Olkiluodon tappiot toistuisivat uusissa ydinvoimahankkeissa

Report this content

Olkiluodon ydinvoimalan rakentamiskustannukset ovat paisuneet noin 5,5 miljardiin euroon, kun TVO väitti vuonna 2002 reaktorin maksavan 2,5 miljardia. Greenpeace varoittaa, että myös Suomessa vireillä olevat uudet ydinvoimalahankkeet perustuvat täysin epärealistisiin kustannusarvioihin, mikä tekee niiden toteutumisen epävarmaksi, vaikka lupia myönnettäisiin. Jos uuden ydinreaktorin rakentaminen aloitettaisiin, taloudelliset tappiot ja yritykset tinkiä turvallisuudesta todennäköisesti toistuisivat.

Viimeisen parin vuoden aikana ydinreaktorihankkeita on kaatunut esim. Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Etelä-Afrikassa hintalapun osoittauduttua jopa moninkertaiseksi verrattuna arvioihin. - Kiista Olkiluodon kustannuksista on osoitus siitä, että ydinreaktoreita rakentavat kansainväliset yritykset eivät ole valmiita ottamaan kantaakseen riskiä viivytyksistä ja kustannusarvioiden ylityksistä uusissa reaktorihankkeissa. Jos Suomeen alettaisiin rakentaa uutta reaktoria, paisuvat kustannukset jäisivät sähkön käyttäjien maksettaviksi, Greenpeacen energiavastaava Lauri Myllyvirta toteaa. Olkiluodon ydinvoimalahankkeen rajujen lisäkustannusten aiheuttama kiista syveni eilen Arevan puolivuotistulosten julkistuksen yhteydessä. Areva uhkasi keskeyttää reaktorin rakennustyöt, jos TVO ei suostu kattamaan osaa hankkeen jättimäisistä tappioista. TVO, Fennovoima ja Fortum väittävät periaatepäätöshakemuksissaan saavansa uuden, Olkiluoto 3:n kokoisen ydinreaktorin noin 3,5-5,0 miljardin euron hintaan. Kaikki arviot ovat alempia kuin Olkiluoto 3:n tämänhetkinen kustannusarvio, ja kansainväliset arviot liikkuvat noin 8 miljardissa eurossa. [1] Alimman arvion esittää TVO. Yksikään kolmesta Suomeen ydinvoimalaa havittelevasta yrityksestä ei ole pyytänyt tarjouksia reaktoreista, vaan lupahakemukset perustuvat ylimalkaisiin arvioihin. Jos TVO joutuu kattamaan osan Olkiluodon reaktorihankkeen lisäkustannuksista, se pystyy siirtämään kustannukset täysimääräisinä sähkön käyttäjille. Jos yhtiö onnistuu tällä kertaa jättämään lisäkustannukset Areva-Siemensin vastuulle, siirtyvät ne konsortion omistajien, eli lähes yksinomaan ranskalaisten ja saksalaisten veronmaksajien, maksettaviksi. Olkiluodon ydinvoimalahanke on alusta asti perustunut veronmaksajien avoimiin ja piileviin takauksiin. - Epärealistinen kustannusarvio on tärkeimpiä syitä Olkiluodon laatuongelmiin. Työ- ja elinkeinoministeriön tulee puuttua ydinvoimahakemuksia käsitellessään siihen, että yritysten käsitys ydinvoimalan rakentamisen kustannuksista ja sähkön käyttäjien kannettavaksi tulevista riskeistä on täysin irti todellisuudesta, eikä kustannusarvioiden ylityksiin liittyviä riskejä ole käsitelty yhdessäkään hakemuksessa, Myllyvirta vaatii. Viite: (1) TVO:n, Fortumin ja Fennovoiman periaatepäätöshakemukset, www.tem.fi sekä Moody’s Corporate Finance, toukokuu 2008: New Nuclear Generating Capacity: Potential Credit Implications for U.S. Investor Owned Utilities.

Avainsanat: