Ydinvoiman vastaista toimintaa 17 paikkakunnalla viikonloppuna

Report this content

Perjantaina 18. kesäkuuta ja lauantaina 19. kesäkuuta kello 12 alkaen ihmiset 17 paikkakunnalla kokoontuvat valtakunnalliseen toimintapäivään ydinvoimaa vastaan. Osalla paikkakunnista muodostetaan maassa makaavista ihmisistä ihmisbanderolli, josta muodostuu ydinvoiman säteilystä varoittava merkki. Kaikilla paikkakunnilla kerätään ydinvoiman vastaisia viestejä oman vaalipiirin kansanedustajille. Osallistujat muistuttavat kansanedustajia siitä, että enemmistö suomalaisista ei hyväksy lisää ydinvoimaa.

Yli 30 000 äänestysikäistä suomalaista on jo tehnyt Äänestä ydinvoima historiaan -kampanjassa vetoomuksen, jossa he sitoutuvat äänestämään kansanedustajaa, joka 1. heinäkuuta eduskunnassa äänestää lisäydinvoiman rakentamista vastaan. Sitoumuksen tehneet haluavat kansanedustajilta vastuunkantoa ja päätöstä, jolla Suomen energiantuotanto ratkaistaan uusiutuvalla energialla ja energiatehokkuuden parantamisella.

Suomalaisten enemmistö ei hyväksy hallituksen esitystä, joka kaksinkertaistaisi radioaktiivisesti säteilevän ydinjätteen tuotannon. Turussa, Kemissä, Jyväskylässä, Haminassa, Kajaanissa, Loviisassa ja Mikkelissä esitetään Into Eternity -dokumenttielokuva, joka pohtii loppusijoituksen moraalisia kysymyksiä ja sitä, miten tieto ydinjätehaudasta siirretään seuraaville sukupolville.

Tapahtumat järjestää Äänestä ydinvoima historiaan -kampanja. Kampanjan ovat käynnistäneet Greenpeace, Luonto-Liitto, Maan ystävät, Natur och Miljö, Suomen luonnonsuojeluliitto, Keskustanuoret, Keskustaopiskelijat, Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden Liitto ViNO, Sosialidemokraattiset opiskelijat SONK, Vasemmistonuoret, Vasemmisto-opiskelijat ja Rauhanliitto.

Valtakunnallinen ydinvoiman vastainen toimintapäivä eri paikkakunnilla:

Hamina: Haminan tori, lauantaina 19.6.2010 kello 13-14, Into Eternity -elokuvanäytös Haminan pääkirjaston Kasper-salissa, Rautatienkatu 8, torstaina 17.6.2010 kello 17.30-19.00. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

Helsinki: Eduskuntatalon edessä, Mannerheimintie 30, perjantaina 18.6.2010 kello 8-10

Joensuu: Joensuun torilavalla ja Sinisen virran alueella, lauantaina 19. kesäkuuta 2010 kello 12-13

Jyväskylä: Aren aukiolla Kolmikulman edessä lauantaina 19.6.2010 kello 11 – 13, Into Eternity -elokuvanäytös, Baari Vakiopaineessa, Kauppakatu 6, perjantaina 18.6.2010 kello 19-21. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.
 
Kajaani: Into Eternity -elokuvanäytös lauantaina 19.6.2010 kello 12-13 Kajaanin kaupunginkirjaston Elias-salissa.

Keitele: Keiteleen torilla lauantaina 19.6.2010 kello 10.00-11.30

Kemi: Kemin kauppatori, kulttuurikeskuksen edessä lauantaina 19.6.2010 kello 12-13, Into Eternity -elokuvanäytös Kulttuurivoimalassa Luulajantiellä lauantaina 19.6.2010 kello 14.

Kotka: Kotkan kauppatorilla, lauantaina 19.6.2010 kello 12-13. Lisäksi ständi Kotkan Rockfestivaaleilla.

Kuopio: Puijon hyppyrimäkien laskeutumisrinne, lauantaina 19.6.2010 kello 12.00-18.30

Lieksa: Koli, Ukko-Kolilla ja Luontokeskus-Ukon mediastudiossa 19.6.2010 kello 14-17

Maarianhamina: Ahvenanmaan itsehallintotalon edustalla, lauantaina 19.6.2010 kello 12-13

Mikkeli: Mikkelin kirkkopuisto, Maaherrankatu 24, lauantaina 19.6.2010 kello 12-14, Into Eternity –elokuvanäytös Mikkelin yliopistokeskuksen auditoriossa, Lönnrotinkatu 7 perjantaina 18.6.2010 kello 17-19

Oulu, Oulun Tori, lauantaina 19.6.2010 kello 12-14, kulkue Kauppurienkatua ja Rotuaaria pitkin kaupungintalolle, jossa puheita ja musiikkia kello 12.30.

Pori: Eetunaukio, lauantaina, 19.6.2010, kello 12.00-20.30
Rovaniemi: Lordin aukio (Sampo-Aukio), Koskikatu 11, lauantaina 19.6.2010 kello 12-15

Seinäjoki: Kaupunginkirjasto/kaupungintalo, Koulukatu 21, lauantaina 19.6.2010 kello 12-13

Turku, Turun kävelykadulla, lauantaina 19.6.2010 kello 12-15, Into Eternity -elokuvanäytös Turussa Panimoravintola Koulun (Eerikinkatu 18) historialuokassa lauantaina 19.6.2010 kello 16-19.

Lisätietoja:
Kampanjakoordinaattori Maria Nuutinen, puhelin 040 554 1851
Viestintäpäällikkö Juha Aromaa, puhelin 050 369 6202

Avainsanat: