FORTUMIN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET
Fortum Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 28.3.2007 Helsingissä.
Yhtiökokous vahvisti emoyhtiön ja konsernin vuoden 2006 tilinpäätöksen, myönsi
vastuuvapauden hallintoneuvostolle, hallitukselle ja toimitusjohtajalle vuodelta
2006 ja hyväksyi, että vuodelta 2006 maksetaan osinkoa 1,26 euroa osakkeelta.
Tästä osingosta 0,73 euroa osakkeelta on konsernin osinkopolitiikan mukaista ja
0,53 euroa osakkeelta lisäosinkoa yhtiön pääomarakenteen ohjaamiseksi kohti
sovittua tavoitetasoa. Osingonjaon täsmäytyspäivä on 2.4.2007 ja osinko
maksetaan 11.4.2007.
Hallintoneuvosto, hallitus ja tilintarkastaja
Yhtiön hallintoneuvoston jäsenmääräksi vahvistettiin 10. Hallintoneuvoston
jäseniksi valittiin kansanedustajat Timo Kalli (puheenjohtaja), Rakel Hiltunen
(varapuheenjohtaja), Kimmo Kiljunen, Jari Koskinen, Sirpa Paatero, Oras
Tynkkynen ja Ben Zyskowicz sekä Kurikan kaupunginvaltuuston jäsen Martti
Alakoski, Kauhajoen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Lasse Hautala ja Mynämäen
kunnanvaltuuston jäsen Mikko Immonen. Nyt valitun hallintoneuvoston toimikausi
päättyy seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.
Yhtiökokous vahvisti hallintoneuvoston palkkiot seuraavasti:
--------------------------------------------------------------------------------
| puheenjohtaja | 1 000 euroa/kuukausi |
--------------------------------------------------------------------------------
| varapuheenjohtaja | 600 euroa/kuukausi |
--------------------------------------------------------------------------------
| jäsenet | 500 euroa/kuukausi |
--------------------------------------------------------------------------------
| kokouspalkkio | 200 euroa/kokous |
--------------------------------------------------------------------------------
Hallituksen jäsenmääräksi vahvistettiin seitsemän. Hallituksen jäseniksi
valittiin uudelleen Peter Fagernäs (puheenjohtaja), Birgitta Kantola
(varapuheenjohtaja), sekä jäseniksi Esko Aho, Birgitta Johansson-Hedberg, Matti
Lehti ja Marianne Lie ja Christian Ramm-Schmidt. Nyt valitun hallituksen
toimikausi päättyy seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.
Yhtiökokous vahvisti hallituksen jäsenten palkkiot seuraavasti:
--------------------------------------------------------------------------------
| puheenjohtaja | 55 000 euroa/vuosi |
--------------------------------------------------------------------------------
| varapuheenjohtaja | 42 000 euroa/vuosi |
--------------------------------------------------------------------------------
| jäsenet | 30 000 euroa/vuosi |
--------------------------------------------------------------------------------
Lisäksi hallituksen ja sen valiokuntien kokouksista maksetaan 500 euron palkkio.
Kokouspalkkio maksetaan kaksinkertaisena Suomen ulkopuolella Euroopassa asuville
hallituksen jäsenille.
Varsinaiseksi tilintarkastajaksi valittiin uudelleen KHT-yhteisö Deloitte &
Touche Oy. Vastuullisena tilintarkastajana toimii KHT Mikael Paul.
Yhtiöjärjestyksen muutos
Yhtiökokous hyväksyi hallituksen ehdotuksen yhtiöjärjestyksen 3, 4, 9, 11, 18 ja
19-32 pykälien muuttamiseksi tai poistamiseksi. Yhtiöjärjestystä muutetaan
seuraavasti:
1. Vähimmäis- ja enimmäispääomaa koskeva yhtiöjärjestyksen 3 §:n 1 momentti
poistetaan.
2. Yhtiöjärjestyksen 4 §:ää muutetaan siten, että pykälässä todetaan osakkeiden
kuuluvan arvo-osuusjärjestelmästä annetussa laissa tarkoitettuun
arvo-osuusjärjestelmään. Pykälän muut kohdat poistetaan.
3. Yhtiöjärjestyksen 9 ja 11 §:iä muutetaan siten, että toiminimen
kirjoittamisoikeuden sijasta käytetään uuden osakeyhtiölain mukaista termiä
"edustamisoikeus".
