40 tutkijaa julkilausumassaan: sähkön tarve mahdollista kattaa myös ilman lisäydinvoimaa

Report this content

40 tutkijaa on allekirjoittanut julkilausuman, jossa he vetoavat, että kansanedustajat punnitsisivat tarkoin torstaina 1.7. tehtävää ydinvoimapäätöstä. Julkilausumassa todetaan, ettei ydinvoiman lisärakentamista koskevan periaatepäätöksen taustaksi ole selvitetty muita vaihtoehtoja. Kuitenkin mahdollisuudet tehostaa sähkön käyttöä ja lisätä uusiutuvaa energiaa sähköntuotannossa ovat mittavat, ja niiden täysi toteuttamiskelpoinen potentiaali on otettava eduskunnassa tarkasteluun.

Julkilausuma kokonaisuudessaan:

Suomen sähkön tarve mahdollista kattaa myös ilman lisäydinvoimaa
Vaihtoehtoja punnittava vakavasti


Eduskunta käsittelee parhaillaan hallituksen esitystä ydinvoiman rakentamisesta. Kahden uuden ydinvoimalan sijaan Suomen sähkön tarve voidaan kuitenkin kattaa myös muin tavoin.

Valmistuttuaan Olkiluoto 3 tuottaa yksin viitisentoista prosenttia Suomessa kulutetusta sähköstä. Tämän lisäksi tulevaisuuden sähkön tarve voidaan kattaa tehostamalla sähkön käyttöä teollisuudessa, palveluissa ja kotitalouksissa, korvaamalla sähkölämmitystä, tasaamalla kulutushuippuja, lisäämällä sähkön ja lämmön yhteistuotantoa sekä rakentamalla suunniteltua enemmän sähkön tuotantoa tuulivoimalla, bioenergialla ja muilla uusiutuvilla energianlähteillä.

Muuhun kuin lisäydinvoimaan perustuvilla ratkaisuilla on monia yhteiskunnallisia etuja. Kotimaiset vaihtoehdot esimerkiksi työllistävät enemmän ja tarjoavat usein paremman vientipotentiaalin. Niihin ei liity suuronnettomuuden tai ydinjätteiden kaltaisia riskejä.

Suomen energiakeskustelua tuntuu valitettavan usein leimaavan vaihtoehdottomuus. Ydinvoiman lisärakentamista koskevan periaatepäätöksen taustaksi ei selvitetty muita vaihtoehtoja. Ydinenergialain mukainen yhteiskunnan kokonaisedun arviointi edellyttää kuitenkin ydinvoiman lisärakentamisen vertaamista sen toteuttamiskelpoisiin vaihtoehtoihin. Mahdollisuudet tehostaa sähkön käyttöä ja lisätä uusiutuvaa sähköntuotannossa ovat mittavat ja niiden täysi toteuttamiskelpoinen potentiaali on otettava eduskunnassa tarkasteluun.

Päätös tulevaisuuden energiaratkaisuista on kansakunnalle strateginen valinta, joka tulee tehdä harkiten. Me allekirjoittaneet pidämme tärkeänä, että ottaessaan kantaa periaatepäätöksiin eduskunta tarkoin punnitsee sekä ydinvoiman lisärakentamisen että sen vaihtoehtojen hyviä ja huonoja puolia yhteiskunnan kokonaisedun kannalta.

Allekirjoittaneet:

1.    Heikki Hiilamo, FT, VTT
2.    Ulf Lindström, professori, FD
3.    Claus Montonen, lehtori, FT
4.    Markku Wilenius, professori, VTT
5.    Ilkka Hanski, akatemiaprofessori, PhD
6.    Arja Alho, VTT
7.    Pentti Malaska, professori emeritus, TkT
8.    Janne Hukkinen, professori, PhD
9.    Johannes Urpelainen, apulaisprofessori, PhD
10.    Jaakko Saastamoinen, TkT, dosentti
11.    Rauno Sairinen, professori, VTT
12.    Mervi Hiltunen, projektitutkija, YTL
13.    Jouko Korppi-Tommola, professori, PhD
14.    Ari Lehtinen, professori, FT
15.    Jenni Kauppila, YTL
16.    Harri Nurmio, YTL
17.    Mari Maasilta, tutkija, YTT
18.    Eveliina Asikainen, tutkija, YTM
19.    Minna Pappila, tutkija, OTL
20.    Arjo Heinsola, laboratorioinsinööri
21.    Paula Saikkonen, tohtorikoulutettava, VTM
22.    Minna Kaljonen, vanhempi tutkija, VTM
23.    Kaija Heikkinen, professori, FT
24.    Pertti Rannikko, professori, YTT
25.    Helena Valve, vanhempi tutkija, HTT
26.    Teuvo Laitila, lehtori, FT
27.    Viivi Aumanen, tutkija, FT
28.    Yrjö Haila, professori, FT
29.    Heikki Simola, FT, dosentti
30.    Jari Ihonen, TkT
31.    Alpo Kitinoja, DI
32.    Aleksi Neuvonen, tutkija, FM
33.    Outi Kuittinen, tutkija, VTM
34.    Tarja Cronberg, TkT, KTT
35.    Leena Leskinen, HT, MMM, dosentti
36.    Risto Sulkava, FT
37.    Theo Kurtén, tutkija, FT
38.    Jyrki Luukkanen, tutkimusprofessori, TkT
39.    Jarmo Vehmas, HT, dosentti
40.    Peter Lund, professori, TkT

Lisätietoja:
Claus Montonen, Tekniikka elämää palvelemaan ry, 040 755 4248, claus.montonen@helsinki.fi
Juha Aromaa, Greenpeace, 050 369 6202, juha.aromaa@greenpeace.org

Avainsanat: