Suomalaiset aktivistit valtaamassa hiilivoimaloita Italiassa

Report this content

Yli sata Greenpeacen aktivistia valtaa parhaillaan neljää hiilivoimalaa Italiassa juuri G8 kokouksen alla. Mukana on myös kaksi kiipeilijää Suomesta. Aktivistit vaativat johtavia teollisuusmaita ottamaan johtavan rooli myös ilmastoasioissa. Nyt maat välttelevät vastuutaan ja sysäävät sitä köyhempien maiden niskoille.

Kohteena olevat hiilivoimalat sijaitsevat Brindisissä Etelä-Italiassa, Margherassa ja Porto Tollessa Venetsian ulkopuolella sekä Genovan lähellä Vado Liguressa. Aktivisteja on saapunut paikalle kahdeksastatoista maasta, mukaan luettuna kaksi kiipeilijää Suomesta. Brindisin voimala on Italian suurin hiilivoimalaitos ja maan suurin yksittäinen hiilidioksidipäästöjen lähde. Aktivistit pyrkivät pysäyttämään sen toiminnan pysäyttämällä hiiltä voimalaan syöttävät liukuhihnat. - Aikaa vitkutteluun ei ole. Jotta Kööpenhaminassa saadaan aikaan tehokas ilmastosopimus, teollisuusmailta tarvitaan nyt ripeitä toimia ja johtajuutta tyhjien juhlapuheiden sijaan. Poliitikot puhuvat, mutta todelliset johtajat toimivat, sanoo Venetsiassa mielenilmaukseen osallistuva Rosa Gierens Helsingistä. Suomalaiset Rosa Gierens ja Riina Kivilahti ovat paikalla Fusinan hiilivoimalan valtauksessa Margherassa, Venetsian laitamilla. Aktivistit ovat vallanneet voimalan hiiltä kuljettavan liukuhihnan sekä ripustaneen voimalan savupiippuun bannerin, jossa vaaditaan G8-mailta ilmastojohtajuutta. - Teollisuusmaiden johtajien on lopetettava lässytys ja ryhdyttävä toimiin ilmastokriisin torjumiseksi. Korulauseiden sijaan tarvitaan tiukkoja päästörajoituksia, joiden myötä saastuttavista hiili-, öljy- ja turvevoimaloista luovutaan. Sen sijaan monet teollisuusmaat, Suomi mukaan lukien, tukevat näiden voimalaitosten käyttöä erilaisilla tuilla ja verohelpotuksilla. Myös Suomen johtavien poliitikkojen on syytä katsoa peiliin, sanoo Greenpeacen ilmastovastaava Simo Kyllönen. Kotimaisten toimien lisäksi Greenpeace vaatii teollisuusmailta tukea kehitysmaille. Monet köyhimmistä maista kärsivät jo nyt vakavasti ilmastonmuutoksen vaikutuksista, vaikka ovat vähiten syyllisiä itse ongelmaan. Tukea tarvitaan myös kehitysmaiden siirtymiseksi uusiutuvaan energiaan sekä metsäkadon pysäyttämiseen. Actionin seuranta on-line: www.greenpeace.org/G8action Lisätietoja: Simo Kyllönen, ilmastovastaava, Greenpeace, simo.kyllonen@greenpeace.org, puh. 040 1972 620 Satu Pitkänen (yhteydenotot Rosa Gierensiin), tiedottaja, Greenpeace, satu.pitkanen@greenpeace.org, puh. 050 5461 789