Suomalaisyritys kehittämässä huumekoiraa imitoivaa analysaattoria

Report this content

Kannettava laite tunnistaa salakuljetettuja huumeita, räjähteitä, seteleitä ja ihmisiä


Turkulainen Gasera Oy on ollut mukana kehittämässä teknologiaa ihmiskaupan sekä huumeiden ja räjähteiden salakuljetuksen torjuntaan. Ensimmäistä kertaa yhdellä laitteella pystyy tunnistamaan niin monia erityyppisiä laittomasti maahantuotavia aineita sisäilmasta. Teknologia on herättänyt kansainvälistä kiinnostusta esimerkiksi rajavartiolaitoksissa. 

Turkulainen kaasunmittausanalytiikkaan erikoistunut Gasera on kolmevuotisen EU-hankkeen aikana ollut mukana kehittämässä huumekoiria imitoivan teknologian rajavartiolaitosten ja poliisin tarpeisiin.

Tammikuussa päättyneen DOGGIES-projektin tavoitteena oli kehittää kannettava laite salakuljetettujen huumeiden, räjähteiden ja ihmisten havaitsemiseen. EU-hankkeessa oli mukana eurooppalaisia korkeakouluja, tutkimuslaitoksia, yrityksiä ja lopputestaajia. Gasera suunnitteli laitteeseen sensorimoduulin, joka perustuu yrityksen patentoimaan kaasunmittausteknologiaan.

–      Projektissa kehittämämme laite on poikkeuksellinen, sillä se pystyy ensimmäisenä maailmassa samalla laitteella tunnistamaan huumeet, räjähteet, ihmiset ja jopa setelit aineiden ilmaan erittämiin yhdisteisiin reagoimalla, kertoo Gaseran toimitusjohtaja Ismo Kauppinen.

Teknologia soveltuu useiden eri huumeiden, kuten amfetamiinin, kokaiinin, heroiinin ja marijuanan tunnistamiseen. Teknologia soveltui yllättäen myös seteleiden tunnistamiseen. Laite erotti dollarin ja euron setelit sekä havaitsi eroja jopa eriarvoisten setelien välillä.

Huumekoiran korvaajaa laitteesta ei kaupallistuessaan kuitenkaan tule.

–      Huumekoirat voidaan kouluttaa tunnistamaan vain rajallinen määrä aineita kerrallaan, ja ne ovat aina kouluttajassa kiinni. Näistä rajoitteista huolimatta huumekoiralla on edelleen ylivoimaiset ominaisuudet tiettyjen yhdisteiden haistamiseen. Tämä teknologia soveltuu erityyppiseen, laajan mittakaavan tunnistamistyöhön, esimerkiksi lentokentille tai raja-asemille, joissa testattavia kohteita on paljon, sanoo Kauppinen.

Projektiryhmään kuuluva Nizzan yliopisto löysi uuden merkkiaineen hasikselle ja jätti tästä patenttihakemuksen. Tavoitteena on teknologian kaupallistaminen, ja ensimmäiset askeleet tätä kohti on jo otettu. Tuotteen loppukäyttäjiä voivat olla muun muassa poliisivoimat ja rajavartiolaitokset ympäri maailmaa, joten markkinapotentiaali on valtava.

Viime vuosien aikana amfetamiinin, kokaiinin ja heroiinin salakuljetus on kasvanut merkittävästi, kertovat Tullin takavarikointitilastot. Viimeksi tammikuussa poliisi löysi suuren määrän Saksasta tuotua amfetamiinia Etelä-Pohjanmaalta. Laittomien aineiden salakuljetuksen kasvu lisää kysyntää rikostorjuntaan kehitetyille laitteille.

DOGGIES-projektin lopputestaukseen osallistui viisi tuotteen potentiaalista loppukäyttäjää, mm. Kreikan poliisivoimat, Kreikan tulli ja Ison-Britannian rajavartiolaitos. Kaikki kenttätesteihin osallistuneet kiinnostuivat teknologiasta ja uskoivat sen hyödylliseksi. 

Lisätietoja:

Ismo Kauppinen, toimitusjohtaja, Gasera Oy

ismo.kauppinen@gasera.fi, puh. 040 522 2611

Video DOGGIES-projektissa kehitetystä laitteesta: https://www.youtube.com/watch?v=jWKGFQG3be4

Gasera on Turussa toimiva teknologiayritys, joka on perustettu oman patentoidun kaasunmittausteknologian ympärille. Gasera syntyi Turun yliopiston spinoff-yrityksenä vuonna 2004 ja tekee edelleen tiivistä yhteistyötä yliopistojen kanssa. Vuonna 2015 EU:n Horisontti 2020 -ohjelma myönsi Gaseralle 2,3 miljoonan euron rahoituksen kehittääkseen ja kaupallistaakseen kannettavan laitteen konttien sisäilman myrkyllisten aineiden, huumeiden, räjähteiden ja ihmisten salakuljetusten havaitsemiseen. Lisätietoja: www.gasera.fi

Avainsanat: