Suomalainen Gasera luo ratkaisuja globaaliin ilmansaasteongelmaan – merkittävä Piilaakso-sijoitus tukee kasvua

Report this content

Turkulainen ilmanlaadunmittauslaitteistoja valmistava Gasera Oy keräsi juuri päättyneellä rahoituskierroksellaan 1,7 miljoonaa euroa. Merkittävä rahoitus siivittää Gaseran tuotebisneksen kasvua globaaleilla markkinoilla.

Turkulainen perheyritys Gasera Oy keräsi rahoituskierroksellaan 1,7 miljoonan euron kokonaisrahoituksen. Ympäristönsuojeluun ja hyvinvoinnin turvaamiseen kehitettyjä ilmanlaadunmittauslaitteistoja valmistava Gasera jatkaa näin kasvuaan ja suuntaa yhä vahvemmin kansainvälisille markkinoille. 

Rahoituskierros houkutteli mukaan merkittäviä uusia sijoittajia. Nyt sijoittaneiden joukossa on mm. kokenut Piilaakson teknologiasijoittaja sekä saksalainen bisnesenkeli. 

– Lähdimme rahoituksen lisäksi hakemaan strategisia suhteita ja ulkomaisten sijoittajien tuomaa lisäarvoa. Tässä onnistuminen kuvaa tekemämme kehitystyön tuloksellisuutta ja merkitystä. Saamamme kansainvälinen rahoitus viestii myös kiinnostuksesta suomalaista huipputeknologiaosaamista kohtaan, kertoo Gasera Oy:n toimitusjohtaja Ismo Kauppinen.

Gaseran mittaustyökalut ovat keränneet kiinnostusta kansainvälisillä kohdemarkkinoilla. Kasvu on tällä hetkellä suurinta Aasiassa, jossa ilmansaasteet ovat merkittävä, terveydelle haitallinen ongelma. Nyt saatu rahoitus suunnataan globaalin jakeluverkoston rakentamiseen ja tuotannon kasvattamiseen. 


Globaaliksi markkinajohtajaksi formaldehydin mittaamisessa 

Tavallisesti formaldehydin päästömittaukset suoritetaan näytteitä ottamalla ja niitä laboratoriossa analysoimalla. Gasera auttaa teollisuutta ja tuotantolaitoksia toimimaan taloudellisesti, turvallisesti ja ekologisesti tarjoamalla reaaliaikaista tietoa prosesseista ja niiden tuottamista päästöistä paikan päällä.

– Ilmansaasteiden vähentämiseksi on löydettävä niiden lähteet. Laitteemme mahdollistavat täysin automatisoidun päästöjen mittaamisen ja näin ollen turvallisemman ja terveellisemmän toiminnan. Missionamme on auttaa tahoja mittaamaan ilmansaasteita ja siten vähentämään päästöjä, Kauppinen kertoo. 

Gasera tavoittelee globaalia markkinajohtajuutta formaldehydin mittauslaitteiden kehittäjänä ja valmistajana. Tätä syöpää aiheuttavaa yhdistettä vapautuu ilmaan mm. teollisuudesta, liikenteestä ja rakennusmateriaaleista. 

– Ilmanlaadunmittaaminen on paitsi turvallisuuden tae myös standardien mukaisen toiminnan edellytys. EU-direktiivien vaatimat CE-merkinnät vaativat tietyt raja-arvot haihtuville päästöille formaldehydin osalta.


Rekrytoinneilla tukea tuotannon kasvattamiseen

Aiemmin tuotekehitykseen keskittynyt yritys siirtyy nyt yhä vahvemmin laitevalmistamisen puolelle. Kasvun tueksi Gasera rekrytoi nyt useita tuotantopuolen osaajia. Tällä hetkellä yritys hakee mm. kokoonpanijoita, projektipäällikköä ja henkilöitä huoltopuolelle.

– Ala on maailmalla jatkuvassa kasvussa, ja me kasvamme markkinan mukana. Tarjoamme paikan kansainvälisten teknologiamarkkinoiden ytimessä sekä mahdollisuuden olla mukana vaikuttamassa ilmastonmuutostyöhön. 

Lisätietoja:

Ismo Kauppinen, toimitusjohtaja, Gasera Oy
ismo.kauppinen@gasera.fi, puh. +358 40 522 2611

Gasera on Turussa toimiva teknologiayritys, joka on perustettu oman patentoidun kaasunmittausteknologian ympärille. Gasera syntyi Turun yliopiston spinoff-yrityksenä vuonna 2004 ja tekee edelleen tiivistä yhteistyötä yliopistojen kanssa. Vuonna 2015 EU:n Horisontti 2020 -ohjelma myönsi Gaseralle 2,3 miljoonan euron rahoituksen kehittääkseen ja kaupallistaakseen kannettavan laitteen konttien sisäilman myrkyllisten aineiden, huumeiden, räjähteiden ja ihmisten salakuljetusten havaitsemiseen. 

www.gasera.fi

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia