Kela ja Fujitsu sopivat Kanta-palvelujen jatkokehittämisestä

Report this content

Helsinki 16.3.2015 – Fujitsu Finland ja Kela ovat allekirjoittaneet it-palvelusopimuksen, jonka mukaan Fujitsu toimittaa Kanta-palvelujen kehittämiseen ja ylläpitoon liittyviä tuki- ja kehityspalveluja.

Kanta-palvelut on Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon tärkeä ja näkyvä kansallinen hanke. Palvelut laajenevat ja kehittyvät edelleen lähivuosina. Parhaillaan toteutetaan terveydenhuollon ammattilaisille tarkoitettua Kelain-käyttöliittymää, jonka kautta voi esimerkiksi tehdä sähköisen reseptin, jos siihen ei ole erillistä järjestelmää.

Fujitsu on aitiopaikalla osallistumassa palvelujen kehittämiseen. Palvelun ytimessä olevan kehitystyön lisäksi Fujitsun asiantuntijat tekevät kelalaisten kanssa arkkitehtuuriyhteistyötä.

”Fujitsulla on pitkäaikainen kokemus terveydenhuollon standardeista ja toteutuksista. Vuonna 2007 käynnistyneessä Kanta-hankkeessa olimme mukana alusta asti. Olemme tyytyväisiä siitä, että pitkäjänteisen työn sekä osaavan projekti- ja palveluryhmän avulla olemme onnistuneet lunastamaan asiakkaan luottamuksen. Jatkamme tärkeää ja pitkäjänteistä kehitystyötä Kanta-palvelujen parissa”, kertoo terveydenhuollon toimialajohtaja Pirjo Nissinen-Kiviranta Fujitsusta.

Lisätietoja:

Fujitsu Finland Oy
Toimialajohtaja Pirjo Nissinen-Kiviranta
p.
050 3870 426, pirjo.nissinen-kiviranta@fi.fujitsu.com

Lehdistöyhteydet
Fujitsu Finland Oy
Viestintäjohtaja Satu Pelttari
p. 045 7880 9624, satu.pelttari@fi.fujitsu.com

Kanta (Kansallinen Terveysarkisto) on yhteinen nimitys kansalaisten, terveydenhuollon organisaatioiden ja apteekkien valtakunnallisille tietojärjestelmäpalveluille. Potilaiden terveystietoja on jo ryhdytty tallentamaan Potilastiedon arkistoon kaikissa sairaanhoitopiireissä Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Tällä hetkellä arkistossa on jo 2,9 miljoonan kansalaisen potilastietoja. Sähköinen resepti ja lääketietokanta ovat jo käytössä kaikkien kuntien ja kuntayhtymien terveyspalveluissa. Myös Omakanta-palvelu on kansalaisten käytettävissä koko maassa ja sitä on käyttänyt jo yli 600 000 suomalaista. Sähköinen resepti on jo yli neljällä miljoonalla suomalaisella. Lisää tietoa: www.kanta.fi

Fujitsu on johtava japanilainen ict-yritys, joka tarjoaa laajan valikoiman teknologiatuotteita sekä ict-ratkaisuja ja -palveluja. Noin 162 000 fujitsulaista palvelee asiakkaita 100 maassa. Hyödynnämme kokemustamme ja ict:n mahdollisuuksia muokataksemme tulevaisuutta yhdessä asiakkaidemme kanssa. Fujitsun liikevaihto oli 4,8 triljoonaa jeniä (46 miljardia USD) 31.3.2014 päättyneellä tilikaudella. Suomessa Fujitsun palveluksessa työskentelee 2 600 ihmistä. Lisää tietoa: www.fujitsu.com/fi

Avainsanat: