Fortumin uuden bioöljylaitoksen peruskivi muurattiin Joensuussa

Report this content

LEHDISTÖTIEDOTE 2.11.2012

Ensimmäisen teollisen mittakaavan bioöljylaitoksen peruskivi muurattiin tänään perjantaina Joensuussa. Fortumin Joensuun sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitokseen (CHP) integroitava bioöljylaitos tuottaa sähkön ja kaukolämmön lisäksi lähitulevaisuudessa 50 000 tonnia bioöljyä vuosittain.

Bioöljyn raaka-aineena käytetään metsähaketta sekä muuta puubiomassaa. Fortum investoi bioöljylaitokseen noin 30 miljoonaa euroa ja on saanut hankkeelle valtion investointitukea noin 8 miljoonaa euroa.

"Investointi bioöljylaitokseen on Fortumille erittäin merkittävä. Haluamme tarjota kestäviä ratkaisuja, jotka auttavat vähentämään päästöjä, tehostamaan resurssien käyttöä ja varmistamaan energian saatavuuden. Näin voimme tuottaa merkittävää lisäarvoa asiakkaillemme, omistajillemme ja koko yhteiskunnalle", Fortumin talousjohtaja Markus Rauramo toteaa.

Bioöljyä tullaan käyttämään aluksi muun muassa Fortumin omilla lämpölaitoksilla korvaamaan raskasta polttoöljyä. Joensuun bioöljylaitoksen 50 000 tonnin vuosituotanto vastaa yli 10 000 pientalon lämmitystarvetta.

Bioöljylaitoksen rakentaminen on edennyt aikataulun mukaan, ja laitoksen suunnitellaan olevan tuotantotoiminnassa ensi vuoden syksyllä.

Peruskiven sisään muurattiin lieriö, johon laitettiin tiedoksi tuleville sukupolville bioöljylaitoksen piirustuksia, käytössä olevia kolikkoja ja muurauspäivän Karjalainen-lehti.

Peruskiven päämuuraajina olivat Fortumin talousjohtaja Markus Rauramo, työministeri Lauri Ihalainen ja Joensuun kaupunginjohtaja Kari Karjalainen.

Fortum Oyj  
Konserniviestintä                                                                       


Lisätietoja:
Jouni Haikarainen, johtaja, Fortum Heat-divisioona Suomi, puh. 040 709 5690

Fortum

Fortumin toiminnan tarkoitus on tuottaa energiaa, joka edesauttaa nykyisten ja tulevien sukupolvien elämää. Tarjoamme kestäviä ratkaisuja, jotka auttavat vähentämään päästöjä, tehostamaan resurssien käyttöä ja varmistamaan energian saatavuuden – samalla tuotamme merkittävää lisäarvoa osakkeenomistajillemme. Liiketoimintaamme on sähkön ja lämmön tuotanto, myynti ja jakelu sekä energia-alan asiantuntijapalvelut.

Fortumin toiminta on keskittynyt Pohjoismaihin, Venäjälle, Puolaan ja Baltiaan. Tulevaisuudessa kasvumahdollisuuksia tarjoavat myös yhdentyvät Euroopan ja nopeasti kasvavat Aasian energiamarkkinat. Vuonna 2011 Fortumin liikevaihto oli 6,2 miljardia euroa ja vertailukelpoinen liikevoitto 1,8 miljardia euroa. Konsernissa työskentelee noin 10 800 henkilöä. Fortum Oyj:n osake noteerataan NASDAQ OMX Helsingissä.

Lisätietoja: www.fortum.com/fi
 

Tilaa