Fortumin Suomenojan voimalaitoksen ympäristölupamuutosprosessi alkaa

Report this content

LEHDISTÖTIEDOTE 13.1.2012                                                     


Fortum suunnittelee osittaista siirtymistä biopolttoaineisiin Suomenojan voimalaitoksellaan Espoossa CO2-päästöjen vähentämiseksi. Samalla vuonna 2016 voimaanastuvien päästörajojen saavuttamiseksi tehdään investointeja. Muutokset on tarkoitus toteuttaa vuosina 2013–2015, ja ne vaativat nykyisen ympäristölupapäätöksen tarkistamista.

Suomenojan voimalaitos tuottaa kaukolämpöä Espoon, Kauniaisten ja Kirkkonummen asukkaille sekä sähköä valtakunnan verkkoon. Laitoksella on viisi tuotantoyksikköä: höyryvoimalaitos, kombivoimalaitos, vesikattilalaitos, kaasuturbiinilaitos ja apukattila.
Voimalaitoksen uudeksi biopolttoaineeksi on suunniteltu metsätähdehaketta tai -mursketta, sahanpurua sekä biohiiltä. Niillä on tarkoitus korvata kivihiilen käyttöä höyryvoimalaitoksella ja vesikattilalaitoksella. Muissa tuotantoyksiköissä jatketaan edelleen maakaasun käyttöä. Laitosalueelle sijoitetaan biopolttoaineen vastaanotto-, käsittely- ja kuljetusjärjestelmä sekä biopolttoaineen haketin- ja murskainlaitteisto, jotka sijoitetaan sisätiloihin. Vesikattilaan rakennetaan lisäksi savukaasulauhdutin, jolla savukaasujen lämpö ja polttoaine-energia pystytään hyödyntämään tehokkaammin.

Fortum hakee ympäristölupaa myös laitosalueelle sijoitettavalle lämpöpumppulaitokselle, jotta Suomenojan jätevedenpuhdistamon jätevesien sekä voimalaitoksen jäähdytysvesien lämpö voitaisiin ottaa talteen. Tätä lämpöä on tarkoitus hyödyntää kaukolämpönä, mikä vähentäisi merialueelle kohdistuvaa lämpökuormitusta. Laitosalueelle suunnitellaan myös vesisäiliötä kaukolämpöakuksi.

Tulevaisuudessa Suomenojan voimalaitoksen päästöt ilmaan vähenevät, kun höyryvoimalaitoksella tehostetaan rikinpoistolaitoksen ja hiukkasia erottavien sähkösuodattimien toimintaa sekä otetaan käyttöön typenoksidien vähentämismenetelmä. Muutokset parantavat osaltaan alueen ilmanlaatua.

Voimalaitosalueelle sijoitettavista uusista laitteistoista melun kannalta merkittävimpiä ovat biopolttoaineen käsittelyyn tarkoitetut haketin- ja murskauslaitteistot sekä savukaasulauhduttimen pumput ja puhaltimet. Uudet melulähteet sijoitetaan sisätiloihin ja tilat eristetään niin hyvin, ettei laitteistojen melu lisää voimalaitoksen toiminnasta aiheutuvaa ympäristömelua.

Biopolttoaineen käyttö lisää maaliikennettä Suomenojan voimalaitokselle. Yhteensä kuljetuksia on noin 20–70 autoa vuorokaudessa tuotannosta ja biopolttoaineen käytöstä riippuen. Raskas liikenne kulkee nykyistä tiestöä pitkin pääasiassa reittiä Länsiväylä–Hannuksentie–Rusthollarinkatu–Hyljeluodontie–Hylkeenpyytäjäntie ja ajoittuu pääsääntöisesti arkisin klo 6–22 välille.
Suomenojan voimalaitoksella järjestetään tiistai-iltana 17.1. avoin yleisötilaisuus lähiseudun asukkaille. Tilaisuudessa kerrotaan yleisesti suunnitelluista muutoksista voimalaitoksen toiminnassa.

Fortum Heat-divisioona   
Viestintä
 
Lisätietoja: Alpo Savikoski, voimalaitospäällikkö, puh. 010 4543 702

Fortum
Fortumin toiminnan tarkoitus on tuottaa energiaa, joka edesauttaa nykyisten ja tulevien sukupolvien elämää. Tarjoamme kestäviä ratkaisuja, jotka auttavat vähentämään päästöjä, tehostamaan resurssien käyttöä ja varmistamaan energian saatavuuden – samalla tuotamme merkittävää lisäarvoa osakkeenomistajillemme. Liiketoimintaamme on sähkön ja lämmön tuotanto, myynti ja jakelu sekä energia-alan asiantuntijapalvelut.

Fortumin toiminta on keskittynyt Pohjoismaihin, Venäjälle, Puolaan ja Itämeren alueelle. Tulevaisuudessa kasvumahdollisuuksia tarjoavat myös yhdentyvät Euroopan ja nopeasti kasvavat Aasian energiamarkkinat. Vuonna 2010 Fortumin liikevaihto oli 6,3 miljardia euroa ja vertailukelpoinen liikevoitto 1,8 miljardia euroa. Konsernissa työskentelee noin 10 500 henkilöä. Fortum Oyj:n osake noteerataan NASDAQ OMX Helsingissä.

Lisätietoja: www.fortum.com/fi

Tilaa