4. Yhtiöjärjestyksen 18 §:n 1 momentin 1. kohtaa muutetaan siten, että
varsinaisessa yhtiökokouksessa esitetään tilinpäätös, joka sisältää
konsernitilinpäätöksen, ja toimintakertomus; ja 4. ja 5. kohtia muutetaan siten,
että yhtiökokouksessa päätetään tilinpäätöksen ja konsernitilinpäätöksen
vahvistamisesta sekä taseen osoittaman voiton käyttämisestä.
5. Osakkeiden lunastusvelvollisuutta koskevat yhtiöjärjestyksen pykälät 19 - 32
ehdotetaan poistettaviksi, koska arvopaperimarkkinalakiin sisältyy vastaava
pakottava säännös.
Omien osakkeiden hankinta
Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään yhtiön omien osakkeiden hankinnasta
voitonjakokelpoisilla varoilla. Valtuutus on voimassa seuraavaan varsinaiseen
yhtiökokoukseen saakka.
Osakkeet hankitaan yhtiön pääomarakenteen ohjaamiseksi kohti sovittua
tavoitetasoa.
Hankittavien osakkeiden enimmäismäärä on 20 miljoonaa osaketta. Lisäksi
hankintaan käytettävän vastikkeen määrä voi olla enintään 300 miljoonaa euroa.
Omat osakkeet hankitaan muutoin kuin osakkeenomistajien omistamien osakkeiden
suhteessa Helsingin Pörssin järjestämässä julkisessa kaupankäynnissä. Osakkeiden
hankintahinnan tulee perustua Fortumin osakkeen hintaan julkisessa
kaupankäynnissä.
Yhtiölle hankitut omat osakkeet mitätöidään hallituksen erikseen tekemällä
päätöksellä.
Osakkeenomistajien nimitysvaliokunta
Yhtiökokous päätti asettaa nimitysvaliokunnan valmistelemaan hallituksen jäseniä
ja hallituspalkkioita koskevat ehdotukset seuraavalle varsinaiselle
yhtiökokoukselle. Nimitysvaliokuntaan valitaan hallituksen puheenjohtaja
asiantuntijajäsenenä sekä kolmen suurimman osakkeenomistajan edustajat.
Osakkeenomistajia edustavien jäsenten nimeämisoikeus on niillä kolmella
osakkeenomistajalla, joiden osuus yhtiön kaikkien osakkeiden tuottamista äänistä
on suurin 1.11.2007. Mikäli osakkeenomistaja ei halua käyttää
nimeämisoikeuttaan, nimeämisoikeus siirtyy seuraavaksi suurimmalle omistajalle.
Suurimmat osakkeenomistajat määräytyvät niiden arvo-osuusjärjestelmään
rekisteröityjen omistustietojen perusteella. Poikkeuksena ovat sellaiset
omistajat, joilla on arvopaperimarkkinalain mukainen velvollisuus ilmoittaa
tietyistä omistusmuutoksista (liputusvelvollinen omistaja), esimerkiksi useisiin
rahastoihin hajautetuista omistuksista. Näiden tahojen omistukset lasketaan
yhteen, jos omistaja ilmoittaa viimeistään 31.10.2007 kirjallisesti yhtiön
hallitukselle sitä vaativansa.
Nimitysvaliokunnan koollekutsujana toimii hallituksen puheenjohtaja ja
valiokunta valitsee keskuudestaan puheenjohtajan. Nimitysvaliokunnan tulee antaa
ehdotuksensa yhtiön hallitukselle viimeistään varsinaista yhtiökokousta
edeltävän helmikuun 1. päivänä.
Osakkeenomistaja George Jauhiaisen esitystä hallintoneuvoston lakkauttamisesta
ei hyväksytty.
Fortum Oyj
Carola Teir-Lehtinen
Viestintäjohtaja
Jakelu:
Helsingin Pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet
www.fortum.fi
LIITE: Hallituksen jäsenet
PETER FAGERNÄS
Hallituksen puheenjohtaja, s. 1952, oikeustieteen kandidaatti
Päätehtävä:
Oy Hermitage Ab:n hallituksen puheenjohtaja ja Hermitage Co Ltd:n
toimitusjohtaja
Merkittävimmät aiemmat tehtävät:
Hallituksen puheenjohtaja, Pohjola Yhtymä Oyj
Hallituksen puheenjohtaja, Conventum Oyj
Toimitusjohtaja, Conventum Oyj
Hallituksen jäsen, Merita Pankki
Toimitusjohtaja, Prospectus Oy
Useita tehtäviä Kansallis-Osake-Pankissa
Tärkeimmät samanaikaiset luottamustehtävät:
Finnlines Oyj, hallituksen jäsen
Winpak Ltd., Kanada, hallituksen jäsen
Fortumin hallituksen riippumaton jäsen vuodesta 2004
BIRGITTA KANTOLA
Hallituksen varapuheenjohtaja, s. 1948, varatuomari
Päätehtävä:
Johtaja
Merkittävimmät aiemmat tehtävät:
Varatoimitusjohtaja (rahoitus), Pohjoismaiden Investointipankki
Talousjohtaja, International Finance Corporation, Washington D.C.
Tärkeimmät samanaikaiset luottamustehtävät:
Akademiska Hus AB, hallituksen jäsen
Nordea Bank AB, hallituksen jäsen
StoraEnso Oyj, hallituksen jäsen
Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma, hallituksen jäsen
Vasakronan AB, hallituksen jäsen
Åbo Akademi, hallituksen jäsen
Fortumin hallituksen riippumaton jäsen vuodesta 2001
ESKO AHO
s. 1954, filosofian maisteri
Päätehtävä:
Sitran yliasiamies
Merkittävimmät aiemmat tehtävät:
Suomen pääministeri 1991-1995
Kansanedustaja 1983-2003
Suomen Keskustan puheenjohtaja 1990-2002
Luennoitsija, Harvardin yliopisto, USA, 2000-2001
Tärkeimmät samanaikaiset luottamustehtävät:
Euroopan kilpailukyvyn parantamista pohtineen EU-työryhmän puheenjohtaja
2005-2006
Fortumin hallituksen riippumaton jäsen vuodesta 2006
BIRGITTA JOHANSSON-HEDBERG
s. 1947, BA, psykologian kandidaatti
Päätehtävä:
Johtaja
Merkittävimmät aiemmat tehtävät:
Toimitusjohtaja, Lantmännen
Toimitusjohtaja, Föreningssparbanken
Skandinavian toimintojen johtaja, Wolters Kluwer
Tärkeimmät samanaikaiset luottamustehtävät:
Sveaskog, hallituksen jäsen
Uumajan yliopisto, hallituksen puheenjohtaja
Aktiemarknadsnämnden, jäsen
MATTI LEHTI
s. 1947, kauppatieteiden tohtori
Päätehtävä:
TietoEnator Oyj:n hallituksen puheenjohtaja
Merkittävimmät aiemmat tehtävät:
Toimitusjohtaja ja hallituksen jäsen, TietoEnator Oyj, Tietotehdas Oy ja
Tieto-konserni
Varatoimitusjohtaja, Rautakirja Oy
Tärkeimmät samanaikaiset luottamustehtävät:
Pöyry Oyj, hallituksen jäsen
Elinkeinoelämän keskusliiton (EK), hallituksen jäsen
Liikesivistysrahasto, puheenjohtaja
Helsingin kauppakorkeakoulun tukisäätiö, varapuheenjohtaja
Helsingin kauppakorkeakoulu, kansleri
Fortumin hallituksen riippumaton jäsen vuodesta 2005
MARIANNE LIE
s. 1962, oikeustieteellisiä ja politiikan opintoja Oslon yliopistossa (UiO)
Päätehtävä:
Norjan varustamoliiton (NSA) toimitusjohtaja
Merkittävimmät aiemmat tehtävät:
Toimitusjohtaja, Umoe-konserniin kuuluva Helsevakten Telemed AS
Toimitusjohtaja, Vattenfall Norge AS
Johtaja, NSA:n informaatio- ja teollisuuspoliittinen osasto
Tärkeimmät samanaikaiset luottamustehtävät:
Punkt Ø, hallituksen puheejohtaja
Arendals Fossekompani ASA, hallituksen jäsen
Kverneland ASA, hallituksen jäsen
Fortumin hallituksen riippumaton jäsen vuodesta 2005
CHRISTIAN RAMM-SCHMIDT
s. 1946, diplomiekonomi
Päätehtävä:
Senior Partner, Merasco Capital Oy
Merkittävimmät aiemmat tehtävät:
Toimitusjohtaja, Baltic Beverages Holding Ab (BBH)
Toimitusjohtaja, Fazerin Keksit Oy, Fazerin Suklaa Oy, Fazerin makeistoimiala
Johtaja, ISS ServiSystems Oy
Tärkeimmät samanaikaiset luottamustehtävät:
Derbes Brewery (BBH), Kazakhstan, hallituksen puheenjohtaja
Bang & Bonsomer Oy, hallituksen jäsen
Oy Chips Ab, hallituksen jäsen
MDC Education Group, hallituksen jäsen
Orkla CIS Holding Ltd, hallituksen jäsen
Sarbast Plus Brewery (BBH), Uzbekistan, hallituksen jäsen
Tradeka Oy, hallituksen jäsen
Fortumin hallituksen riippumaton jäsen vuodesta 2006