Kutsu Fortum Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen 2020

Report this content

FORTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 30.3.2020 KLO 14.00

Fortum Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 23.4.2020 klo 14.00 yhtiön pääkonttorilla osoitteessa Keilalahdentie 2-4, Espoo.

Fortum suhtautuu koronavirustilanteeseen erittäin vakavasti ja pyrkii varmistamaan yhtiön ja sen osakkeenomistajien edun järjestämällä varsinaisen yhtiökokouksen 23.4.2020. Tämä mahdollistaa myös päätöksen hallituksen ehdottamasta, yhteensä noin 977 miljoonan euron osingon maksamisesta. Fortum Oyj:n suurimpia osakkeenomistajia ovat muun muassa Suomen valtio ja keskinäiset eläkevakuutusyhtiöt.

Yhtiö ryhtyy lukuisiin ennaltaehkäiseviin varotoimiin voidakseen järjestää yhtiökokouksen sekä varmistaakseen niiden henkilöiden turvallisuuden, joiden on välttämätöntä olla yhtiökokouspaikalla. Kokous pidetään mahdollisimman lyhyenä ja kokouksen keston lyhentämiseksi myös kokouksessa esitettävien valmisteltujen puheenvuorojen pituutta lyhennetään merkittävästi. Yhtiö julkaisee ennen yhtiökokousta internetsivuillaan toimitusjohtajan laajemman puheenvuoron videona.

Yhtiö kehottaa osakkeenomistajia välttämään kokouspaikalle tuloa. Koronavirusepidemian vuoksi yhtiökokous voidaan järjestää vain, jos kokouksen osallistujamäärä paikan päällä on niin vähäinen, että viranomaismääräyksiä noudatetaan. Tämän vuoksi yhtiö kehottaa osakkeenomistajia äänestämään ennakkoon tai vaihtoehtoisesti valtuuttamaan Asianajotoimisto Merilammen edustamaan itseään yhtiökokouksessa (maksutonta). Osakkeenomistajat voivat seurata yhtiökokousta videoyhteyden välityksellä. Ennakkoon äänestäneiden ja valtakirjan antaneiden osakkeenomistajien on mahdollista esittää yhtiölle etukäteen kirjallisesti kysymyksiä yhtiökokouksessa käsiteltävistä asioista 14.4.2020 klo 16 saakka. Yhtiö voi huomioida esitetyt kysymykset valmistellessaan esityksiä yhtiökokoukseen ja pyrkii mahdollisuuksien mukaan vastaamaan kysymyksiin. Valmis valtakirjapohja sekä tarkemmat ohjeet valtuutuksen tekemisestä, ennakkoon äänestämisestä, kokouksen seuraamisesta verkossa sekä kysymysten esittämisestä ovat saatavilla yhtiön internetsivuilta osoitteessa www.fortum.fi/yhtiokokous.

Näissä olosuhteissa päätöksenteon turvaamiseksi ja kokouksen keston lyhentämiseksi yhtiö on saanut suurimmilta, yhtiön osake-enemmistöä edustavilta osakkeenomistajilta etukäteen ilmoituksen, että nämä kannattavat hallituksen yhtiökokoukselle tekemiä ehdotuksia ja kannanottoa asiakohdassa 20 sekä osakkeenomistajien nimitystoimikunnan yhtiökokoukselle tekemiä ehdotuksia.

Yhtiökokouksessa ei järjestetä tarjoilua. Fortum noudattaa järjestelyissä kaikkia viranomaisohjeita ja päivittää yhtiökokousohjeistusta tilanteen niin vaatiessa. Mahdollisista lisäohjeista tiedotetaan tarvittaessa erikseen.

Yhtiökokoukseen osallistujia pyydetään seuraamaan Fortumin internetsivua www.fortum.fi/yhtiokokous mahdollisen lisäohjeistuksen tai muutosten varalta.

  1. Käsiteltävät asiat

Yhtiökokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

1. Kokouksen avaaminen

2. Kokouksen järjestäytyminen

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

4. Kokouksen laillisuuden toteaminen

5. Läsnä olevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen

6. Vuoden 2019 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

  • Toimitusjohtajan katsaus

7. Tilinpäätöksen ja konsernitilinpäätöksen vahvistaminen

8. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

Emoyhtiön voitonjakokelpoiset varat 31.12.2019 olivat 4 219 128 198,51 euroa sisältäen tilikauden 2019 voiton 213 409 797,80 euroa. Yhtiön maksuvalmius on hyvä, ja hallituksen osingonjakoehdotus ei vaaranna yhtiön maksukykyä.

Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että Fortum Oyj jakaa vuodelta 2019 osinkona 1,10 euroa osaketta kohti.

30.3.2020 rekisteriin merkittyjen osakkeiden lukumäärän perusteella kokonaisosingon määrä olisi yhteensä 977 123 911,50 euroa. Hallitus ehdottaa, että jäljellä oleva osuus voitonjakokelpoisista varoista jätetään omaan pääomaan. Osinko maksetaan osakkeenomistajille, jotka osingonmaksun täsmäytyspäivänä 27.4.2020 ovat merkittyinä Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Hallitus ehdottaa, että osinko maksetaan 5.5.2020.

9. Vastuuvapaudesta päättäminen hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle

10. Nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan puheenjohtajan katsaus yhtiön palkitsemiseen

11. Toimielinten palkitsemispolitiikan käsittely

Yhtiön toimielinten palkitsemispolitiikan esittäminen sekä yhtiökokouksen neuvoa-antava päätös palkitsemispolitiikan hyväksymisestä.

12. Hallituksen jäsenten palkkioista päättäminen

Fortumin hallituksen vuosipalkkioita on korotettu viimeksi vuonna 2012. Riippumattoman asiantuntijaselvityksen mukaan Fortumin hallituksen palkkiot ovat tänä aikana jääneet merkittävästi jälkeen markkinatasosta. Yhtiön hallituksen laatiman palkitsemispolitiikan mukaan hallituksen palkkioiden tulisi olla kilpailukykyisellä kansainvälisellä markkinatasolla, jota osakkeenomistajien nimitystoimikunta tukee.

Nimitystoimikunta katsoo, että hallituspalkkiot ovat jääneet merkittävästi jälkeen markkinatasosta. Markkinatason saavuttamiseksi on vuoden 2020 loppuun mennessä luotava suurimpien osakkeenomistajien tukema vaiheittainen suunnitelma hallituspalkkioiden korottamisesta. Koska Suomen valtion kannanmuodostus palkkioiden kehittämiseen on kesken, osakkeenomistajien nimitystoimikunta ei päässyt yksimielisyyteen hallituksen jäsenille tulevalla toimikaudella maksettavista palkkioista, eikä täten tehnyt ehdotusta palkkioista. Nimitystoimikunnan puheenjohtaja on ilmoittanut nimitystoimikunnalle ja yhtiölle, että Suomen valtio tulee yhtiökokouksessa esittämään seuraavia palkkioita:

    • Puheenjohtaja: 77 200 euroa vuodessa (nykyinen palkkio 75 000 EUR)
    • Varapuheenjohtaja: 57 500 euroa vuodessa (57 000) ja
    • Jäsen: 40 400 euroa vuodessa (40 000).
    • Tarkastus- ja riskivaliokunnan puheenjohtaja: 57 500 euroa vuodessa (57 000) siinä tapauksessa, ettei hän samalla toimi hallituksen puheenjohtajana tai varapuheenjohtajana.

Kokouspalkkio 600 euroa/kokous. Kokouspalkkio maksetaan sekä hallituksen että valiokuntien kokouksista, kaksinkertaisena Suomen ulkopuolella Euroopassa asuville hallituksen jäsenille ja kolminkertaisena Euroopan ulkopuolella asuville jäsenille. Kokouspalkkio maksetaan sekä hallituksen että valiokuntien kokouksista Suomessa asuville kaksinkertaisena Suomen ulkopuolella ja kolminkertaisena Euroopan ulkopuolella pidettävistä kokouksista. Puhelinkokouksista maksetaan kaikille sekä hallituksen että valiokuntien jäsenille yksinkertainen palkkio.

13. Hallituksen jäsenten lukumäärästä päättäminen 

Osakkeenomistajien nimitystoimikunta ehdottaa, että hallitukseen kuuluu puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja mukaan lukien yhteensä yhdeksän (9) jäsentä.

14. Hallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan sekä jäsenten valitseminen

Osakkeenomistajien nimitystoimikunta ehdottaa, että seuraavat henkilöt valitaan hallituksen jäseniksi toimikaudeksi, joka päättyy vuoden 2021 varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä:
uudelleenvalittaviksi ehdotetaan Eva Hamilton, Essimari Kairisto, Matti Lievonen, Klaus-Dieter Maubach, Anja McAlister, Veli-Matti Reinikkala ja Philipp Rösler, sekä uusina jäseninä Teppo Paavola ja Annette Stube.

Hallituksen puheenjohtajaksi ehdotetaan Matti Lievosta ja hallituksen varapuheenjohtajaksi Veli-Matti Reinikkalaa.

Kaikki ehdokkaat ovat antaneet suostumuksensa tehtäviin ja ovat riippumattomia yhtiöstä ja sen merkittävistä osakkeenomistajista.

Hallitukseen ehdolla olevat nykyiset hallituksen jäsenet on esitelty Fortum Oyj:n internetsivuilla osoitteessa www.fortum.fi/hallinnointi ja uusien jäsenehdokkaiden ansioluettelot osoitteessa www.fortum.fi/yhtiokokous.

15. Tilintarkastajan palkkiosta päättäminen

Hallitus ehdottaa tarkastus- ja riskivaliokunnan suosituksesta, että tilintarkastajan palkkio maksetaan yhtiön hyväksymän laskun perusteella.

16. Tilintarkastajan valitseminen

Hallitus ehdottaa tarkastus- ja riskivaliokunnan suosituksesta, että tilintarkastajaksi valitaan uudelleen Deloitte Oy, joka on ilmoittanut päävastuulliseksi tilintarkastajakseen KHT Reeta Virolaisen, ja että yhtiökokous pyytää tilintarkastajaa lausumaan vastuuvapauden myöntämisestä hallituksen jäsenille, toimitusjohtajalle ja mahdolliselle toimitusjohtajan sijaiselle, sekä hallituksen esityksestä varojenjaoksi.

17. Hallituksen valtuuttaminen päättämään yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta

Hallitus ehdottaa, että hallitus valtuutetaan päättämään yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta seuraavasti:

Hankittavien omien osakkeiden lukumäärä voisi olla yhteensä enintään 20 000 000 osaketta, mikä vastaa noin 2,25 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista. Omia osakkeita voitaisiin valtuutuksen nojalla hankkia vain vapaalla omalla pääomalla.

Omia osakkeita voitaisiin hankkia hankintapäivänä julkisessa kaupankäynnissä muodostuvaan hintaan tai muuten markkinoilla muodostuvaan hintaan.

Hallitus päättäisi, miten omia osakkeita hankitaan. Hankinnassa voitaisiin käyttää muun muassa johdannaisia. Omia osakkeita voitaisiin hankkia muuten kuin osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa (suunnattu hankinta).

Valtuutus kumoaisi vuoden 2019 varsinaisen yhtiökokouksen päättämän valtuutuksen päättää yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta ja olisi voimassa seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka, kuitenkin enintään 18 kuukautta.

18. Hallituksen valtuuttaminen päättämään yhtiön omien osakkeiden luovuttamisesta

Hallitus ehdottaa, että hallitus valtuutetaan päättämään yhtiön omien osakkeiden luovuttamisesta seuraavasti:

Valtuutuksen nojalla luovutettavien osakkeiden lukumäärä voisi olla enintään 20 000 000 osaketta, mikä vastaa noin 2,25 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista.

Hallitus päättäisi omien osakkeiden luovuttamisen ehdoista, mukaan lukien kenelle, millä hinnalla ja millä tavoin yhtiön omia osakkeita luovutetaan. Omien osakkeiden luovuttaminen voisi tapahtua myös osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen.

Valtuutus kumoaisi vuoden 2019 varsinaisen yhtiökokouksen päättämän valtuutuksen päättää yhtiön omien osakkeiden luovuttamisesta ja olisi voimassa seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka, kuitenkin enintään 18 kuukautta.

19. Hallituksen valtuuttaminen päättämään lahjoituksista yleishyödyllisiin tarkoituksiin

Hallitus ehdottaa, että hallitus valtuutetaan päättämään yhteensä enintään 500 000 euron suuruisista lahjoituksista yleishyödyllisiin tai niihin rinnastettaviin tarkoituksiin, sekä päättämään lahjoitusten saajista, käyttötarkoituksista ja muista lahjoitusten ehdoista.

Valtuutus olisi voimassa seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka.

20. Osakkeenomistajan ehdotus Fortum Oyj:n yhtiöjärjestyksen muuttamiseksi

Maailman Luonnon Säätiö – World Wide Fund for Nature, Suomen Rahasto, sr Fortum Oyj:n osakkeenomistajana ehdottaa, että yhtiöjärjestykseen sisällytetään Pariisin ilmastosopimuksen 1,5 asteen tavoitetaso lisäämällä uusi 17 §. Samalla nykyinen 17 § muutettaisiin vastaavasti 18 §:ksi.

Ehdotettu yhtiöjärjestyksen uusi 17 §:

”Yhtiön hallituksen on arvioitava liiketoiminnan ilmastoriskit ja laadittava aikataulutettu tieteeseen perustuva suunnitelma yhtiön ja sen konserniyhtiöiden toiminnan sopeuttamisesta Pariisin ilmastosopimuksen 1,5 asteen lämpenemisrajaan. Ilmastoriskeistä, sopeuttamissuunnitelmasta ja sen toteutumisesta on raportoitava vuosittain, ensimmäisen kerran varsinaisessa yhtiökokouksessa 2021.”

Fortumin hallitus käsitteli perusteellisesti WWF Suomen ehdotusta yhtiön strategian, liiketoiminnan ja hyvän hallintotavan näkökulmista ja päätyi siihen, ettei se suosittele yhtiöjärjestysmuutoksen hyväksymistä. Hallituksen mielestä yhtiöjärjestys ei ole oikea paikka kirjata tärkeitäkään strategisia tavoitteita tai toimenpiteitä.

Ehdotuksen julkaisemisen jälkeen Fortum on nostanut omistusosuutensa saksalaisessa energiayhtiö Uniperissa noin 70 prosenttiin ja Uniper on julkaissut strategiapäivityksen, jonka yksi tavoite on hiilineutraalius yhtiön Euroopan toiminnoissa vuoteen 2035 mennessä. Uniper jatkaa erillisenä pörssiyhtiönä, eikä Fortum aio tehdä määräysvaltasopimusta Uniperin kanssa ennen vuoden 2021 loppua. Fortumin tavoitteena on kuitenkin aloittaa yhtiöiden strategioiden yhteensovittaminen sekä läheinen yhteistyö Uniperin kanssa välittömästi. Strategiaprosessin yhtenä lopputulemana Fortum ja Uniper aikovat asettaa kunnianhimoiset, molempien yhtiöiden toiminnan kattavat päästövähennystavoitteet.

Fortumin hallitus haluaa kiittää WWF Suomea erittäin tärkeän asian esille nostamisesta. Ehdotus on synnyttänyt syvällistä ja arvokasta keskustelua niin Fortumin sisällä kuin sen ulkopuolellakin. Kaikkien yritysten on tänä päivänä arvioitava kohtaamansa ilmastoriskit. Samoin kaikilla on oltava strategia siitä, miten ne aikovat toiminnassaan hillitä ilmastonmuutosta ja menestyä hiilineutraalissa maailmassa. Nämä päätökset ja toimenpiteet käsitellään osana yrityksen strategiaprosessia. Näin myös Fortumissa. Yhtiökokouksen valitseman hallituksen tehtävänä on hyväksyä strategia ja varmistaa sen täytäntöönpano. Fortumin osakkeenomistajat voivat olla varmoja siitä, että ilmastotavoitteet ovat Fortumin strategian ja liiketoiminnan ytimessä jatkossakin.

Hallituksen kannanotto on kokonaisuudessaan kokouskutsun liitteenä.

21. Kokouksen päättäminen

B. Yhtiökokousasiakirjat

Edellä mainitut yhtiökokouksen asialistalla olevat päätösehdotukset, palkitsemispolitiikka sekä tämä kokouskutsu ovat saatavilla Fortum Oyj:n internetsivuilla osoitteessa www.fortum.fi/yhtiokokous. Fortum Oyj:n tilinpäätös, konsernitilinpäätös, toimintakertomus ja tilintarkastuskertomus julkaistiin osoitteessa www.fortum.fi/yhtiokokous 10.2.2020. Päätösehdotukset ja muut edellä mainitut asiakirjat ovat myös nähtävillä yhtiökokouksessa. Yhtiökokouksen pöytäkirja on nähtävillä edellä mainituilla internetsivuilla viimeistään 7.5.2020.

C. Ohjeita kokoukseen osallistujille

1. Osakasluetteloon merkitty osakkeenomistaja

Oikeus osallistua yhtiökokoukseen on osakkeenomistajalla, joka on 9.4.2020 rekisteröitynä Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Osakkeenomistaja, jonka osakkeet on merkitty hänen henkilökohtaiselle suomalaiselle arvo-osuustililleen, on rekisteröity yhtiön osakasluetteloon.

Yhtiön osakasluetteloon merkityn osakkeenomistajan, joka haluaa osallistua yhtiökokoukseen, tulee ilmoittautua yhtiölle viimeistään 14.4.2020 kello 16.00, johon mennessä ilmoittautumisen on oltava perillä. Ilmoittautuminen alkaa 30.3.2020:

a) Fortumin internetsivuilla osoitteessa www.fortum.fi/yhtiokokous;

b) puhelimitse numeroon 020 770 6905 (arkipäivisin klo 9.00 - 16.00); tai

c) postitse osoitteeseen Fortum Oyj, Lakiasiat/yhtiökokous, PL 100, 00048 FORTUM.

Osakkeenomistajia pyydetään ensisijaisesti ilmoittautumaan internetsivujen kautta tai puhelimitse, sillä postin ajantasainen seuraaminen on vallitsevassa tilanteessa muun muassa etätyösuositusten takia yhtiölle vaikeaa.

Ilmoittautumisen yhteydessä tulee ilmoittaa osakkeenomistajan nimi, henkilötunnus, osoite, puhelinnumero sekä mahdollisen avustajan tai asiamiehen nimi ja asiamiehen henkilötunnus. Mikäli ilmoittautuminen tehdään internetsivujen kautta, osakkeenomistajan on annettava kyseisen ilmoittautumispalvelun edellyttämät yksilöintitiedot.

Osakkeenomistajien yhtiölle luovuttamia henkilötietoja käytetään vain yhtiökokouksen ja siihen liittyvien tarpeellisten rekisteröintien käsittelyn yhteydessä.

Osakkeenomistajan, hänen edustajansa tai asiamiehensä tulee kokouspaikalla pystyä osoittamaan henkilöllisyytensä ja/tai edustusoikeutensa.

Peruutettuun 17.3.2020 pidettäväksi kutsuttuun yhtiökokoukseen toimitetut ilmoittautumiset eivät ole voimassa tässä uudelleen koolle kutsutussa varsinaisessa yhtiökokouksessa, joten myös aiemmin ilmoittautuneiden osakkeenomistajien tulee ilmoittautua uudelleen.

2. Hallintarekisteröityjen osakkeiden omistaja

Hallintarekisteröityjen osakkeiden omistajalla on oikeus osallistua yhtiökokoukseen niiden osakkeiden nojalla, joiden perusteella hänellä olisi oikeus olla merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon yhtiökokouksen täsmäytyspäivänä 9.4.2020. Osallistuminen edellyttää lisäksi, että osakkeenomistaja on näiden osakkeiden nojalla merkitty Euroclear Finland Oy:n pitämään tilapäiseen osakasluetteloon viimeistään 20.4.2020 kello 10 mennessä. Hallintarekisteriin merkittyjen osakkeiden osalta tämä katsotaan ilmoittautumiseksi yhtiökokoukseen.

Hallintarekisteröidyn osakkeen omistajaa kehotetaan pyytämään hyvissä ajoin omaisuudenhoitajaltaan tarvittavat ohjeet koskien rekisteröitymistä tilapäiseen osakasluetteloon, valtakirjojen antamista ja ilmoittautumista yhtiökokoukseen. Selvyyden vuoksi todetaan, että hallintorekisteröityjen osakkeiden omistajat eivät voi suoraan ilmoittautua yhtiökokoukseen Fortumin internetsivuilla, vaan ilmoittautuminen on tehtävä omaisuudenhoitajan välityksellä. Omaisuudenhoitajan tilinhoitajayhteisön on ilmoitettava hallintarekisteröidyn osakkeen omistaja, joka haluaa osallistua varsinaiseen yhtiökokoukseen, merkittäväksi tilapäiseen osakasluetteloon edellä mainittuun ajankohtaan mennessä.

3. Asiamiehen käyttäminen ja valtakirjat

Kuten kutsun alussa on todettu, yhtiö kehottaa osakkeenomistajia välttämään kokouspaikalle tuloa ja suosittelee sen sijaan, että osakkeenomistajat äänestävät ennakkoon tai vaihtoehtoisesti valtuuttavat maksutta Asianajotoimisto Merilammen asiamiehekseen yhtiökokouksessa. Osakkeenomistajan on kuitenkin myös asiamiehen valtuuttamiseksi sekä jäljempänä käsiteltävän ennakkoäänestyksen toimittamiseksi ilmoittauduttava yhtiökokoukseen edellä tässä kutsussa annettujen ohjeiden mukaisesti, vaikka hän ei itse osallistuisikaan kokoukseen kokouspaikalla. Valmis valtakirjapohja ja tarkemmat ohjeet valtuutuksen tekemiseksi sekä ennakkoon äänestämiseksi ovat saatavilla yhtiön internetsivuilta osoitteessa www.fortum.fi/yhtiokokous.

Valtakirjapohja Asianajotoimisto Merilammen valtuuttamiseksi on myös tämän kutsun liitteenä, ja se pyydetään toimittamaan pdf-muodossa sähköpostitse osoitteeseen veli.siitonen@merilampi.com tai postitse Asianajotoimisto Merilampi Oy, Keskuskatu 7, 00100 Helsinki, ennen yhtiökokouksen ilmoittautumisajan päättymistä.

Osakkeenomistaja saa osallistua yhtiökokoukseen ja käyttää siellä oikeuksiaan halutessaan myös muun asiamiehen välityksellä. Osakkeenomistajan asiamiehen on esitettävä päivätty valtakirja, tai hänen on muuten luotettavalla tavalla osoitettava olevansa oikeutettu edustamaan osakkeenomistajaa. Jos osakkeenomistaja osallistuu yhtiökokoukseen usean asiamiehen välityksellä, ilmoittautumisen yhteydessä on ilmoitettava osakkeet, joiden perusteella kukin asiamies edustaa osakkeenomistajaa. Muun asiamiehen valtuuttamista koskevat valtakirjat pyydetään toimittamaan ensisijaisesti sähköpostitse osoitteeseen agm@fortum.com, tai alkuperäisinä postitse osoitteeseen Fortum Oyj, Lakiasiat/yhtiökokous, PL 100, 00048 FORTUM ennen ilmoittautumisajan päättymistä. Alkuperäinen valtakirja on varauduttava esittämään viimeistään yhtiökokouksessa.

4. Äänestäminen ennakkoon

Osakkeenomistaja, jolla on suomalainen arvo-osuustili, voi halutessaan äänestää ennakkoon tiettyjen yhtiökokouksen asialistalla olevien asiakohtien osalta yhtiön internetsivujen välityksellä 30.3.2020 – 14.4.2020 klo 16.00 saakka. Ennakkoon äänestäneen osakkeenomistajan ei ole mahdollista käyttää osakeyhtiölain mukaista kyselyoikeuttaan tai oikeuttaan vaatia äänestystä yhtiökokouksessa, ja hänen mahdollisuuttaan äänestää ennakkoäänestyksen alkamisen jälkeen mahdollisesti muuttuneen asiakohdan osalta saatetaan rajoittaa, ellei hän saavu itse tai asiamiehensä välityksellä paikalle yhtiökokoukseen. Sähköisen ennakkoäänestyksen ehdot ja muut sitä koskevat ohjeet ovat saatavilla osoitteessa www.fortum.fi/yhtiokokous. Ennakkoon äänestämiseen tarvitaan osakkeenomistajan arvo-osuustilin numero.

5. Ohjeita ja lisätietoja kokoukseen osallistujille

Osakeyhtiölaissa ja arvopaperimarkkinalaissa säädetyt yhtiökokousta koskevat tiedot ovat saatavilla osoitteessa www.fortum.fi/tietoa-meista/sijoittajille/hallinto-ja-johtaminen/yhtiokokous.

Osakkeenomistuksessa yhtiökokouksen täsmäytyspäivän jälkeen tapahtuneet muutokset eivät vaikuta oikeuteen osallistua yhtiökokoukseen eivätkä osakkeenomistajan äänimäärään.

Yhtiökokouksessa läsnä olevalla osakkeenomistajalla on yhtiökokouksessa osakeyhtiölain 5 luvun 25 §:n mukainen kyselyoikeus kokouksessa käsiteltävistä asioista.

Fortum Oyj:llä on kokouskutsun päivänä 30.3.2020 yhteensä 888 294 465 osaketta, jotka edustavat yhtä monta ääntä.

Espoossa 30.3.2020

Fortum Oyj
Hallitus

Lisätietoja:
Sirpa-Helena Sormunen, lakiasiainjohtaja, Fortum Oyj, puh. 010 452 5350.

Jakelu:
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.fortum.fi

Fortum

Fortum on johtava puhtaan energian yhtiö, joka toimittaa asiakkailleen sähköä, lämpöä ja jäähdytystä sekä älykkäitä ratkaisuja resurssitehokkuuden parantamiseen. Haluamme edistää asiakkaidemme ja yhteiskunnan kanssa muutosta kohti puhtaampaa maailmaa. Palveluksessamme on yli 8 000 ammattilaista Pohjoismaissa, Baltian maissa, Venäjällä, Puolassa ja Intiassa. Vuonna 2019 liikevaihtomme oli 5,4 miljardia euroa ja 59 % sähköntuotannostamme oli CO2-päästötöntä. Fortumin osake noteerataan Nasdaq Helsingissä.www.fortum.fi