Suomalaisesta kotikeittiöstä maailmalle – kolmen lapsen äidin yritys pelastaa maailma

Report this content

Kolmen lapsen äiti Milla Westerling huolestui lastensa tulevaisuudesta lukiessaan enenevää uutisointia ilmaston lämpenemisestä kaksi vuotta sitten. Hän koki tarvetta ryhtyä tekemään itse asialle jotain ja ratkaisu löytyi yllättäen omien silmien alta kotikeittiöstä. Kokatessaan lapsilleen kaurajuomapohjaista välipalaa ja lasten kavereiden innostuessa siitä, hän keksi voisiko maailma muuttua kasvispainotteisemmaksi, jos lapset tutustuisivat eri kasvipohjaisiin juomiin ja ruokiin mahdollisimman aikaisessa ikävaiheessa.

Milla Westerlingin ajatus pyrkiä totuttamaan lapset kasvipohjaisiin makuihin ja koostumuksiin erityisesti lapsille kehitettyjen ruoka- ja juomatuotteiden avulla sai alkunsa kotikeittiöstä.  

- Kokkasin nyt kauppojen hyllyistä löytyviä meidän ensimmäisiä tuotteita ensin omille lapsilleni ja heidän kavereilleen, ja niistä pidettiin kovasti. Siitä syntyi ajatus: Voisiko maailma muuttua kasvispainotteisemmaksi, jos lapset tottuvat jo pienestä pitäen kasvisruokien ja -juomien makuun? Ajatusta tuki samaan aikaan julkaistu IPCC:n ilmastoraportti, jonka mukaan kasvispainotteiseen ruokavalioon siirtyminen on helpoin ja tehokkain yksittäisen ihmisen ilmastoteko, Westerling kertoo.

Idealle tarvittiin nimi ja ulkoasu, joka puhuttelee lapsia ja innostaa kokonaisvaltaisesti kestävämpään elämäntyyliin. Tuotemerkkiä saatiin kehittämään kansainvälisesti palkittu ruotsalainen markkinointitoimisto Forsman & Bodenfors, joka tunnetaan mm. Oatlyn ilmeestä. Inspiraatiota haettiin avaruustutkimuksesta, jossa astronauttien ravinto ja jätteiden kierrätys avaruusmatkoilla on huippuunsa optimoitua. Avaruussukkulassa on tilaa vain välttämättömälle ja se on johtanut moniin ympäristöystävällisiin innovaatioihin, kuten aurinkopaneelien ja nykyaikaisten veden- ja ilmanpuhdistimien kehittämiseen. Ravinnon saralla mm. NASA tekee uraauurtavaa kehitystyötä kasviperäisten proteiinien kasvattamisessa rajallisissa olosuhteissa. Syntyi Green Planet Astronauts -nimi, johon sopi lisäksi tutkijoiden planetaariseksi nimeämä, ympäristön ja ihmisten terveyden kannalta kestävin ruokavalio*. Se on lähtökohtaisesti kaiken salliva, mutta vahvasti kasviperäistä ravintoa painottava.

Westerling haluaa ennen kaikkea saada kasvikset maistumaan lapsille pienestä pitäen, mutta myös luomaan hahmot ja tarinan, jotka voisivat toimia vanhemmille kumppanina ympäristöystävällisessä kasvatuksessa. Hän etsi itse aikoinaan luotettavaa tahoa, joka auttaisi vastaamaan lasten kysymyksiin mm. ilmaston lämpenemiseen liittyen lapsille sopivalla tavalla. Aiheesta on alettua puhua kouluissa ja päiväkodeissa, ja jossain se on otettu jopa isommaksi yhteiseksi teemaksi.

- Kun lapset tulivat päiväkodista kotiin ja kysyivät sulaako maapallo kuin jäätelö, en oikein löytänyt sopivia sanoja selittämään mitä maapallon sulamisella tarkoitetaan. Aihe on aikuisillekin kompleksi eikä ilmaston lämpenemisen pysäyttämiseen ole yhtä ainoaa keinoa. Lainsäädännöllä on iso rooli ohjaamaan mm. yritysten toimintaa, mutta yksilötasollakin voi omilla valinnoilla ja teoilla vaikuttaa esimerkiksi siihen minkälaisille tuotteille on kysyntää ja kuinka paljon ylipäätään on tarve kuluttaa. Iso merkitys on myös minkälaisia elämäntapoja oppii lapsena. Mielestäni on tärkeää kertoa lapsille miksi kasvispainotteinen ruokavalio on hyvästä meille itselle ja koko maapallolle, pohtii Westerling.

Tavoite on kunnianhimoinen, eikä rajoitu ainoastaan Suomeen. Kasvatuksellisella ruoka- ja juomatuotemerkillä halutaan päästä puhuttelemaan ja innostamaan lapsia ympäri maailmaa. Nyt Suomessa markkinoille tulleissa ensimmäisissä tuotteissa on huomioitu kuluttajien toiveet kasvijuoman lisäksi terveellisistä, ravitsevista ja vähemmän makeista välipaloista lapsille; kaurajuomapohjaiset Space Snack -välipalapussit sisältävät vain kauraa, hedelmiä, marjoja ja kasviksia. Lasten ravitsemuksen ammattilaisten kanssa tehtävän tuotekehityksen keskiössä on aina terveellisyys. Tulevaisuudessa Green Planet Astronauts -tuotemerkin alta löytyy kasvipohjaisia ruoka- ja juomatuotteita lapsen jokaiseen ikävaiheeseen, jokaiselle aterialle – ja vastauksia kysymykseen ”miksi”.

*Lähde: https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000006107802.html

Painokelpoiset kuvat toimitukselliseen käyttöön:
https://www.dropbox.com/sh/8ig6b1ug1844vsl/AAB8KnBJlQRpWvaI8r-_tukha?dl=0

Lisätiedot:

Milla Westerling
milla@greenplanetastronauts.com
p. 050 053 8075
www.greenplanetastronauts.com