Seinälevyillä sisustuksellista akustiikkaa

Report this content

Ääniympäristö vaikuttaa oleellisesti tilan toimivuuteen ja viihtyvyyteen. Lähtökohtana akustiikkasuunnittelussa tulee aina olla tila ja sen käyttötarkoitus: koululuokka vaatii erilaisen ääniympäristön kuin konserttisali. Kaikkialla akustiikka voi kuitenkin olla tyylikästä ja yhdistyä luontevasti sisustukseen.  

Ihmisen kuulon kannalta luonto tarjoaa parhaan ääniympäristön. Rakennetussa ympäristössä akustiikalla tavoitellaan samaa luonnonmukaista tasapainoa hiljaisuuden ja äänen kantavuuden välillä. Ecophonin uudet Wall Panel™ -tuotteet tarjoavat runsaasti mahdollisuuksia luovien akustiikkaratkaisujen toteuttamiseen.

Tehoa ja toimivuutta akustiikkaan

Perusratkaisu tilan akustoimiseen on asentaa koko kattopintaan ääntä vaimentava sisäkatto. Kaikissa tiloissa tämä ei kuitenkaan ole mahdollista, tai se ei ole riittävä toimenpide hyvän ääniympäristön saavuttamiseksi, kun huomioidaan tilassa tapahtuva toiminta. Ratkaisuna toimivat tällöin akustiset seinälevyt, joiden avulla voidaan vähentää melua, lisätä puheen selvyyttä sekä estää äänen etenemistä.

Meluisissa tiloissa, kuten liikuntasaleissa ja korkeissa aulatiloissa, seinäpintojen hyödyntäminen akustoinnissa on erityisen tärkeää. Ecophon Wall Panel™ -tuotteet tarjoavat A-luokan äänenvaimennuksen ja sopivat siten hyvin tehokasta äänenvaimennusta tarvitseviin tiloihin.  Toimistotiloissa seinälevyt estävät tärykaikua, mikä edesauttaa puheen kuulemista selvästi ja estää äänen leviämisen.  Sairaalaympäristöissä akustisilla seinälevyillä vähennetään melua ja parannetaan puheyksityisyyttä. Julkisten tilojen lisäksi Ecophon Wall Panel™ -tuotteet sopivat myös koteihin, sillä väri- ja pintavaihtoehtoja on runsaasti.

Ole luova

Hyvä akustiikka ja näyttävyys eivät ole toisiaan poissulkevia asioita, sillä Ecophon Wall Panel™ -mallisto tarjoaa suunnittelijalle kaikki avaimet luovuuteen. Seinälevyissä on kolme eri pintavaihtoehtoa: Akutex FT ‑tuotteissa on yhdeksän värivaihtoehtoa vaaleista, puuterimaisista sävyistä tummiin sävyihin. Tasainen Texona -kangaspinta on saatavana kuudessatoista eri värissä, ja iskunkestävällä Super-G -pinnoitteella varustettu levy puolestaan kolmessa eri värissä. Kuvioituja pintavaihtoehtoja eri väreissä tarjoaa Muralis.

Runsaat väri- ja kuviovaihtoehdot yhdistettyinä erilaisiin Ecophon Wall Panel™ -asennusprofiileihin tarjoavat lähes rajattomat mahdollisuudet hyvän ääniympäristön ja näyttävien seinäpintojen rakentamiseen.

Tuotekuvia löydät kuvapankista:http://media2.digtator.fi/digtator/public/99bd329f489e32b3ef635b9e17c05fed/

Lisätietoja:

Ecophon akustiikkakatot

markkinointipäällikkö Jyrki Kilpikari, GSM 040 556 3126, jyrki.kilpikari@saint-gobain.com

markkinointiviestintäpäällikkö Kirsi Hirvonen, GSM 040 734 1961, kirsi.hirvonen@saint-gobain.com

Saint-Gobain Rakennustuotteet Oy
Strömberginkuja 2, 00380 Helsinki
Puh. 020 775 4900
http://www.ecophon.fi/

Ecophon on suomalainen akustiikkakatto- ja akustiikkaseinäjärjestelmien toimittaja. Ecophon on osa Saint-Gobain Rakennustuotteet Oy:tä, joka kuuluu maailmanlaajuiseen Saint-Gobain -konserniin. Saint-Gobain -konsernin toimialaan kuuluvat tukkukauppa, rakennusmateriaalit, tasolasi, pakkaus sekä korkean suorituskyvyn omaavat erikoismateriaalit. Saint-Gobain toimii yli 50 maassa ja on markkinajohtaja kaikilla ydinliiketoimintasektoreillaan. Saint-Gobain Rakennustuotteet Oy toimii Suomessa sekä Baltiassa ja sen tuotteita ovat Ecophon -akustiikkalevyt, Gyproc -kipsilevyt ja Isover -eristeet.

Liitteet & linkit