Suomalaiset haluaisivat tuottaa osan käyttämästään sähköstä itse

Report this content

LEHDISTÖTIEDOTE 6.6.2013

Suomalaiset ovat entistä kiinnostuneempia sähkön pientuotannosta. Fortumin TSN Gallupilla teettämän tutkimuksen mukaan 56 prosenttia vastaajista voisi hankkia laitteen, jolla saisi tuotettua energiaa itse. Lisäksi yli 40 prosenttia oli sitä mieltä, että aurinkopaneeleista tulee muutaman vuoden kuluessa vakiovaruste uudiskohteisiin.

Omakotitalojen asukkaat olivat kiinnostuneimpia tuottamaan osan käyttämästään sähköstä aurinkopaneeleilla. Yllättävä tulos oli, että myös rivi- ja kerrostaloissa asuvat ovat kiinnostuneita aurinkosähkön tuottamisesta.

Lähes yhtä kiinnostuneita kuin aurinkopaneelien hankinnasta oltiin mahdollisuudesta ohjata kodin lämmitystä tai sähkölaitteita niille vuorokauden tunneille, joilla sähkö on halvinta. Sähkönkäytön ohjaus kiinnosti eniten rivi- ja paritaloissa asuvia, mutta myös yllättävän monia kerrostaloasukkaita. Tutkimukseen vastasi noin 1000 henkilöä.

"Fortumin tarjoama Aurinkopaketti on  helppokäyttöinen ratkaisu, jolla kuluttaja voi tuottaa osan käyttämästään sähköstä”, myyntijohtaja Jukka Toivonen Fortumista kertoo. ”Taloudellisesti eniten hyötyä Aurinkopaketista on silloin, kun ostosähkö saadaan korvattua omalla tuotannolla”, hän jatkaa.

Aurinkopaneelit tuottavat sähköä maaliskuusta lokakuuhun.  Fortum ostaa asiakkaan ylijäämäsähkön pörssisähkön hinnalla, ja paketti toimitetaan asiakkaalle valmiiksi asennettuna ja sähköverkkoon kytkettynä.

Fortum Oyj
Konserniviestintä

Lisätietoja:
Jukka Toivonen, myyntijohtaja,  Fortum Markets, puh. 050 45 36729
Tommy Wikström, viestintäpäällikkö, Fortum Oyj, puh. 050 45 36590

Fortum
Fortumin toiminnan tarkoitus on tuottaa energiaa, joka edesauttaa nykyisten ja tulevien sukupolvien elämää. Tarjoamme kestäviä ratkaisuja, jotka auttavat vähentämään päästöjä, tehostamaan resurssien käyttöä ja varmistamaan energian saatavuuden – samalla tuotamme merkittävää lisäarvoa osakkeenomistajillemme. Liiketoimintaamme on sähkön ja lämmön tuotanto, myynti ja jakelu sekä energia-alan asiantuntijapalvelut.

Fortumin toiminta on keskittynyt Pohjoismaihin, Venäjälle, Puolaan ja Baltiaan. Tulevaisuudessa kasvumahdollisuuksia tarjoavat myös yhdentyvät Euroopan ja nopeasti kasvavat Aasian energiamarkkinat. Vuonna 2012 Fortumin liikevaihto oli 6,2 miljardia euroa ja vertailukelpoinen liikevoitto 1,7 miljardia euroa. Konsernissa työskentelee noin 10 400 henkilöä. Fortum Oyj:n osake noteerataan NASDAQ OMX Helsingissä.

Lisätietoja: www.fortum.com/fi  

Tilaa

Liitteet & linkit