Jokainen suomalainen voi nyt tukea tartuntatautien tutkimusta lahjoituksella

Report this content

Suomen Lääketieteen Säätiö on avannut lahjoituskaupan, jonka kautta yksityishenkilöt pääsevät tekemään lahjoituksia muun muassa tartuntatautien tutkimukseen. Jokainen lahjoitettu euro menee lyhentämättömänä tutkimukseen.

– Koronatilanne koskettaa nyt meitä jokaista, ja monella on halu auttaa. Siksi avasimme väylän vaikuttaa ja tukea ratkaisujen löytämistä. Jokainen lahjoitus auttaa tutkijoita löytämään keinoja paitsi nykytilanteen ratkaisemiseksi myös tulevaisuuden uhkiin varautumiseen, kertoo Suomen Lääketieteen Säätiön puheenjohtaja Oskari Heikinheimo.

Yksityishenkilöiden ja yritysten tekemät lahjoitukset ovat keskeinen varojen lähde vuonna 1960 perustetulle Suomen Lääketieteen Säätiöille. Viimeisen kymmenen vuoden aikana säätiö on jakanut apurahoja yli 20 miljoonaa euroa ja rahoittanut noin 1 500 lääketieteen tutkijaa ja tutkimusryhmää.

– Koronatilanne on nyt akuutti, mutta on hyvä muistaa, että lääketieteellinen tutkimus on pitkäjänteistä. Ilman laadukasta tutkimusta ei ole laadukasta terveydenhoitoa. Tärkeintä on ohjata rahoitusta tutkijoille, jotta työ ratkaisujen etsimiseksi voi jatkua, Heikinheimo muistuttaa.

Lahjoitussivuston kautta kansalaiset voivat valita, mitä lääketieteen tutkimusalaa he haluavat tukea. Tartuntatautien lisäksi lahjoituksen voi kohdistaa esimerkiksi sydän- ja verisuonitautien, syöpien tai lasten- ja nuorisopsykiatrian tutkimukseen. Lahjoituksen voi tehdä osoitteessa www.laaketieteensaatio.fi/lahjoitukset  


Suomalaiset ovat innokkaita tukemaan tutkimusta

Suomen Lääketieteen Säätiön viime syksynä Taloustutkimuksella teettämästä tutkimuksesta ilmenee, että liki 70 prosenttia suomalaisista on halukkaita tukemaan lääketieteellistä tutkimusta. 

Erityisesti alle 25-vuotiaat nuoret suhtautuvat positiivisesti lahjoittamiseen ja korostavat suomalaisen tutkimuksen mahdollisuuksia globaalien ongelmien ratkaisemissa. Lahjoittamiseen nuoria motivoi halu parantaa maailmaa.

Yli 65-vuotiaat lahjoittavat lääketieteelliseen tutkimukseen muita useammin. He myös pitävät lääketieteellistä tutkimusta keskimääräistä tärkeämpänä ja korostavat terveydenhoidon kehittämisen merkitystä. 

Kyselyn mukaan suomalaisille lahjoittajille on tärkeää varainkeräyksen matalat kulut ja avoin talous. Jokainen Lääketieteen Säätiölle lahjoitettu euro menee lyhentämättömänä tutkimukseen, sillä säätiö ei pidätä lainkaan varainhankinta- tai hallinnointikuluja. 

 

Säätiöiltä tukea koronatutkimukseen 
 

Huhtikuun alussa Suomen Lääketieteen Säätiö yhdisti voimansa kolmen muun suomalaissäätiön kanssa koronavirusta ja viruspandemioita vastaan. Juho Vainion Säätiön, Minervasäätiön, Paulon Säätiön ja Suomen Lääketieteen Säätiön yhteisestä rahastosta jaettiin tutkimusapurahoja yhteensä 800 000 euroa. Tämän lisäksi Suomen Lääketieteen Säätiö täydensi kevään apurahahakua ylimääräisellä 400 000 eurolla, joka kohdennetaan nuorille tutkijoille tulevaisuuden terveysuhkien torjuntaan. Säätiön apurahat vuodelle 2021 ovat haettavissa toukokuun aikana.

– Tämänhetkinen pandemia ei ole historian ensimmäinen – eikä viimeinen. Uskomme suomalaisen tutkimuksen vaikuttavuuteen pandemioiden ja niiden seurausten nujertamisessa, Heikinheimo vakuuttaa.  

 

Lisätietoja:

Jouni Lounasmaa
Asiamies
Suomen Lääketieteen Säätiö
asiamies@laaketieteensaatio.fi
p. +358 50 371 9590

Vuonna 1960 perustettu Suomen Lääketieteen Säätiö tukee suomalaista lääketieteellistä tutkimusta ja koulutusta vuosittain jaettavin apurahoin ja palkinnoin. Lääketieteen Säätiö on merkittävä lääketiedettä tukeva yksityinen säätiö ja selvästi suurin niistä säätiöistä, jotka tukevat nuoria tutkijoita kaikilta lääketieteen aloilta. Vuonna 2019 säätiö tuki suomalaista lääketieteellistä tutkimusta yli kahdella miljoonalla eurolla.

Avainsanat: