Pohjoisnapa saattaa sulaa jo 2030

Report this content

Riippumattomat tutkijat Greenpeacen Arctic Sunrise -aluksella ovat parhaillaan Grönlannin ja Huippuvuorten välissä sijaitsevassa Framinsalmessa tutkimassa pohjoisen napa-alueen merijäätä. Tutkijat ovat havainneet, että pohjoisen napa-alueen ahtojää sulaa muuta merijäätä nopeammin. Tänä vuonna pohjoisen merijään odotetaan sulavan yhteen kaikkien aikojen minimeistä (1).

Pohjoisen jäämeren jääpeite on kutistunut jatkuvasti viimeiset 30 vuotta, mutta sulamisvauhti on kiihtynyt viimeisen vuosikymmenen aikana. Vuonna 2007 merijää saavutti kesällä minimilaajuuden, jonka tutkijat olivat ennustaneet vasta vuodelle 2080. - On selvää, ettemme voi enää luottaa nykyisiin merijään sulamisennusteisiin, sillä aina 1980-luvulta lähtien sulaminen on ollut ripeämpää kuin laskelmamme ovat ennustaneet. Jo viiden vuoden kuluttua suurin osa arktisesta merialueesta saattaa olla kesällä sula, lukuun ottamatta pientä aluetta Ellesmeren saaren pohjoispuolella. Kokonaan jää saattaa sulaa kesällä jo parinkymmenen vuoden päästä, sanoo Arctic Sunrisen tutkijaryhmää vetävä professori Peter Wadhams Cambridgen yliopistosta. Tutkijaryhmä jatkaa ahtojään sulamisen mittaamista aina lokakuun alkuun asti. Ahtojääalueet sisältävät puolet koko arktisen alueen merijään massasta. Lisäksi ne ovat hylkeiden ja jääkarhujen tärkeimpiä elinalueita. Ahtojääkasaumat voivat muodostaa pitkiä harjanteita, jonka massasta jopa 90 prosenttia voi olla vedenpinnan alla. Samaan aikaan ratkaisevat neuvottelut Kööpenhaminan joulukuun ilmastokokousta varten ovat käynnissä. EU-johtajat tapaavat tänään Brysselissä keskustellakseen EU:n kehitysmaille osoitettavasta rahallisesta ilmastotuesta. - Pohjoisen merijään ennätyksellisen sulamisen pitäisi olla jälleen yksi varoitusmerkki EU-johtajille. Kööpenhaminan kokouksen alla olisi saatava huomattavasti enemmän rahaa kasaan kehitysmaissa tehtävää ilmastotyötä varten, sanoo Greenpeacen kampanjavastaava Frida Bengtsson Arctic Sunriselta. Lisätietoja: Yhteydenotot Professori Peter Wadhamsiin (englanniksi) ja kampanjavastaava Frida Bengtssoniin (ruotsiksi, englanniksi) Arctic Sunrise –aluksella: Truls Gulowsen, Greenpeace i Norge, +47 90 10 79 04 (ruotsiksi, englanniksi) Tiedottaja Satu Pitkänen, puhelin 050 546 1789 (1) Yhdysvaltalaisen National Snow and Ice Data Centerin odotetaan julkaisevan tieto tämän vuoden pohjoisen merijään minimistä tänään: http://nsidc.org/arcticseaicenews/ Kuvia ja videota: https://info.greenpeace.se/album/a_mediarelease/index.html?openfolder=09%20Greenland%20Arctic%20Tour/090917%20Arctic%20Sea%20Ice%20-%20Summer%20Minimum/&openfile=Greenland-4946.jpg https://info.greenpeace.se/album/a_mediarelease/index.html?openfolder=09%20Greenland%20Arctic%20Tour/090916%20Greenland%20-%20Nioghalvfjerdsfjorden%20Glacier/&openfile=c0709916.jpg

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia