Place Marketing osaksi Innolink Groupia

Report this content

Paikan markkinointiin erikoistunut Place Marketing on 5.4.2013 alkaen osa Innolink Groupia. Uuden Innolink-konsernin muodostavat viisi tytäryhtiötä – Innolink Staff, Innolink Direct, Innolink Research, Innolink Place ja Innolink Access. Myynnin ja markkinoinnin näkökulmasta lopputuloksena on vahva kaupallinen kumppani, joka auttaa asiakkaitaan aina tutkimuksesta toiminnan kansainvälistämiseen saakka.

Samalla Innolink Group kasvattaa omistussuhdettaan tytäryhtiöissä. Uudistuksen vauhdittamiseksi konserni on hankkinut enemmistöomistuksen myös Place Marketing Oy:stä. Toisena pääomistajana jatkaa Placen toimitusjohtaja Jonne Saivosalmi.

Konsernin kokonaistarjonnassa Place tuottaa markkinointiviestintään liittyviä palveluja, jotka vauhdittavat yhteisten asiakkaiden myyntiä sekä markkinoilla erottautumista. Saivosalmi näkeekin paikan markkinoinnin ja tutkimuksen tiiviissä yhteistyössä paljon synergiaetuja.

– Toimistomme leipälajissa, paikan markkinoinnissa, tutkimuksella on iso ja yhä kasvava rooli. Rakennettaessa alueiden yleistä tunnettuutta ja vetovoimaa oikein tehty tutkimus toimii oivana lähtötilanteen asemoinnin työvälineenä. Markkinointi on taitolaji, jossa osaaminen ja mm. toimialan luonne, markkinoiden ja asiakkaiden tilanne täytyy huomioida markkinointistrategiaa ja toimenpiteitä suunniteltaessa.

Kansainvälistymistä ja vauhtia alueiden elinkeinotoiminnan kasvuun

Paikan markkinointiin liittyy kiinteänä osana yhteistyö seudullisten elinkeinoyhtiöiden ja yritysten kanssa. Toimialaviestintää tukevaa tuotekehitystä onkin konsernissa tehty jo pitkään. Place ja Innolink Research ovat rakentaneet mallin, jolla tuetaan sekä vauhditetaan alueiden elinkeinotoiminnan kasvua ja kehitystä. Tutkimuksen, markkinaselvityksen sekä konkreettisten myynti- ja markkinointimateriaalien pohjalta tähdätään uusien tai laajentavien yritysten saamiseen alueelle sekä tuetaan jo olemassa olevien yritysten menestymisen edellytyksiä.

Kansainvälistymiseen liittyvissä kysymyksissä konsernin tarjontaa laajentaa Innolink Access, jonka toiminta on keskittynyt toistaiseksi Venäjän markkinoille. Access auttaa asiakkaitaan myös silloin, kun suomalaiset yritykset ja palveluntarjoajat haluavat houkutella venäläisiä matkailijoita, yrityksiä ja investointeja Suomeen.

– Tässä kohtaavat jälleen myös paikan markkinointi ja konsernin kansainvälisen tason osaaminen, Saivosalmi summaa.

Lisätietoja antaa:
Place Marketing Oy, toimitusjohtaja Jonne Saivosalmi, puh. 040 7434 282, jonne.saivosalmi@placemarketing.fi

Liite: Placen toimitusjohtaja Jonne Saivosalmi sekä Innolink Groupin toimitusjohtaja Marko Kukkola


Place Marketing Oy on markkinointiviestinnän asiantuntijayritys, jolla on 20 vuoden kokemus erityisesti paikanmarkkinoinnista. Tarjoamme asiakkaillemme ainutlaatuisen laajan palveluvalikoiman strategiatyöskentelystä pitkäjänteisen projektityön kautta luovaan toteutukseen. Päätavoitteena on aina asiakkaan kilpailukyvyn edistäminen markkinointiviestinnän monin keinoin. Placessa työskentelee 14 paikan markkinoinnin ammattilaista paitsi kaupunkiseutujen ja kuntien, myös korkeakoulujen ja oppilaitosten, erilaisten matkailukohteiden sekä yritysten ja yhteisöjen markkinointiviestinnän parissa. www.placemarketing.fi

Innolink Group on konserni, jonka yritykset toimivat henkilöstöpalvelujen, markkinatiedon- ja tutkimuksen, myynnin konsultoinnin, markkinointiviestinnän ja kansainvälistymispalvelujen toimialoilla. Konserni tarjoaa asiakkailleen kattavat palvelut menestyksen aikaansaamiseksi ja kasvun takaamiseksi. Innolink Staff, Innolink Direct, Innolink Research, Innolink Place ja Innolink Access muodostavat Groupin tytäryhtiöt. Ensimmäiselle toimintavuodelleen konsernin liikevaihtotavoite on n. 16 M€ ja se työllistää n. 75 alansa ammattilaista. www.innolinkgroup.fi

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit