FUNDIORILLE VIRANOMAISHYVÄKSYNTÄ VAKUUTUSYHTIÖ INGONORDIN OSTAMISEEN

Report this content

Fundior AB:n tytäryhtiö Fundior International Ltd. on saanut Vakuutusvalvontavirastolta hyväksynnän Vakuutusosakeyhtiö IngoNordin osakekannan hankinnalle. Kauppa saatetaan loppuun myyjän kanssa sovittujen ehtojen mukaisesti.

IngoNord on ollut yli puoli vuosisataa Suomen vakuutusmarkkinoilla. Yhtiö tarjoaa vakuutustuotteita Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa ja Baltian maissa. IngoNordin tarjoamiin palveluihin kuuluvat lähes kaikki kotitalouksien ja yritysten omaisuus- ja vahinkovakuutukset. Yhtiön vakuutusmaksutulosta tulee tällä hetkellä Ruotsista noin 60 % ja loput Suomesta ja Baltian maista.

’Tavoitteemme on kehittää IngoNordista yhtiö, joka tarjoaa edistyksellisiä vakuutustuotteita Pohjoismaiden ja Baltian markkinoilla jälleenmyyjille sekä pienille että keskisuurille yrityksille. Tarkoituksemme on kasvattaa merkittävästi yhtiön liiketoimintaa seuraavien viiden vuoden kuluessa. Pääasiallisina jakelukanavina tulevat toimimaan riippumattomat vakuutusmeklarit ja sijoitusneuvojat’, kertoo Fundior AB:n toimitusjohtaja Jouni Parviainen.

Liitteet & linkit