Grolls kasvaa Suomessa Duunituote Oy:n hankinnan myötä

Report this content

Grolls jatkaa kasvuaan Pohjoismaisilla työvaate- ja henkilösuojainmarkkinoilla ostamalla Duunituote Oy:n myymälän Tampereella. Siitä tulee Suomen neljäs Grolls myymälä. Samalla se on osa tavoitetta, jossa Grolls muutaman vuoden sisään on pohjoismaiden suurin erikoismyymäläketju 1 miljardin kruunun vuotuisella liikevaihdolla. – Tämän kaupan myötä löydymme nyt kaikista Suomen kolmesta suurimmasta kaupungista ja katamme strategisesti tärkeän kolmion Helsinki-Tampere-Turku, sanoo Grolls konsernin toimitusjohtaja Karl Jartun.

Tämä kauppa tarkoittaa, että Grolls ottaa tärkeän askeleen kohti tavoitetta kasvaa yhdeksi alan johtavaksi toimijaksi myös Suomen markkinoilla.

– Olen erittäin iloinen, että jatkamme kasvua täällä Suomessa. Duunituote Oy:n kaupan myötä saamme lentävän lähdön Tampereella. Se on jo hyvin vakiintunut ja kannattava myymälä, jonka henkilökunta on sekä kokenutta, että osaavaa. Myymälällä on myös vakaa ja laaja asiakaskunta, sanoo Miska Kaita, Suomen Grolls Oy:n toimitusjohtaja.

Duunituote Oy perustettiin 2011 Mervi Liuhan sekä Jarmo Lipposen toimesta. Molemmat ovat työskennelleet pitkään työvaate- ja henkilösuojain alalla. Yhdessä muiden työntekijöiden kanssa he jatkavat nyt menestyksekästä työtään osana kasvavaa pohjoismaista Grolls konsernia.

– Osana suurempaa erikoismyymäläketjua meillä on nyt mahdollisuus kasvaa nopeammin. Suuren organisaation tuen turvin voimme nyt tarjota asiakkaillemme entistä ammattitaitoisempaa palvelua ja neuvontaa. Lisäksi tuotevalikoimamme laajentuu korkealaatuisilla tuotemerkeillä kuten Björnkläder, Univern sekä Nytello, Mervi Liuha sanoo.

Uuden myymälän myötä Suomesta tulee yhä merkittävämpi markkina-alue Grollsin tavoitteessa jatkaa kasvua Pohjoismaissa.

– Meillä on kaikki mahdollisuudet kasvaa vielä suuremmiksi myös Suomessa. Samalla kartoitamme mahdollisuuksiamme laajentaa vielä johonkin tai joihinkin Euroopan maihin. Se on luonnollinen jatkumo laajentumisellemme kansainvälisille markkinoille, sanoo Karl Jartun.

Lisätietoa:

Miska Kaita, TJ Grolls Oy Suomi. Puh: +358 (0) 20 741 87 22. Sähköposti: miska.kaita@grolls.fi

Mervi Liuha, Duunituote Oy. Puh: + 358 (0) 50 408 99 28. Sähköposti: mervi.liuha@grolls.fi

Karl Jartun, konsernijohtaja ja TJ Grolls Ab. Puh: +46 (0) 70 377 74 82. Sähköposti: karl.jartun@grolls.se

www.grolls.se

www.grolls.fi

Grolls on johtava toimija Pohjoismaissa työvaate- ja henkilösuojainmarkkinoilla. Myymäläketju koostuu 48 myymälästä Ruotsissa, Norjassa, Suomessa ja Virossa. Grolls omistaa tuotemerkit Björnkläder, Univern ja Nytello. Joulukuusta 2010 Grollsin on omistanut sijoitusyhtiö Litorina, joka kehittää ja sijoittaa pieniin sekä keskisuuriin Pohjoismaisiin yhtiöihin.

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia