Plantuin myynti kasvaa Euroopassa ja Kaakkois-Aasiassa – uudet pääomasijoitukset tukevat kasvua

Report this content

Älypuutarhoja valmistava Plantui on laajentunut uusille markkinoille Euroopassa ja Aasiassa ja myyntiä on jo 18 maassa. Euroopan myyntiä vauhdittaa luksustavaratalo Harrodsin kanssa tehty jälleenmyyntisopimus. Plantui on kerännyt vuoden aikana yli miljoonan euron pääomasijoituksen. Rahoituksella Plantui hakee nyt vahvaa kasvua Kaakkois-Aasian markkinoilta.

Suomalainen älypuutarhoja valmistava startup-yritys Plantui Oy on päättänyt onnistuneesti uusimman sijoituskierroksensa. Plantui on kerännyt vuoden aikana kaikkiaan yli miljoonan euron pääomasijoituksen, josta kolmasosa on aasialaisilta yksityissijoittajilta.

Tavoitteena on vahva kasvu Kaakkois-Aasiassa, jonne on joulukuussa perustettu Plantui Asia LLP. Singaporeen avataan oma myynnin keskus vuoden 2017 alussa, jolla vastataan paikalliseen kysyntään entistä tehokkaammin. Myös marraskuussa avattu verkkokauppa palvelee jo aktiivisesti Singaporen markkinoita.

–      Aasiassa äly- ja sisäpuutarhojen markkinat ovat aivan eri tasolla kuin Suomessa, sillä tilan puutteen vuoksi monien ei ole mahdollista kasvattaa omia kasveja ulkona. Laite säästää merkittävästi myös vettä perinteiseen kasvattamiseen verrattuna, ja Plantuilla kasvatettujen kasvien vitamiinipitoisuudet ovat jopa viisinkertaiset perinteiseen kasvattamiseen verrattuna. Sisäkasvattamisen trendi on nyt vahvasti nouseva, ja Plantui on ensimmäisten joukossa markkinoilla, sanoo Plantuin toimitusjohtaja Karri Andersson.

Aasiassa kasvustrategiana on paikallisen markkinoinnin ja myynnin entistä vahvempi aktivointi ja sitä kautta tunnettuuden kasvattaminen. Plantui ASIA LLP:n osakas, singaporelainen sijoittaja ja kasvattamisen parissa pitkään työskennellyt John Cheah näkee valtavan potentiaalin Aasian markkinoilla.

–      Plantuissa yhdistyy kaksi kansainvälisestikin kiinnostusta herättävää asiaa: food tech ja suomalainen design. Erityisesti Aasian maissa näkyy arvostus suomalaista muotoilua kohtaan. Ruokateknologian kehittyessä kasvikset tullaan yhä useammin tulevaisuudessa kasvattamaan siellä, missä ne syödään. Plantui tekee siitä ekologista ja kemikaalivapaata, sanoo Cheah.

Plantui kasvaa aktiivisesti myös Euroopassa. Lontoolainen luksustavaratalo Harrods solmi syksyllä jälleenmyyntisopimuksen Plantuin kanssa ja älypuutarhoja on myyty Harrodsissa marraskuusta lähtien. Erityisesti aasialaisten suosiossa oleva Harrods on toiminut merkittävänä tunnettuuden kasvattajana Plantuille vilkkaan joulusesongin alla, ja Harrodsin myötä myös muilla markkinoilla on herännyt kiinnostus Plantuihin.  

Vuonna 2012 perustettu Plantui myy tällä hetkellä älypuutarhoja 18 maassa. Myynti on kasvanut vahvasti vuoden 2016 aikana ja liikevaihdon odotetaan kaksinkertaistuvan vuoden 2017 aikana.

Lisätietoja:

Karri Andersson,

Toimitusjohtaja, Plantui Oy

Puh. 050 3718 882, karri.andersson@plantui.com

Plantui is a Design & Food Tech company with focus on the growth process in hydroponic indoor gardening. We believe that everyone deserves a garden. 

Avainsanat: