GLASTON OYJ ABP:N HALLITUS PÄÄTTI JATKAA AVAINHENKILÖIDEN KANNUSTINOHJELMAA

Report this content

GLASTON OYJ ABP                          PÖRSSITIEDOTE                               11.2.2020 klo 13.15

Glaston Oyj Abp:n hallitus on päättänyt jatkaa konsernin avainhenkilöiden suoriteperusteista osakepalkkiojärjestelmää. Kannustinjärjestelmän tarkoituksena on yhdistää omistajien ja avainhenkilöiden tavoitteet yhtiön arvon nostamiseksi pitkällä aikavälillä sekä sitouttaa avainhenkilöt yhtiöön ja tarjota heille kilpailukykyinen yhtiön osakkeiden ansaintaan ja kertymiseen perustuva kannustinjärjestelmä.

Osakepalkkiojärjestelmässä 2019–2023 on kolme ansaintajaksoa, kalenterivuodet 2019–2021, 2020–2022 ja 2021–2023. Hallitus päättää järjestelmän ansaintakriteerit ja kriteerien tasot kunkin ansaintajakson alussa. Avainhenkilöt saavat palkkiona yhtiön osakkeita, jos hallituksen asettamat ansaintakriteerien tasot saavutetaan. Palkkiota ei pääsääntöisesti makseta, jos avainhenkilön työ- tai palvelusuhde päättyy ennen palkkion maksamista.

Yhtiön toimitusjohtajan ja johtoryhmän jäsenen on omistettava puolet järjestelmän perusteella saamistaan nettomääräisistä osakkeista, kunnes hänen omistamiensa yhtiön osakkeiden määrä vastaa hänen bruttovuosipalkkansa arvoa. Tämä osakemäärä on omistettava niin kauan kuin henkilön työ- tai palvelusuhde konserniyhtiössä jatkuu.

Ansaintajakso 2020—2022

Mahdollinen palkkio ansaintajaksolta 2020–2022 perustuu konsernin vertailukelpoiseen EBITA:an*) ja keskiarvoiseen nettovelkaantumisasteeseen ajanjaksolla 1.1.2020—31.12.2022. Jos ansaintajakson 2020–2022 ansaintakriteerien tasot saavutetaan kokonaisuudessaan, maksettavat palkkiot vastaavat yhteensä enintään 500 000 Glaston Oyj Abp:n osaketta sisältäen myös rahana maksettavan osuuden.

Mahdollinen palkkio ansaintajaksolta 2020–2022 maksetaan vuonna 2023 hallituksen päättämällä tavalla joko osittain osakkeina ja osittain rahana, jolloin rahaosuudella pyritään kattamaan palkkiosta avainhenkilölle aiheutuvia veroja ja veronluonteisia maksuja, tai kokonaan rahana.

Järjestelmästä maksettavaa palkkiota voidaan pienentää, jos hallituksen asettama palkkiokatto saavutetaan. 

Järjestelmän kohderyhmään ansaintajaksolla 2020–2022 kuuluu 17 avainhenkilöä mukaan lukien toimitusjohtaja ja johtoryhmän jäsenet.

*) Vertailukelpoinen EBITA: liiketulos ennen aineettomien hyödykkeiden poistoja ja arvonalentumisia ja ennen PPA-allokaatiota ja ilman vertailukelpoisuuteen vaikuttavia eriä.

Glaston Oyj Abp
Hallitus

Lisätietoja:
Taina Tirkkonen, lakiasiain- ja henkilöstöjohtaja, puh. 010 500 6934

Glaston Oyj Abp

Glaston on lasinjalostusteollisuuden innovatiivinen teknologiajohtaja, joka tarjoaa laitteita, palveluita ja ratkaisuja rakennus-, ajoneuvo-, aurinkoenergia- sekä kaluste- ja laiteteollisuuden tarpeisiin. Lisäksi yhtiö tukee uusien, lasiin älyä integroivien teknologioiden kehittämistä.

Huhtikuusta 2019 lähtien Bystronic glass on osa Glastonia. Yhdessä olemme sitoutuneita tarjoamaan asiakkaillemme sekä parasta tietotaitoa että viimeisimpiä teknologioita lasinjalostuksen alalla, tarkoituksenamme rakentaa parempaa huomista turvallisemmilla, älykkäämmillä ja energiatehokkaammilla ratkaisuilla. Toimimme globaalisti tuotannon, palveluiden ja myynnin saralla yhdessätoista maassa. Glastonin osake (GLA1V) on noteerattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä.


Jakelu: NASDAQ Helsinki Oy, Keskeiset tiedotusvälineet, www.glaston.net

Tilaa