Tupakoinnin syksyllä onnistuneesti lopettava kerää motivaation kesällä; MAISTA MANSIKKA – LOPETA TUPAKOINTI
Päätös tupakoinnin lopettamisesta kannattaa kypsytellä valmiiksi kesän aikana. Hetken mielijohteesta lopettaminen ei yleensä onnistu, vaan päätös vaatii tuekseen vahvan motivaation. Elokuu on vuoden vilkkainta tupakoinnin lopettamisen aikaa. Motivaation vahvuuden voi ennakolta selvittää avuksi tulevalla motivaatiotestillä.
Motivaatio on avainkysymys tupakoinnin lopettamisessa. Lopettaminen ei yleensä onnistu hetken mielijohteesta tai esimerkiksi muiden miellyttämiseksi. Päätös on tehtävä itse ajan kanssa. Keuhkosairauksien erikoislääkäri Sirkku Vilkman neuvoo kirjaamaan lopettamisen syyn paperille ylös, jotta sen voi tiukan paikan tullen tarkistaa. – Tupakoinnin lopettaminen on tärkein päätös, jonka ihminen voi oman terveytensä hyväksi tehdä. Useimmilla tupakoijilla lopettamiseen motivoi huoli omasta terveydestä. Toiset kyllästyvät nikotiinin orjana olemiseen, toiset jatkuvaan rahan menoon. Monet huolestuvat viimeistään siinä vaiheessa kun lapset alkavat matkia vanhempiensa tupakointitapaa. Harva haluaa omien lastensa tupakoivan, hän kertoo lopettajien kokemuksista tupakkaklinikalta. Sirkku Vilkman on tupakastavieroituksen pioneereja Suomessa. Porvoon sairaalassa on jo 90-luvun loppupuolelta autettu ihmisiä irti tupakasta tupakkaklinikan vieroitusryhmien avulla sekä analysoitu ja julkistettu vieroituksen tuomia tuloksia. – Neuvonta aloitettiin, kun ihmiset kertoivat tarvitsevansa tukea tupakoinnin lopettamiseen. Kysymys on avun antamisesta lopettamispäätöksen tehneille ihmisille, ei käännyttämisestä, hän huomauttaa. Pelkkä tahdonvoima ei ikävä kyllä anna parasta tulosta tupakoinnin lopettamisessa. – Tutkimuksissa on osoitettu, että mikäli henkilö haluaa vakavasti lopettaa tupakoinnin, hänen kannattaa ottaa avuksi nikotiinikorvaushoito tai reseptilääke bupropioni tai käyttää näitä yhdessä. Näiden käyttö vähintään kaksinkertaistaa onnistumisen mahdollisuuden, Vilkman kertoo kokemuksistaan. Yhdistelmäkäyttö antaa parhaat tulokset, mutta maksaa hieman enemmän ja vaatii lääkärin tai hoitajan seurantaa. Tupakoinnin lopettamiseen tulee eri tavalla painoarvoa kun käy lääkärissä. Lääkäri myös määrää reseptin. Elokuussa terveyskeskus- ja työterveyslääkäreiden vastaanotoille tulee tupakoinnin lopettamisen motivaatiota mittaava testi. Motivaatiotesti kannustaa ottamaan tupakoinnin puheeksi lääkärin vastaanotolla esimerkiksi muiden asioiden ohella. Testi tulee myös Lopeta.fi -nettisivuille. Testin on kehittänyt GlaxoSmithKline. Lisätietoja: Sirkku Vilkman, keuhkosairauksien erikoislääkäri puh. 040 583 8835 (lomalla 4.7. alkaen) Petra Ranta, tupakanvieroitushoitaja Porvoon sairaala puh. (019) 548 2239 (lomalla 11.7. alkaen) Motivaatiotestistä: Mari Volanen, tuotepäällikkö GlaxoSmithKline puh. 050 4200 457 (lomalla 4.7. alkaen) Kokemuksiaan tupakoinnin lopettamisesta ovat lupautuneet kertomaan nämä yksityishenkilöt: Ritva Hyppönen, yhteys tupakanvieroitushoitaja Petra Rannan kautta puh. (019) 548 2239 Jaana Järvelä-Arnberg jaana.arnberg@luukku.com tai Petra Rannan kautta puh. (019) 548 2239 GlaxoSmithKline on yksi suurimmista Suomessa toimivista lääkeyrityksistä. Vuoden 2004 liikevaihto oli noin 90 milj. euroa. Yhtiön tärkeimmät terapia-alueet ovat hengitystie- ja infektiosairaudet ja rokotteet sekä keskus-hermosto- ja aineenvaihduntasairaudet. Lisätietoa osoitteista www.gsk.fi ja www.gsk.com.