• news.cision.com/
  • Fujitsu/
  • Fujitsu on siirtynyt käyttämään uusiutuvaa energiaa kaikissa toimistoissa ja konesaleissa

Fujitsu on siirtynyt käyttämään uusiutuvaa energiaa kaikissa toimistoissa ja konesaleissa

Report this content

Helsinki, 3.6.2014 – Tietotekniikan palvelu- ja laiteyhtiö Fujitsu Finland Oy on siirtynyt 1.4. lähtien käyttämään uusiutuvalla energialla tuotettua sähköä kaikissa toimistoissaan ja konesaleissaan.

Uusiutuvan energian tuotannossa hyödynnetään jatkuvasti uusiutuvia lähteitä ja prosesseja kuten auringonpaistetta, tuulta, virtaavaa vettä sekä ilman ja maan lämpöä. Tuotannossa voidaan myös käyttää biologisesti syntyviä materiaaleja kuten puuta.

Kolmen viime vuoden aikana Fujitsu on saavuttanut merkittäviä säästöjä ympäristöohjelmansa avulla. Esimerkiksi toimistojen sähkönkulutus on pienentynyt yhdeksän prosenttia ja autoilusta aiheutuvat päästöt ovat vähentyneet seitsemän prosenttia. Sekajätteen osuutta koko jätemäärästä on saatu vähennettyä niin, että se on enää kaksi prosenttia. Fujitsun arvioidut kokonaispäästöt ovat samana aikana pienentyneet reilut 30 prosenttia.

”Uusiutuvan energian käyttö on linjassa globaalin ympäristöohjelmamme tavoitteiden kanssa. Jatkamme edelleen työtä, jonka tavoitteena on parantaa energiatehokkuutta toimistoissamme ja konesaleissamme”, kertoo yritysvastuupäällikkö Eveliina Champagne.

Fujitsu pyrkii kaikessa toiminnassaan ottamaan huomioon ympäristönäkökohdat ja parantamaan jatkuvasti ympäristösuorituskykyään niin täällä Suomessa kuin ympäri maailmaa. Fujitsun globaalin ympäristöohjelman kunnianhimoinen tavoite on vähentää yhteiskunnan kasvihuonekaasupäästöjä 26 miljoonaa tonnia ict-ratkaisujen avulla. Myös Fujitsun visio Human-centric Intelligent Society tukee vahvasti kestävää kehitystä.

Suomen Fujitsun Ympäristöjärjestelmän sertifikaatti ISO14001 laajeni vastikään kattamaan koko Fujitsu Finland Oy -konsernin eli myös tytäryhtiö Isoworks Oy:n. Pääkonttorin ympäristöjärjestelmälle myönnettiin WWF:n Green Office -merkki vuonna 2011.

Lisää tietoa:
Fujitsu Finland Oy
Yritysvastuupäällikkö Eveliina Champagne
p. 046 8785 217, eveliina.champagne@fi.fujitsu.com

Lehdistöyhteydet
Viestintäjohtaja Satu Pelttari
p. 045 7880 9624, satu.pelttari@fi.fujitsu.com

Fujitsu
Fujitsu on johtava japanilainen ict-yritys, joka tarjoaa laajan valikoiman teknologiatuotteita sekä ict-ratkaisuja ja -palveluja. Noin 162 000 fujitsulaista palvelee asiakkaita 100 maassa. Hyödynnämme kokemustamme ja ict:n mahdollisuuksia muokataksemme tulevaisuutta yhdessä asiakkaidemme kanssa. Fujitsun liikevaihto oli 4,8 triljoonaa jeniä (46 miljardia USD) 31.3.2014 päättyneellä tilikaudella. Suomessa Fujitsun palveluksessa työskentelee 2 600 ihmistä. Lisää tietoa: www.fujitsu.com/fi

Avainsanat: