Fortumin sähköautojen suurteholatausverkoston rakentaminen etenee

Report this content

Fortum Charge & Drive avasi tänään Kristinehamniin Ruotsin ensimmäisen sähköautojen suurteholatauspisteen. Latauspiste on osa Fortumin rakentamaa sähköautojen suurteholatausverkostoa Oslon, Tukholman ja Helsingin välillä.

Norjan ensimmäinen suurteholatauspiste avattiin Oslon ulkopuolelle kuluvan vuoden huhtikuussa, ja rakennusprojekti saadaan päätökseen vielä myöhemmin tänä syksynä, kun Suomen ensimmäinen suurteholatauspiste avataan Lohjan ABC-huoltoasemalle yhteistyössä Suur-Seudun Osuuskaupan kanssa.

Suurteholatausverkoston avulla uusimmilla sähköautomalleilla, joiden toimintasäde on yli 300 km, voidaan ajaa Helsingistä Osloon yhtä nopeasti kuin polttomoottoriautoilla.

”Fortum Charge & Drive aloitti toimintansa vuonna 2010 tavoitteenaan rakentaa pikalatausasemien verkosto pohjoismaisten pääkaupunkien välille. Nyt olemme edelläkävijänä tekemässä saman suurteholatausasemien avulla. Tämä tarkoittaa sitä, että sähköautoilijat voivat nyt todella hyödyntää uuden sukupolven autojaan pitkän matkan autoilussa”, Fortum Charge & Drive -verkostosta Suomessa vastaava Tero Era sanoo.

ABC ja Fortum Charge & Drive ovat edelläkävijöitä sähköautojen latausverkoston kehittämisessä Suomessa. Yhteistyöhön kuuluu jo pikalatausmahdollisuus 35 ABC-asemalla ympäri maan. Verkosto mahdollistaa nollapäästöisen sähköautoilun myös pidemmillä matkoilla ja lataukset nopeasti lounas- tai kahvitauon yhteydessä. Suomen ensimmäinen pikalatauspiste avattiin ABC-asemalle Espoon Nihtisillassa jo vuonna 2012.

Pohjoismaiseen Fortum Charge & Drive -verkostoon kuuluu jo yli 2 000 laturia eli noin 4 000 latauspistettä. Pikalatureita verkostossa on noin 700. Suomessa sähköautoilijoiden käytössä on jo yli 500 latauspistettä.  

Fortum Oyj
Viestintä

Lisätietoja:
Tero Era, Fortum Charge & Drive Suomi, tero.era@fortum.com, puh. 050 541 6337

 

 

Fortum
Fortum on johtava puhtaan energian yhtiö, joka toimittaa asiakkailleen sähköä, lämpöä ja jäähdytystä sekä älykkäitä ratkaisuja resurssitehokkuuden parantamiseen. Haluamme edistää asiakkaidemme ja yhteiskunnan kanssa muutosta kohti puhtaampaa maailmaa. Palveluksessamme on noin 9 000 ammattilaista Pohjoismaissa, Baltian maissa, Venäjällä, Puolassa ja Intiassa. Vuonna 2017 liikevaihtomme oli 4,5 miljardia euroa ja 61 % sähköntuotannostamme oli CO2-päästötöntä. Fortumin osake noteerataan Nasdaq Helsingissä.
www.fortum.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia