Marco Ryan jättää Fortumin hallituksen

Report this content

FORTUM PÖRSSITIEDOTE 1.8.2019 klo 9:00 EET

Fortumin hallituksen jäsen Marco Ryan on ilmoittanut jättävänsä paikkansa hallituksessa. Marco Ryan siirtyy energiayhtiö BP:n palvelukseen.

Fortumin osakkeenomistajien nimitystoimikunta on arvioinut hallituksen toimintakyvyn Marco Ryanin eron johdosta. Nimitystoimikunta toteaa hallituksen antaman suosituksen mukaisesti, että hallitus on täysin toimintakykyinen ja voi jatkaa nykyisellä kokoonpanolla 2020 varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka.

Fortum Oyj

Ingela Ulfves

Johtaja, sijoittajasuhteet ja talousviestintä

Lisätietoja:
Sirpa-Helena Sormunen, hallituksen sihteeri, konsernin lakiasiainjohtaja
Puh. 010 452 5350 

Fortum

Fortum on johtava puhtaan energian yhtiö, joka toimittaa asiakkailleen sähköä, lämpöä ja jäähdytystä sekä älykkäitä ratkaisuja resurssitehokkuuden parantamiseen. Haluamme edistää asiakkaidemme ja yhteiskunnan kanssa muutosta kohti puhtaampaa maailmaa. Palveluksessamme on noin 8 000 ammattilaista Pohjoismaissa, Baltian maissa, Venäjällä, Puolassa ja Intiassa. Vuonna 2018 liikevaihtomme oli 5,2 miljardia euroa ja 57 % sähköntuotannostamme oli CO2-päästötöntä. Fortumin osake noteerataan Nasdaq Helsingissä.www.fortum.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit