Ecophon Master™ Rigid – Uusi akustiikkajärjestelmä vaativiin kouluympäristöihin

Report this content

Koulussa ääniympäristön on tuettava oppimista parhaalla mahdollisella tavalla. Tehtävä on haastava, sillä oppilasmäärät ovat isoja ja nykymuotoinen pedagogiikka keskustelevaa ja osallistumiseen kannustavaa. Uusi Ecophon Master™ Rigid -akustiikkajärjestelmä on suunniteltu erityisesti kouluympäristöjen vaatimuksiin. 

Ecophon on panostanut vahvasti oppimisympäristöjen akustiikkatutkimukseen ja kehittänyt tutkimustiedon pohjalta täysin uudenlaisen akustiikkakattojärjestelmän vaativiin kouluympäristöihin. Luokkahuoneen akustiikalta vaaditaan riittävää äänen vaimennusta ja muuntautuvuutta eri opetustilanteiden mukaan. Lisäksi akustiikkakattopintojen on oltava iskunkestäviä.

– Hyvä kuunteluympäristö on oppimisen tärkeimpiä edellytyksiä. Esimerkiksi vieraita kieliä opiskeltaessa on äärimmäisen tärkeää, että kaikki äänteet erottuvat selkeästi ja ne kuullaan oikein. Tähän päästään hyvällä akustiikan suunnittelulla ja toteutuksella, tiivistää Kuuloliiton esteettömän ääniympäristön erityisasiantuntija, arkkitehti Jukka Rasa.

Ecophon Master™ Rigid -järjestelmä tarjoaa ratkaisun oppimisympäristöjen akustiikkaan erinomaisella äänenvaimennuksella ja vahvistetulla iskunkestävällä pintamateriaalilla.

Vahvempi pinta, kestävä kiinnitys

Uusissa Ecophon Master™ Rigid -levyissä on vahvistettu Akutex FT -pinnoite, jonka kerroksittainen rakenne tekee pinnasta kymmenen kertaa tavallista Akutex FT -pinnoitetta kestävämmän. Pinnoitteen ansiosta Ecophon Master™ Rigid ‑levyt kestävät hyvin mahdollisia alhaalta tulevia iskuja ja kolhuja.

Iskunkestävyyttä parantaa myös asennusjärjestelmä, jonka avulla levyt voidaan lukita paikalleen. Ecophon Master™ Rigid ‑akustiikkalevyjä saa kolmella eri reunamallilla, ja ne asennetaan kattoon käyttäen Connect™-järjestelmää. Lukitusta kiinnityksestä huolimatta kattopinnan jokaisen akustiikkalevyn voi avata, mikä helpottaa alakaton takana olevan ilmanvaihdon ja muun SLVI-tekniikan huoltoa ja ylläpitoa.

Materiaalina kierrätyslasi ja kasvipohjainen sideaine

Ecophon Master™ Rigid -akustiikkalevyt on valmistettu käyttämällä uusinta lasivillan valmistusteknologiaa. Ecophon 3RD -teknologialla valmistettu lasivilla sisältää yli 70 % kierrätettyä kotitalouslasia ja sideaineena on kasvipohjainen materiaali öljypohjaisen sijaan.

– Kierrätyslasin ja kasvipohjaisen sideaineen ansiosta Ecophon Master™ Rigid -akustiikkalevyt ovat ympäristöystävällinen ratkaisu, jossa akustiset ominaisuudet ovat huippuluokkaa – tinkimättä kuitenkaan esteettisyydestä, kertoo Ecophonin markkinointipäällikkö Jyrki Kilpikari.

Lisätietoja

Jyrki Kilpikari, markkinointipäällikkö, GSM 040 556 3126, jyrki.kilpikari@saint-gobain.com

Kirsi Hirvonen, markkinointiviestintäpäällikkö, GSM 040 734 1961, kirsi.hirvonen@saint-gobain.com

Lisätietoa Ecophon Master™ Rigid -tuotteista ja kokonaisvaltaisista akustiikkaratkaisuista sekä esimerkkejä erilaisiin kohteisiin sopivista yhdistelmistä www.ecophon.fi 

Tuotekuvat

Tuotekuvat: http://media2.digtator.fi/digtator/public/ecd1d87c3c74ce0d5da14c9ca4dcbaf2/

Ecophon on suomalainen akustiikkakatto- ja akustiikkaseinäjärjestelmien toimittaja. Ecophon on osa Saint-Gobain Rakennustuotteet Oy:tä, joka kuuluu maailmanlaajuiseen Saint-Gobain -konserniin. Saint-Gobain -konsernin toimialaan kuuluvat tukkukauppa, rakennusmateriaalit, tasolasi, pakkaus sekä korkean suorituskyvyn omaavat erikoismateriaalit. Saint-Gobain toimii yli 50 maassa ja on markkinajohtaja kaikilla ydinliiketoimintasektoreillaan. Saint-Gobain Rakennustuotteet Oy toimii Suomessa sekä Baltiassa ja sen tuotteita ovat Ecophon -akustiikkalevyt, Gyproc -kipsilevyt ja Isover -eristeet.

Avainsanat:

Liitteet & linkit