Finsifin mukaan institutionaaliset sijoittajat vaativat yhä useammin yrityksiltä vastuullisuutta:

"Vastuullisuus on yrityksen tärkein vakuutus"

Suurin osa institutionaalisista sijoittajista vaatii yrityksiltä sitoutumista vastuullisiin toimintatapoihin. Tyypillisin vaatimus on, että varainhoitaja on allekirjoittanut YK:n vastuullisen sijoittamisen periaatteet. Vastuullisen sijoittamisen foorumin Finsifin puheenjohtaja Marjo Berglundin mukaan vastuullisuus on nykyään yrityksen tärkein vakuutus, jota ilman sijoittajat kaikkoavat. Asiantuntijat pohtivat vastuullista sijoittamista tänään Helsingissä Finsifin seminaarissa.

Vastuullisuuden vaatimus on kahdessa vuodessa noussut instituutiosijoittajien tärkeiden kriteerien joukkoon sijoituskohteiden valinnassa. Hyvää hallintotapaa sekä yhteiskunnallista ja ympäristövastuuta pidetään jo peruslähtökohtana yritysten johtamisessa ja arjen käytännöissä.

”Vastuullisuusajattelu lähti aikoinaan osin yleisen hyvän ajatuksesta. Nyt vastuullinen toiminta on jo tietynlainen vakuutus, joka minimoi sijoittajien silmissä riskejä ja katastrofien mahdollisuutta”, sanoo Finsifin eli Finland´s Sustainable Investment Forumin puheenjohtaja Marjo Berglund.

Varainhoitajat vastuullisuuden veräjänvartijoina

Käytännössä yritysten vastuullisuutta tarkkailevat varainhoitajat, jotka puolestaan allekirjoittavat yhä useammin YK:n vastuullisen sijoittamisen periaatteet (UNPRI).

”Vastuuasiat ovat jo oleellinen osa varainhoitajien työtä. Vastuukysymykset ovat esillä yritysjohdon haastatteluissa ja toiminnalle asetetaan seurantamittareita. Yhä useammin varainhoitajat tutustuvat myös yritysten toiminnan olosuhteisiin paikan päällä – kotimaassa ja myös maailmalla”, kertoo Berglund.

“Tietenkin täytyy muistaa, että pelkkä vastuullisuuden nimeen vannominen ei riitä, vaan sanojen rinnalle täytyy löytyä tekoja. Jos vastuullisuus ei toteudu käytännössä, katoavat huonoimmassa tapauksessa sekä asiakkaat että sijoittajat”, pohtii Berglund.

Vastuullista sijoittamista käsitellään tänään Finsifin järjestämässä seminaarissa ”Kuin ilmaa sijoittajille?”. Tilaisuuden puhujina ovat mm. ympäristöministeri Ville Niinistö, Professor Sir David King ja Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Jaatinen. Tilaisuudessa jaetaan myös Finsifin stipendit vastuullisen sijoittamisen tutkimukselle. Tilaisuus järjestetään klo 13.15-16.30 Helsingin yliopiston pienessä juhlasalissa (Yliopistonkatu 4, 4. kerros). Media on tervetullut tilaisuuteen.

Lisätiedot:
Marjo Berglund, puheenjohtaja, Finsif – Finland´s Sustainable Investment Forum, etunimi.sukunimi@helsinki.fi, 0400 812 538

FINSIF Finland’s Sustainable Investment Forum ry:n tarkoituksena on edistää vastuullista sijoittamista, joka ottaa huomioon ympäristöön, yhteiskuntaan ja hyvään hallintotapaan liittyvät seikat varainhoidossa ja sijoituspäätöksiä tehdessä. Yhdistyksen on perustanut ryhmä suomalaisia sijoittajia, varainhoitajia ja palveluntarjoajia. Tällä hetkellä yhdistyksessä on 40 jäsentä, ja niiden hallinnoimat varat ovat yhteensä yli 550 miljardia euroa.

Avainsanat:

Tilaa