Sepen tuki ry:n toiminta päättyy: Varallisuus siirretään FinnHEMS Oy:lle

Report this content

Pohjois-Pohjanmaalla lääkärihelikopteritoiminnasta aiemmin vastannut Sepen tuki ry päätti lopettaa toimintansa ja siirtää varallisuutensa FinnHEMS Oy:lle sekä Oulun ja Kainuun ensihoitokeskuksille. Lääkärihelikopteritoiminta siirtyi kuluvan vuoden alussa paikallisilta tukiyhdistyksiltä valtakunnalliselle FinnHEMS Oy:lle. Samalla toiminnasta tuli valtion rahoittamaa viranomaistoimintaa.

Pohjois-Pohjanmaalla lääkärihelikopteritoimintaa vuosina 1995–2011 hallinnoinut Sepen tuki ry päätti kesäkuun yleiskokouksessa lopettaa toimintansa kuluvaan 31.12.2012 päättyvään tilikauteen. Toiminta lopetetaan tarpeettomana lääkärihelikopteritoiminnan siirryttyä paikallisilta tukiyhdistyksiltä FinnHEMS Oy:lle. Lisäksi marraskuun yleiskokouksessa päätettiin, että yhdistykselle kertynyt varallisuus siirretään yhdistyksen sääntöjen mukaisesti terveydenhuollon toimijoille. Sepen tuki ry on ensimmäinen toimintansa lopettamisesta ja varallisuutensa siirrosta päättänyt tukiyhdistys.

Sepen tuki ry:lle on vuosien saatossa kertynyt lääkärihelikopteritoiminnan ylläpitämiseen tarkoitettua varallisuutta kansalaisilta saatujen lahjoitusten, varainkeruun ja Raha-automaattiyhdistyksen avustusten kautta. Vuonna 2011, jolloin lääkärihelikopteritoiminnassa oli siirtymäkausi, Sepen tuki ry sai FinnHEMSin kautta toimintaansa 2,24 miljoonaa euroa valtion myöntämää rahoitusta, joka yhdessä varainkeruun kanssa riitti toiminnan kattamiseen kyseisenä vuonna. Oman varainkeruun yhdistys lopetti vaiheittain vuoden 2011 loppuun mennessä. Yhdistyksen lopettaessa toimintansa käyttämättä jäänyt rahoitus siirretään takaisin FinnHEMS Oy:lle.

Yleiskokouksessaan 24.11.2012 Sepen tuki ry päätti, että noin 90 % yhdistyksen varallisuudesta, eli 300 000 euroa, siirretään FinnHEMS Oy:lle lääkärihelikopteritoimintaan.  Loput varallisuudesta siirretään Oulun ja Kainuun ensihoitokeskuksille ensihoidon toiminnan kehittämiseen. Yhdistys on jo aiemmin vuonna 2012 lahjoittanut ajoneuvokalustonsa Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirille ja FinnHEMS Oy:lle. 

Lisätietoja antavat:

Sepen tuki ry, hallituksen varapuheenjohtaja, Tomi Kaismo, 045 6707600, tomi.kaismo@otc.fi

FinnHEMS Oy, toimitusjohtaja, Jyri Örri, 010 292 2999, jyri.orri@finnhems.fi

FinnHEMS on valtakunnallinen lääkärihelikopteripalveluiden hallinnointiyksikkö. Yhtiön omistavat yhtä suurin osuuksin yliopistolliset sairaanhoitopiirit: Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri, Pirkanmaan sairaanhoitopiiri, Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri ja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri.  FinnHEMS on perustettu vuonna 2010 ja se on voittoa tavoittelematon osakeyhtiö. 

Liitteet & linkit