Kuopion uusi lääkärihelikopteritukikohta valmis palvelemaan potilaita

Report this content

Keskustan alueella ensihoitolääkärit pääsevät potilaiden luo jopa kymmenen minuuttia nopeammin kuin aiemmin. Tukikohdan sijainti lähellä KYSiä vähentää lentämistä, kun potilas on saatettu sairaalaan. 

FinnHEMS Oy:n Kuopion lääkärihelikopteritoiminta on siirtynyt uuteen Kelloniemeen rakennettuun tukikohtaan. Muutto sujui ongelmitta ja toiminta siirtyi ilman toimintakatkoksia.

Kelloniemessä lääkärihelikopterihenkilöstön käytössä on noin 900 neliömetrin suuruinen kaksikerroksinen rakennus, joka koostuu miehistötiloista ja kalustohallista. Miehistötilassa on päivystys- ja oleskelutilojen lisäksi myös koulutus- ja toimistotiloja sekä varastoja.

Tukikohdan avajaisia vietettiin maanantaina 7.10.
 

Kelloniemestä FH60-lääkäriyksikkö palvelee aluettaan entistä tehokkaammin

FH60-tukikohta ehti toimia yli viisi vuotta tilapäisissä parakkitiloissa Rissalassa.

Uusi sijoituspaikka parantaa merkittävästi helikopterien palvelumahdollisuuksia Kuopion keskusta-alueella. Keskeisempi sijanti lyhentää lisäksi päällekkäisille tai peräkkäisille tehtäville lähtemisen viivettä.

– Uuden tukikohdan myötä helikopteriliikenne Kuopion yliopistolliseen keskussairaalaan vähenee, kun potilaan sairaalaan saattanut lääkäri voidaan päivystysvalmiuden palauttamiseksi hakea takaisin tukikohtaan maayksiköllä helikopterin sijaan. Tämä tuo ihan rahallistakin säästöä toimintaan, kertoo FinnHEMSin toimitusjohtaja Jyri Örri.
 

Kuopion tukikohta Suomen kolmanneksi vilkkain

Kaikkien FinnHEMSin lääkärihelikopteritukikohtien helikopterit ja päivystävä miehistö ovat välittömässä lähtövalmiudessa vuorokauden ympäri vuoden jokaisena päivänä. Kuopion tukikohta on Tampereen ja Vantaan jälkeen hälytysmääriltään Suomen kolmanneksi vilkkain lääkärihelikopteritukikohta.

Hälytyksiä tulee keskimäärin seitsemän vuorokaudessa ja vuodessa noin 2 500.

Vuonna 2018 Kuopion tukikohdassa oli 1 275 lentotehtävää. Lentotunteja kertyi yhteensä 438. Lisäksi tukikohdassa oli 716 ajoneuvotehtävää. 

Konsultaatiopuheluihin vastattiin 3 862 kertaa.

FinnHEMSillä on tukikohdat Kuopion lisäksi Tampereella, Turussa, VantaallaOulussa ja Rovaniemellä. Lääkärihelikopterit saivat viime vuonna yhteensä 14 062 hälytystä.

– 
Hallitusohjelman tavoitteena on turvata lääkärihelikopteritoiminta koko maassa kustannusvaikuttavasti. Hallitus on antanut tämän tehtävän FinnHEMS Oy:lle. Tämä valinta on tietoinen luottamuksen osoitus vastuulliselle organisaatiolle, hallitusneuvos Ismo Tuominen sosiaali- ja terveysministeriöstä sanoo.

Lisätiedot:

Viestintäpäällikkö, FinnHEMS Oy
Reetta Salmi, 050 546 6526, 
reetta.salmi@finnhems.fi

Toimitusjohtaja, FinnHEMS Oy
Jyri Örri, 040 830 4577, 
jyri.orri@finnhems.fi

FinnHEMS on valtakunnallinen lääkärihelikopteripalveluiden hallinnointiyksikkö. Yhtiön omistavat yhtä suurin osuuksin yliopistolliset sairaanhoitopiirit: Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri, Pirkanmaan sairaanhoitopiiri, Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri ja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri.  FinnHEMS on perustettu vuonna 2010, ja se on voittoa tavoittelematon osakeyhtiö. 
www.finnhems.fi

Avainsanat: