Fortumin Loviisan ydinvoimalaitoksen vuosihuollot päätökseen

Report this content

LEHDISTÖTIEDOTE 30.9.2011

Fortumin Loviisan ydinvoimalaitoksen molemmat yksiköt ovat jälleen sähköntuotannossa onnistuneen vuosihuoltoseisokin jälkeen. Ykkösyksikön noin 17 vuorokautta kestänyt vuosihuolto päättyi 7.9. Tämän jälkeen aloitettiin kakkosyksikön vuosihuolto, joka saatiin päätökseen 30.9. reilut 19 vuorokautta kestäneen huoltoseisokin jälkeen.

Molemmilla yksiköillä oli vuorossa niin sanottu lyhyt polttoaineen vaihtoseisokki. Seisokin aikana sekä ykkös- että kakkosyksikön polttoaineesta vaihdettiin noin kolmasosa, sekä tehtiin tarkastus- ja huoltotöitä.

Polttoaineen vaihdon lisäksi vuosihuoltojen aikana tehtiin voimalaitoksen turvallisuutta parantavia huoltotöitä. Näistä merkittävimpiä olivat muun muassa ykkösyksikön höyrystintilassa sijaitsevien suodatinrakenteiden muutokset sekä kakkosyksiköllä yhden varavoimadieselin vaihto peruskunnostettuun.

Vuosihuoltoon osallistui tänä vuonna Loviisan ydinvoimalaitoksen 500 työntekijän lisäksi noin 640 kunnossapidon- ja tarkastusalan ammattilaista yhteensä 76 yrityksestä. Yrityksistä 74 oli suomalaisia.

Laadukkaasti tehdyt vuosihuollot takaavat voimalaitokselle turvallisen ja häiriöttömän tuotantojakson. Viime vuonna Loviisan ydinvoimalaitoksella tuotettiin sähköä 7,7 terawattituntia, joka vastaa noin 385 000 sähkölämmitteisen omakotitalon vuosikulutusta. Voimalaitoksen tuotantoa kuvaava käyttökerroin oli 91 prosenttia.

Fortum, Power-divisioona
Viestintä

Lisätietoja:
Raimo Raitanen, Loviisan voimalaitos, tekniikkayksikön päällikkö, puh. 010 45 53300
Mauri Lindqvist, Loviisan voimalaitos, vuosihuoltoryhmän päällikkö, puh. 010 45 53460
Pertti Salonen, Loviisan voimalaitos, kunnossapitoyksikön päällikkö, puh. 010 45 53100


 

Tilaa