Ydinvoiman vastaista toimintaa tänään 18 paikkakunnalla

Report this content

Lauantaina 19. kesäkuuta kello 12 alkaen ihmiset 18 paikkakunnalla kokoontuvat valtakunnalliseen toimintapäivään ydinvoimaa vastaan. Osalla paikkakunnista muodostetaan maassa makaavista ihmisistä ihmisbanderolli, josta muodostuu ydinvoiman säteilystä varoittava merkki. Kaikilla paikkakunnilla kerätään ydinvoiman vastaisia viestejä oman vaalipiirin kansanedustajille. Osallistujat muistuttavat kansanedustajia siitä, että enemmistö suomalaisista ei hyväksy lisää ydinvoimaa.

Yli 30 000 äänestysikäistä suomalaista on jo tehnyt Äänestä ydinvoima historiaan -kampanjassa vetoomuksen, jossa he sitoutuvat äänestämään kansanedustajaa, joka 1. heinäkuuta eduskunnassa äänestää lisäydinvoiman rakentamista vastaan. Sitoumuksen tehneet haluavat kansanedustajilta vastuunkantoa ja päätöstä, jolla Suomen energiantuotanto ratkaistaan uusiutuvalla energialla ja energiatehokkuuden parantamisella.

Suomalaisten enemmistö ei hyväksy hallituksen esitystä, joka kaksinkertaistaisi radioaktiivisesti säteilevän ydinjätteen tuotannon. Turussa, Kemissä, Jyväskylässä, Haminassa, Loviisassa ja Mikkelissä esitetään Into Eternity -dokumenttielokuva, joka pohtii loppusijoituksen moraalisia kysymyksiä ja sitä, miten tieto ydinjätehaudasta siirretään seuraaville sukupolville.
Lisätietoja elokuvasta
Traileri YouTubessa

Tapahtumat järjestää Äänestä ydinvoima historiaan -kampanja. Kampanjan ovat käynnistäneet Greenpeace, Luonto-Liitto, Maan ystävät, Natur och Miljö, Suomen luonnonsuojeluliitto, Keskustanuoret, Keskustaopiskelijat, Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden Liitto ViNO, Sosialidemokraattiset opiskelijat SONK, Vasemmistonuoret, Vasemmisto-opiskelijat ja Rauhanliitto.

Paikkakunnat: Hamina, Helsinki, Joensuu, Jyväskylä, Keitele, Kemi, Koli, Kotka, Kuopio, Maarianhamina, Mikkeli, Oulu, Pori, Raahe, Rovaniemi, Seinäjoki, Sodankylä, Tampere, Turku

Linkki tarkempiin tapahtumatietoihin eri paikkakunnilla
(Raahessa tapahtumat 21.6.)

Kuvia tapahtumasta ladataan Flickr-sivustolle, mistä löytyy jo kuvia ihmisbanderollista Helsingissä eduskuntatalon edustalla perjantaina 18.6.

Lisätietoja:
Kampanjakoordinaattori Maria Nuutinen, puhelin 040 554 1851
Viestintäpäällikkö Juha Aromaa, puhelin 050 369 6202




Avainsanat: