• news.cision.com/
  • Fortum/
  • Leppikosken vesivoimalaitoksen Kalasydän-kalatie laskettiin veteen – tänä vuonna toteutetaan järvitaimenten ylösvaellustutkimus

Leppikosken vesivoimalaitoksen Kalasydän-kalatie laskettiin veteen – tänä vuonna toteutetaan järvitaimenten ylösvaellustutkimus

Report this content

FORTUM OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 1.6.2023
 

Leppikosken vesivoimalaitoksen Kalasydän-kalatie laskettiin veteen. Tämän vuoden käyttökauden aikana Leppikoskella tehdään tutkimus, jossa tutkitaan voimalaitoksen alapuolelle nousevan järvitaimenkannan kokoa ja Kalasydän-kalatien tehokkuutta. Käyttökausi kestää lokakuun puoleen väliin asti. Tutkimuksesta vastaa Luonnonvarakeskus.

Luonnonvarakeskus arvioi Leppikosken voimalaitospadon alapuolella liikkuvien taimenten määrän sekä sen, kuinka suuri osa taimenista hakeutuu Kalasydämeen käyttökauden 2023 aikana. Taimenten määrä arvioidaan koekalastusten, merkintöjen sekä populaatiomallinnuksen avulla. Tutkimus toteutetaan kesäkuun ja lokakuun välisenä aikana ja tulokset valmistuvat maaliskuussa 2024.

 

Saaliiksi saadut merkityt kalat tulisi vapauttaa

Vesivoimalaitoksen alapuolelle asennetaan tutkimusrysiä ja muita pyydyksiä. Saaliiksi saadut taimenet merkitään kalan nahan alle asennettavalla PIT-merkeillä (vastaava kuin kotieläinten mikrosiru) sekä ulkoisilla nuolimerkeillä (n. 5 cm pituinen muovinauha) selkäevän alapuolelle. Lisäksi tutkimusalueelle vapautetaan radiolähettimellä merkittyjä kasvatettuja taimenia, jotka on merkitty myös nuolimerkillä.

Jos nuolimerkillä varustettu kala jää kiinni pyydykseen, kalastajaa pyydetään ilmoittamaan nuolimerkissä näkyvä numerosarja sekä pyyntiaika ja paikka Luonnonvarakeskuksen verkkosivuilta löytyvällä lomakkeella.

”Saaliiksi saadut merkityt kalat tulisi vapauttaa, jolloin jokaisesta kalasta saataisiin mahdollisimman paljon havaintoja joko jokeen asennettujen antennien tai kalastajien ilmoittamien tietojen avulla”, toivoo Luonnonvarakeskuksen johtava tutkija Pekka Hyvärinen.
 

Kiehimänjoen ja Leppikosken kalastussääntö päivitetty

Paltamon osakaskunta on päivittänyt Kiehimänjoen ja Leppikosken kalastussäännön. Kalasydämen toiminta-aikana kalastuskieltoalue ulottuu 200 metrin etäisyydelle vesivoimalaitoksen ylä- ja alapuolella. Taimentutkimuksen vuoksi kalastussäännön alueella on verkkokalastuskielto 15.8.-30.11.2023.
 

Tavoitteena vahvistaa järvitaimenen luonnonkiertoa

Leppikosken vesivoimalaitoksen Kalasydän-kalatie on osa Oulujärven uhanalaisen järvitaimenen luonnonkierron vahvistamiseksi toteutettavaa toimenpidekokonaisuutta.

”Haluamme edistää järvitaimenen luonnonkiertoa Hyrynsalmen reitillä tutkimustietoon perustuen. Toteutettava ylösvaellustutkimus auttaa meitä arvioimaan tarvittavia jatkotoimenpiteitä niin taimenkannan vahvistamiseksi kuin Kalasydämen toiminnan jatkokehittämiseksi”, Fortumin ympäristöpäällikkö Katri Hämäläinen kertoo.

Toimenpiteet keskittyvät Hyrynsalmen reitille, jossa sijaitsevat Oulujoen vesistön kalatiestrategian kärkikohteet. Kokonaisuuteen kuuluu myös esimerkiksi järvitaimenen elinkierrolle tärkeiden elin- ja lisääntymisalueiden kunnostukset, järvitaimenen pienpoikasistutukset sekä Leppikosken yläpuolella sijaitsevalle Seitenoikean vesivoimalaitokselle suunniteltava ohitusratkaisu.



 

Fortum Oyj
Viestintä



 

Lisätietoja:
Katri Hämäläinen, Fortum, ympäristöpäällikkö, puh. 040 162 3901

Pekka Hyvärinen, Luke, johtava tutkija, puh. 029 532 7641

 



Luonnonvarakeskuksen Palauta kalamerkki –lomake:
https://lomakkeet.luke.fi/kalamerkki

Seuraa Kalasydämen avulla Leppikosken voimalaitoksen padon ohittaneiden kalojen määrää viikkotasolla

Lue lisää vaelluskalojen eteen tekemästä työstämme:
Mukana kalan vaelluksella


 


Fortum

Fortumin energia rakentaa maailmaa, jossa ihmiset, yritykset ja luonto menestyvät yhdessä. Olemme yksi Euroopan puhtaimmista energiantuottajista ja toimintaamme ohjaavat kunnianhimoiset ympäristötavoitteet. Tuotamme ja toimitamme luotettavasti puhdasta energiaa ja autamme teollisuusasiakkaitamme vähentämään toimintansa hiilidioksidipäästöjä ja kasvamaan. Ydinliiketoimintamme Pohjoismaissa koostuu päästöttömästä ja tehokkaasta sähköntuotannosta sekä sähkön ja kaukolämmön myynnistä kuluttaja- ja yritysasiakkaille. Yhtiömme 5 000 työntekijälle tarjoamme turvallisen ja inspiroivan työympäristön. Fortum Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsingissä. fortum.fi

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit