Lehdistötiedote: Glastonille FC-karkaisukone- ja ProL™-laminointilinjakauppa Yhdysvaltoihin

Report this content

GLASTON OYJ ABP                          Lehdistötiedote 6.10.2017 klo 10.20       

 

Glastonille FC-karkaisukone- ja ProL™-laminointilinjakauppa Yhdysvaltoihin

Glaston on tehnyt sopimuksen FC-sarjan lämpökäsittelykoneen ja ProL™-laminointilinjan toimittamisesta yhdysvaltalaiselle Manko Windows Systemsille. Tilaus jakaantuu useaan erään – suurin osa tilauksen arvosta sisältyy toisen neljänneksen tilauskantaan ja loput kolmannen vuosineljänneksen tilauskertymään. Koneet toimitetaan asiakkaalle vuoden 2017 loppuun mennessä.

Vuonna 1989 perustetulla Manko Windows Systemsillä on tuotantolaitoksia kolmella paikkakunnalla. Yhtiö valmistaa muun muassa korkeatasoisia alumiini-ikkunoita, lasijulkisivuratkaisuja ja eristelaseja.

Manko osti Glastonilta kaksi ensimmäistä karkaisulinjaansa vuonna 2002. Yhteistyö sai jatkoa vuonna 2015, jolloin yhtiölle toimitettiin kaksi FC-sarjan karkaisukonetta. Vuonna 2016 toimitettiin kolmas FC-sarjan kone.

Nyt myyty kone on jo neljäs Mankolle toimitettava FC-sarjan kone. Kaikki neljä konetta on varustettu reaaliaikaisella iLook Distortion™ -laadunmittausjärjestelmällä. Uusimmassa koneessa on myös  tuotantoa reaaliaikaisesti mittaava iLook Anisotropy™ -järjestelmä, joka visualisoi ja mittaa lämpökäsitellyn lasin polarisoitumisilmiötä. Näiden järjestelmien ansiosta lasin jalostaja voi valvoa lopputuotteen laatua ja parantaa tuotantomenetelmiään jatkuvasti.

FC-linjan lisäksi Manko tilasi Glastonilta myös uusinta teknologiaa edustavan ProL™-tasokarkaisulaminointilinjan. Edistyksellisen konvektiolämmitysteknologian ansiosta ProL™-laminointilinjalla lämmönsiirto tapahtuu tarkasti ja tehokkaasti. Tämä takaa, että lasituotteet ovat jatkuvasti huippulaadukkaita ja jopa kaksinkertaistaa tuotantokapasiteetin perinteiseen lämpösäteilyratkaisuun verrattuna.

”Manko on toimintansa alusta alkaen kasvattanut liiketoimintaansa tarjoamalla asiakkailleen ensiluokkaisia tuotteita. Yritys on johdonmukaisesti investoinut alan johtavaan teknologiaan ja aikoo tehdä niin myös jatkossa, kuten neljäs FC-konetilaus sekä investointi uuteen ProL™-laminointilinjaan osoittavat”,  Glastonin Pohjois-Amerikan aluejohtaja Scott Steffy iloitsee.

”Huippuluokan laitteiden ansiosta voimme tarjota asiakkaillemme korkealaatuisia tuotteita oikeaan aikaan. Pitkäaikainen kumppanuutemme Glastonin kanssa perustuu huipputason koneisiin sekä poikkeuksellisen hyviin huoltopalveluihin. Näiden avulla saavutamme asettamamme tavoitteet. Lisäksi lasin laatu on poikkeuksellisen hyvä ja energiansäästö jopa odotettua korkeampi”, Manko Windows Systemsin toimitusjohtaja Gary Jones toteaa.

Lisätiedot: Glaston Oyj Abp
Scott Steffy, aluejohtaja, Pohjois-Amerikka, puh. +1 856 780 3013



GLASTON OYJ ABP
Agneta Selroos
Viestintäjohtaja
puh: 040 745 3737

Glaston Oyj Abp
Glaston on edelläkävijä lasinjalostuksen teknologioissa ja palveluissa. Vastaamme globaalisti rakennus-, aurinkoenergialasi-, ajoneuvo- sekä kaluste- ja laiteteollisuuden vaativimpiin lasinjalostustarpeisiin. Lisäksi hyödynnämme uusia teknologioita, jotka tuovat lasiin älyä ja kestäviä ratkaisuja. Olemme sitoutuneet tarjoamaan asiakkaillemme niin parasta tietotaitoa kuin viimeisimpiä teknologioita lasinjalostuksen alalla. Glastonin osake (GLA1V) noteerataan NASDAQ Helsinki Oy:ssä. Lisätietoja osoitteessa
www.glaston.net

Tilaa