Greenpeace – johtajuuskriisi Kööpenhaminassa suistaa maailmaa kohti ilmastokriisiä

Report this content

- Ei oikeudenmukainen, ei kunnianhimoinen eikä laillisesti sitova, Greenpeacen pääsihteeri Kumi Naidoo sanoi illalla saavutetusta Kööpenhaminassa saavutetusta tuloksesta.

- Maailman johtajien työ on tekemättä. Tänään he epäonnistuivat torjumaan katastrofaalisen ilmastonmuutoksen. - Kööpenhamina on tänä yönä ilmastorikospaikka, syylliset miehet ja naiset pakenevat häpeissään lentoasemalle. Maailman johtajilla oli Kööpenhaminassa kerran sukupolvessa tuleva tilaisuus pelastaa maailma. Lopuksi he saivat aikaan huonon sopimuksen, jossa on niin isoja porsaanreikiä, että niistä voi lentää läpi Air Force Onella. Greenpeace pitää Kööpenhaminan kokouksen viherpestyä lopputulosta osoituksena kohtalokkaasta johtajuuden puutteesta. Olemme nähneet kriisien vuoden, mutta tänään on selvää, että suurin ihmiskuntaa uhkaava kriisi on johtajuuden kriisi. Yhdysvaltain presidentti Obama ei onnistunut lunastamaan ilmastojohtajan odotuksia ja myös EU:lta puuttui tarvittavaa rohkeutta kohtalokkaalla hetkellä. - Vuoden aikana joukko kehittyviä maita on näyttänyt tahtonsa kantaa osansa ilmastokaaoksen torjunnasta. Syy epäonnistumiseen on rikkaissa maissa, joilla on suurin historiallinen vastuu ongelman aiheuttamisesta. Erityisesti Yhdysvallat epäonnistui minkäänlaisessa todellisessa johtajuudessa. - Ilmastotieteen viesti on selvä: meillä on vain muutama vuosi aikaa pysäyttää päästöjen kasvu ja kääntää ne jyrkkään laskuun välttääksemme vaarallinen ilmastonmuutos. Me emme voi muuttaa tieteen vaatimuksia vaan meidän on muutettava politiikkaamme. Kööpenhaminan tuloksen perusteella voi olla että kunnon ilmastopolitiikka tarvitsee myös uudet johtajat. - Tämä ei ole ohi, ihmiset kaikkialla vaativat ennen kokousta kunnon sopimusta ennen ja he vaativat sitä yhä. Me voimme vielä pelastaa satoja miljoonia ihmisiä lämpenevän maailman tuholta, siitä on vain nyt tullut vaikeampaa. - Kansalaisyhteiskunnan, josta suuri osa suljettiin ilmastokokouksen ulkopuolelle kokouksen loppupäivinä, on nyt kaksinkertaistettava ponnistelunsa. Jokaisen meistä on vaadittava johtajamme tilille. Meidän on taisteltava ilmastonmuutosta vastaan joka poliittisella tasolla, paikallisesti, alueellisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti, Kumi Naidoo vetosi. - Kööpenhamina oli suurin poliittinen kokous, mitä tällä planeetalla on nähty ja EU päätti pysyä takapenkillä. Kööpenhaminan häpeän on muututtava merkittäväksi sopimukseksi ensi vuoden puoleen väliin mennessä, sanoo Greenpeacen EU-politiikasta vastaava Joris den Blanken.

Avainsanat: