Rauman kauppakeskuksen asukaskysely ja nimikilpailu käyntiin

Report this content

Raumalle rakennettavan kauppakeskuksen suunnittelutyöhön kaivataan nyt kuntalaisten ajatuksia. Verkkoon on avattu kysely, jossa kuunnellaan kuntalaisten toiveita ja haetaan uusia ideoita kauppakeskuksen suunnitteluun.

Kauppakeskuksen suunnitelmat ovat vielä monelta osin auki. Kyselyllä halutaan kuulla kuntalaisten toiveita liittyen kauppakeskuksen palveluihin, sisä- ja ulkotilojen rakentamisratkaisuihin ja autopaikoituksen järjestelyihin.

”On ollut hienoa seurata aktiivista keskustelua, jota yhteisen hankkeemme ympärillä on käyty. Tämä kysely antaa nyt osaltaan kaikille raumalaisille mahdollisuuden osallistua, ja meille vielä laajemman käsityksen asukkaiden toiveista. Yhteistyö myös Rauman kaupungin kanssa jatkuu tiiviinä, ja kyselyn anti on tärkeä tiedonlähde yhteiselle projektillemme”, sanoo Skanska Talonrakennus Oy:n aluejohtaja Jari Pölönen.  

Kauppakeskukselle pohditaan myös nimeä, ja kyselyn yhteydessä voi osallistua nimikilpailuun. Kaikkien vastaajien kesken arvotaan kaksi 200 euron lahjakorttia johonkin Vanhan Rauman liikkeeseen, voittajien oman valinnan mukaan.

Kysely ei liity maalis-huhtikuussa julkaistun kaavaluonnoksen kuulemismenettelyyn, vaan on oma kokonaisuutensa.

Kysely löytyy osoitteesta www.skanska.fi/Rauman-kauppakeskus-kysely. Vastausaikaa on 12.6.2013 saakka.


Lisätietoja:
Aluejohtaja Jari Pölönen, Skanska Talonrakennus Oy, jari.polonen@skanska.fi, 0400-787376
Projektipäällikkö Pertti Ettanen, Skanska Talonrakennus Oy, pertti.ettanen@skanska.fi, 040-7390526