Oatlyn brändäyksestä vastannut ruotsalainen mainostoimisto sijoitti uuteen suomalaiseen vastuulliseen lastenruokatuotemerkkiin

Report this content

Green Planet Astronauts on uusi suomalainen tuotemerkki, joka innostaa lapsia syömään ja juomaan kasvispainotteisemmin. Nyt Suomessa lanseerattava tuotemerkki tähtää myös kansainvälisille markkinoille ja sen visuaalisuudesta vastaa mm. Oatlyn brändäyksestä tunnetun, kansainvälisesti palkitun Forsman & Bodenforsin omistama luova toimisto Happy F&B.

Monien perheiden toivelistalla on pitkään ollut lasten terveelliset ja herkullisen makuiset kasvispohjaiset valmisruoat, joissa ei ole turhia lisäaineita tai sokeria. Niin toivoi myös Milla Westerling, jonka kotikeittiöstä idea Green Planet Astronauts -tuotemerkille lähti.

Kokkasin kaurajuomapohjaisia kauravälipaloja ensin omille lapsilleni ja heidän kavereilleen, ja niistä tuli iso hitti heidän keskuudessaan. Siitä syntyi kerran ajatus: Voisiko maailma muuttua kasvispainotteisemmaksi tulevaisuudessa, jos lapset tottuvat kasvisruokien ja -juomien makuun pienestä pitäen? Ajatusta tuki samaan aikaan silloin julkaistu IPCC:n ilmastoraportti, jonka mukaan kasvispainotteiseen ruokavalioon siirtyminen on yksittäisen ihmisen helpoin ja tehokkain ilmastoteko, Westerling kertoo.

Ruokakauppiassuvun kasvatti ja kansainvälisen uran elintarvikealan ja leluvalmistajan myynti- ja markkinointitehtävissä tehnyt Westerling halusi kehittää kokonaisvaltaisen konseptin, joka kasvisruokien ja -juomien lisäksi puhuttelee ja innostaa lapsia kestävämpään elämäntyyliin. Sijoittajaksi ja tuotemerkkiä kehittämään tuli kansainvälisesti palkitun ruotsalaisen markkinointitoimisto Forsman & Bodenforsin uusien brändien kehitykseen erikoistunut tytäryritys Happy F&B.

Havaitsimme markkinoilla mahdollisuuden tuotemerkille, joka perustuu sekä tiedostavuuteen että ravitsemukseen ja joka on suunnattu nykyaikaisille vanhemmille ja heidän lapsilleen. Aikoinaan ainutlaatuisten ja erottuvien brändien kehittäminen oli isojen, kansainvälisten yritysten etuoikeus. Nykyään se on kriittinen menestystekijä uusille kunnianhimoisille startupeille. Jakaen Millan näkemyksen maailman muuttamisesta, oli mielenkiintoista pystyä työskentelemään tiiviissä yhteistyössä alusta alkaen, Anders Kornestedt, Happy F&B:n Art Director, sanoo.

Inspiraatiota Green Planet Astronauts -tuotemerkille haettiin oikeista astronauteista, joiden ravinto ja jätteiden kierrätys on optimoitu avaruusmatkailuun. Avaruussukkulassa on tilaa vain välttämättömälle ja se on johtanut moniin ympäristöystävällisiin innovaatioihin, kuten aurinkopaneelien ja nykyaikaisten veden ja -ilmanpuhdistimien kehittämiseen. Teemaan sopi lisäksi tutkijoiden planetaariseksi nimeämä, ympäristön ja ihmisten terveyden kannalta kestävin ruokavalio*. Se on lähtökohtaisesti kaiken salliva, mutta vahvasti kasviperäistä ravintoa painottava.

Tulevaisuudessa Green Planet Astronauts suunnittelee kehittävänsä kasvipohjaisia ruoka- ja juomatuotteita lapsen jokaiseen ikävaiheeseen, jokaiselle aterialle. Tuotemerkistä halutaan tehdä perheille tunnettu vastuullisena, luotettavana ja vaivattomana tapana saada eri kasvismaut maistumaan ja tavoitteena on toimia perheiden tukena myös ilmastoystävällisessä kasvatuksessa. Vastuullisuus on vahvasti koko yritystoiminnan ytimessä.

Totutin aluksi omia lapsiani kasvipohjaisiin makuihin heidän tulevaisuuttaan ajatellen. Nyt haluamme kaikkien lasten hyötyvän siitä. Kaikki päätökset – isot ja pienet – tehdään arvojemme mukaisesti ja se tarkoittaa aina mm. ympäristön mahdollisimman vähäistä kuormittamista. Valmistutamme tuotteet Espanjassa, koska se tuntui järkevimmältä: auringon alla kypsyneillä raaka-aineilla on siellä lyhyt matka valmiiksi tuotteiksi. Välipalat pussitetaan 80% uusiutuvista luonnonvaroista tehtyihin Green Pack -pakkauksiin, joka on olemassa olevista vaihtoehdoista tällä hetkellä paras. Etsimme jatkuvasti parempia ratkaisuja joka saralla pystyäksemme vastaamaan meidän lapsiperheiden toiveisiin ja tarpeisiin, toteaa Westerling.

Ensimmäisenä lanseerattavat puristettavat kaurajuomapohjaiset Space Snack -välipalapussit tulevat myyntiin S- ja K-ryhmän kauppojen lastenruokahyllyille loka-marraskuun aikana. Välipalat sisältävät vain kaurajuomaa, kauraa sekä hedelmiä, marjoja ja kasviksia, ja niissä on jopa puolet vähemmän makeutta hedelmästä kuin pelkässä hedelmäsoseessa. Seuraava tuotelanseeraus on ravitseva, kasviproteiinipitoinen välipalapatukka.

*Lähde mm.: https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000006107802.html

Painokelpoiset kuvat toimitukselliseen käyttöön:
https://www.dropbox.com/sh/8ig6b1ug1844vsl/AAB8KnBJlQRpWvaI8r-_tukha?dl=0

Tuotenäytteet ja lisätiedot:

Milla Westerling
Chief Commander Astronaut
milla@greenplanetastronauts.com
p. 050 053 8075
www.greenplanetastronauts.com