Skikkaamalla pääsee pitkälle, ainakin Norjaan asti

Report this content

Espoolainen Kalle Vantanen teki viime kesänä todellisen road tripin, mutta auton sijasta kumipyöräisinä kulkuvälineitä toimivat Skiket. Kuukauden kestänyt taivallus alkoi Helsingistä, kulki Suomen halki ja päättyi Norjaan. Matkaa kertyi noin 1500 kilometriä, joista skikkaaja selvisi ilman suurempia välinehuoltoja tai -rikkoja.

Juhannuksen 2008 jälkeen Kalle Vantanen seisoi Helsingin Kontulassa Skiket jalassa ja reppu selässä valmiina ensimmäisenä maailmassa skikkaamaan Suomen läpi. Laji rantautui maahamme samana keväänä, joten Vantanen saattoi olla käytännössä varma, ettei kukaan muu ollut tehnyt vastaavaa matkaa aiemmin.

– Alkuperäisenä ajatuksena oli lähteä rullasuksilla matkaan. Ajattelin, että Skiket ovat kätevämmät maantiellä, kun niiden pyörät ovat isommat, Vantanen kertoo.

Ajatus oli hyväksi ja välineet paljastuivat lujatekoisiksi, sillä reissu sujui ilmakumipyörillä varustetuilla Skikeillä ilman välinerikkoja. Satunnainen huuhtelu vedellä oli ainoa huolto, jonka Vantanen teki, eikä hän kokenut edes tarvetta lisätä ilmaa renkaisiin matkan varrella.

Nopeampi kuin hyttyset

Vantasen reitti kulki Helsingistä Lahden, Jyväskylän, Ähtärin, Pudasjärven ja Ivalon kautta Utsjoelle, josta hän ylitti rajan Norjaan. Kuukauden kestäneen reissun aikana päivämatkaa skikkaajalle kertyi keskimäärin 60 kilometriä. Lyhimmillään matkaa taittui 24 kilometriä päivässä, mutta pisimmällään hän eteni uskomattomat 199 kilometriä vuorokaudessa painellessaan Lapissa yötä myöten eteenpäin.

– Matkavauhti oli hitaampaa kuin polkupyörällä, mutta sen verran nopeaa, etteivät hyttyset saaneet Lapissa kiinni, Vantanen nauraa.

Aiempaa skikkaus-kokemusta Vantasella ei juuri ollut, mutta kuntopohjan takasi elämäntapoihin kuuluva säännöllinen liikunta. Eikä nuori mies ollut ensimmäistä kertaa pitkällä, omin voimin tehtävällä reissulla, vaan kokemusta on kertynyt muun muassa polkupyörämatkoista eri puolilla Eurooppaa. Nyt Vantanen on sitä mieltä, että skikkaamalla pitkien matkojen taittaminen on mukavampaa.

– Itselläkin on vaikeuksia ymmärtää, että mitä tuli tehtyä. Päällimmäiseksi ajatukseksi jäi, että kaikkeen sitä ihminen pystyy, Vantanen sanoo.

Eikä Norjan saavuttaminen jää nuoren herran viimeiseksi skikkausmatkaksi. Vantasella on jo lentoliput ostettuna, ja kesällä 2009 on tarkoitus skikkailla Unkarissa ja Romaniassa.

Skike-uutuuksia kesäksi 2009

Keski-Euroopassa jo vakiintuneen harrastajajoukon omaksi ottama skikkaus lanseerattiin Suomessa keväällä 2008. Suomalaisiin laji upposi heti niin hyvin, että Skiket loppuivat välillä kauppojen hyllyiltäkin. Skiken kehitystyö jatkuu edelleen ja nyt saatavilla on lokasuojat, jotka tekevät harrastuksesta entistä miellyttävämpää erityisesti sadekeleillä. Tuotekehityksen tuloksena on syntynyt myös jatkopala, joka mahdollistaa skikkauksen kengänkoon 51–52 omaaville. Lokasuojan suositushinta on 39 euroa ja jatkopalan 35 euroa.

Lisää Skikestä osoitteessa www.skike.com ja Kalle Vantasen matkasta www.laitapuolenkulkija.com

Lehdistökuvia www.gp-viestinta.fi/kuvapankki/skike

Lisätietoja:
Kalle Vantanen, GSM 040 503 4277, kalle@joutsalainen.com
Mika Rintaluoma, Oy K. Hjorth Ab, GSM 040 526 5272, mika.rintaluoma@hjorth.fi
Mika Hjorth, Oy K. Hjorth Ab, GSM 0400 735 032, mika.hjorth@hjorth.fi

Avainsanat: