Apurahaa 10 kotimaiselle koronatutkimukselle – tuloksista voidaan ehkä hyötyä jo tänä vuonna

Report this content

Neljän säätiön muodostama rahoituspooli jakoi apurahoja muun muassa infektioiden kulkuun vaikuttavien tekijöiden ja koronapotilaiden tehohoidon tutkimukseen. Poolille toimitettiin viikon aikana peräti 180 hakemusta.

Juho Vainion Säätiön, Minervasäätiön, Paulon Säätiön ja Suomen Lääketieteen Säätiön muodostama rahoituspooli jakoi 800 000 euroa koronaviruksen sekä muiden epidemioina ja pandemioina esiintyvien virusinfektioiden tutkimukseen ylimääräisessä rahoitushaussa.

50 000 ja 100 000 euron suuruisia apurahoja myönnettiin kaikkiaan kymmenelle tutkimushankkeelle. Apurahan saivat muun muassa professori Olli Vapalahti, joka tutkii koronavirusinfektion vakavuuteen ja leviämiseen vaikuttavia tekijöitä sekä professori Anu Kantele, joka selvittää, voiko virusvasta-aineita sisältävä veriplasma toimia hoitona sairastuneille. Professori Olli Carpenille myönnettiin apuraha infektion kulkuun vaikuttavien tekijöiden tutkimiseen HUSin kattavan tietoaineiston ja biopankin avulla.

Ensisijaiset arviointikriteerit olivat hakemuksen tieteellinen taso ja ajankohtaisuus. Myönnetyt apurahat kohdistettiin virustutkimuksen eri osa-alueille.

”Lääketieteellinen tutkimus on tyypillisesti pitkäjänteistä. Nyt pyrimme kuitenkin kohdistamaan rahoitusta erityisesti sellaisiin hankkeisiin, joiden tuloksista voidaan mahdollisesti hyötyä jo seuraavan puolen vuoden tai vuoden aikana”, kertoo suurimman panostuksen pooliin osoittaneen Juho Vainion Säätiön puheenjohtaja Timo Viherkenttä.

Käynnistettävissä tutkimushankkeissa yliopistojen tutkimusryhmät ja sairaalat selvittävät yhdessä taudin leviämisen mekanismeja ja tehokkaan hoidon toteuttamista Suomessa. Tutkittu ja varmistettu tieto on kriittistä sille, että terveydenhuollossa ja koko yhteiskunnassa voidaan toimia viisaasti ja nopeasti muuttuvan kriisin keskellä.

”Vaikka panostuksemme on suhteellisen pieni suhteutettuna lääketieteellisen tutkimuksen tarpeisiin, voidaan nopealla ja tarkasti kohdistetulla rahoituksella edistää äärimmäisen tärkeää tutkimusta”, Viherkenttä sanoo.

Huikean suosittu apurahahaku

Koronaviruksen aiheuttama poikkeuksellinen kriisitilanne innosti säätiöt toimimaan pikavauhtia tutkimusrahoituksen lisäämiseksi. Viikon kestäneen apurahahaun aikana poolille toimitettiin peräti 180 hakemusta.

”Suomessa on paljon tutkimusryhmiä, jotka ovat tutkineet viruksia ja niiden aiheuttamia sairauksia pitkään. Nämä ryhmät pystyvät nyt siirtämään fokuksensa nopeasti ajankohtaiseen koronavirukseen ja sen aiheuttamaan virusinfektioon”, sanoo rahoituspoolin koordinaattori, Duodecimin pääsihteeri Matti Rautalahti.

Hakemuksia toimitettiin kaikista suomalaisista yliopistoista, joissa tehdään lääketieteellistä tutkimusta sekä yliopistollisista sairaaloista, keskussairaaloista ja useista keskeisistä tutkimuslaitoksista. Apurahaa haettiin muun muassa lääketieteelliseen perustutkimukseen ja kliiniseen tutkimukseen sekä lääketieteen teknologiaan ja epidemiologiaan liittyviin tutkimuksiin.

Poikkeuksellinen säätiöteko

On ainutlaatuista sekä tutkijayhteisöltä että säätiöiltä, että noin viikossa syntyi ja arvioitiin lähes 200 apurahahakemusta.

”Poikkeuksellinen tilanne vaati poikkeuksellista reagointia. Terveyttä edistävinä säätiöinä tunsimme velvollisuudeksemme tarjota tukea koronakriisin ratkaisuun”, Timo Viherkenttä sanoo.

COVID-säätiöpooli myönsi apurahan seuraaviin tutkimushankkeisiin:

Päätutkija Tutkimuksen otsikko Myönnetty apuraha €
Vapalahti Olli Exploring parameters associated with COVID-19 severity and monitoring spread: clinical sample and data bank 100 000
Paavilainen Ville Identification and production of diagnostic and therapeutic COVID-19 antibodies 50 000
Tammela Päivi Drug repurposing for SARS-CoV-2 with an open high throughput drug screening platform 100 000
Carpen Olli COVID-19 – infektion kulkuun vaikuttavien tekijöiden ennustaminen HUSin kattavan tietoaineiston ja biopankin avulla 100 000
Kuure Satu Cyclosporin A as a Covid-19 treatment 50 000
Ripatti Samuli GeneRISK COVID-19 tutkimusprojektin tutkimussuunnitelma 50 000
Sourander Andre Lasten koronavirusepidemiaan liittyvä ahdistuneisuus: kognitiivis-behavioraalisiin menetelmiin perustuvan internet-pohjaisen lyhytintervention tutkimus 50 000
Vaara Suvi COVID-19 tehohoidossa 100 000
Kantele Anu Convalescent plasma therapy in treatment of COVID-19 infection 100 000
Pietiäinen Vilja Multiplexed and miniaturized immunofluorescence assay (IFA) for SARS-CoV2 immunity measurement with AI-assisted image-analysis 100 000

Lisätietoja

Matti Rautalahti, koordinaattori
050 5941 870, matti.rautalahti@duodecim.fi