Markus Rauramo Fortumin toimitusjohtajaksi

Report this content

FORTUM OYJ SISÄPIIRITIETO 24.6.2020 KLO 9.00

Tiedoteluokka: Sisäpiiritieto

  • Markus Rauramo on nimitetty Fortumin toimitusjohtajaksi 1.7.2020 alkaen.
  • Fortumin ja sen strategisen tytäryhtiön Uniperin muutosta nopeutetaan; tavoitteena johtava asema muuttuvilla Euroopan energiamarkkinoilla.
  • Uuden talousjohtajan haku käynnistetään välittömästi. Timo Karttinen hoitaa väliaikaisesti talousjohtajan tehtäviä.

Fortumin hallitus on nimittänyt yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi Markus Rauramon (52, valtiotieteiden maisteri). Hän aloittaa tehtävässään 1.7.2020.

Markus Rauramo toimii tällä hetkellä Fortumin talousjohtajana ja on ollut yhtiön palveluksessa kahdeksan vuotta. Rauramo on ollut keskeisessä roolissa viemässä eteenpäin Fortumin Uniper-investointia yhtiön jättävän toimitusjohtajan Pekka Lundmarkin rinnalla ja on kahden viimeisen vuoden ajan toiminut Uniperin hallintoneuvoston varapuheenjohtajana. Markus Rauramo on aiemmin toiminut myös Fortumin City Solutions -divisioonan johtajana, jolloin hän luotsasi menestyksekkäästi divisioonan laajentumista kaukolämpöliiketoiminnasta kierrätys- ja jäteliiketoimintaan. Vuonna 2013 Rauramo toimi väliaikaisena toimitusjohtajana talousjohtajan tehtäviensä lisäksi. Ennen siirtymistään Fortumiin, hän työskenteli Stora Ensossa useissa kansainvälisissä tehtävissä ja oli keskeisessä roolissa, kun yhtiön liiketoimintoja uudelleenjärjesteltiin alan murroksessa.

"Minulla ilo ilmoittaa Markus Rauramon nimityksestä konsolidoidun Fortum-Uniper-konsernin toimitusjohtajaksi", sanoo Fortumin hallituksen puheenjohtaja Matti Lievonen. "Hän on kokenut johtaja, joka on osoittanut kykynsä hallita haastavia tilanteita ja menestynyt kansainvälisillä kentillä. Hänen tehtävänsä on nyt luoda Fortumille ja Uniperille yhteinen strategia ja vastata sen tehokkaasta toimeenpanosta, jotta voimme ottaa johtavan aseman Euroopan energiamurroksessa."

”Toimitusjohtajan valintaa edelsi perusteellinen kansainvälinen hakuprosessi. Kävimme hallituksen kanssa keskusteluja useiden erinomaisten ehdokkaiden kanssa, mutta Markuksen kokemus, asiantuntemus ja persoona vastasivat parhaiten vaatimuksiamme. Markus on helposti lähestyttävä, mutta päättäväinen ja tuloksia edellyttävä johtaja, joka pystyy nostamaan hyvässä kunnossa olevan organisaation uudelle tasolle – tinkimättä taloudellisista tuloksista”, Matti Lievonen toteaa.

"Fortum-Uniperin ruoriin siirtyminen tässä yrityksen käännekohdassa on suuri ilo ja kunnia”, sanoo Markus Rauramo. ”Sekä Fortumissa että Uniperissa on erinomaista osaamista ja hyvässä kunnossa olevat tuotantolaitokset. Ja kun perusta on vankka, käynnissä olevaa muutosta on hyvä jatkaa ja toteuttaa nopeastikin. Jatkossa meillä on entistä selkeämpi liiketoimintaportfolio, ja valitsemme tarkkaan, mihin suuntaamme strategisen kasvun. Samaan aikaan meidän on varmistettava, että konsernin taloudellinen asema säilyy vahvana.”

”Energiamurroksen perustan luovat kolme kulmakiveä: kestävä kehitys, kohtuuhintainen energia ja toimitusvarmuus. Meillä on hyvät edellytykset edistää ja menestyä murroksessa, sillä olemme jo nyt Euroopan kolmanneksi suurin hiilidioksidittoman sähkön tuottaja. Jatkossa vähennämme hiilipohjaista kapasiteettiamme ja haemme kasvua puhtaan energian ratkaisuista. Energian toimitusvarmuuden turvaa kaasu, josta haluamme ajan myötä tehdä päästötöntä. Lisäksi jatkamme kiertotalousratkaisujen kehittämistä”, Markus Rauramo sanoo.

Markus Rauramon edeltäjä Pekka Lundmark siirtyy Nokian toimitusjohtajaksi johdettuaan Fortumia noin viisi vuotta. Fortumin talousjohtajana vuosina 2014-2017 toiminut Timo Karttinen hoitaa talousjohtajan tehtäviä 1.7.2020 alkaen. Uuden talousjohtajan haku käynnistetään välittömästi.

Fortum Oyj

Ingela Ulfves, sijoittajasuhde- ja talousviestintäjohtaja

Kutsu tiedotustilaisuuteen:

Fortum järjestää verkossa välitettävän tiedotustilaisuuden institutionaalisille sijoittajille, analyytikoille ja medialle tänään keskiviikkona 24.6.2020 klo 11.00 Suomen aikaa. Osallistujilla on mahdollisuus esittää kysymyksiä puhelimitse. Tilaisuus on englanninkielinen.

Osallistu puhelinkonferenssiin: 09 817 103 10, PIN: 37503855#

Seuraa webcastia: https://fortum.videosync.fi/tiedotustilaisuus-240620

Liitteet:

Markus Rauramon CV
Markus Rauramon valokuva

Lisätietoja:

Sijoittajat ja analyytikot:
Ingela Ulfves, sijoittajasuhde- ja talousviestintäjohtaja, puh. 040 515 1531


Media:
Pauliina Vuosio, VP, Executive Communications, puh. 050 453 2383

Jakelu:

Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.fortum.fi

Fortum

Fortum on eurooppalainen energiayhtiö, jolla on toimintaa yli 40 maassa. Toimitamme asiakkaillemme sähköä, kaasua, lämpöä, jäähdytystä sekä älykkäitä ratkaisuja resurssitehokkuuden parantamiseen. Haluamme edistää asiakkaidemme ja yhteiskunnan kanssa muutosta kohti puhtaampaa maailmaa. Yhdessä tytäryhtiömme Uniperin kanssa olemme Euroopan kolmanneksi suurin CO2-päästöttömän sähkön tuottaja. Noin 19 000 ammattilaistamme sekä yhteinen, noin 69 miljardin euron taseemme takaavat, että meillä on kokoa, asiantuntemusta ja voimavaroja kasvaa ja viedä energiamurrosta eteenpäin. Fortumin osake noteerataan Nasdaq Helsingissä ja Uniperin osake Frankfurtin pörssissä. www.fortum.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia