Turkuun suunnitteilla 480 milj. euron elämys- ja tapahtumakeskus

Report this content

Turun ratapiha- ja asema-alueelle halutaan luoda Suomen suurin elämys- ja tapahtumakeskittymä. Hankkeen kokonaiskustannukseksi arvioidaan noin 480 miljoonaa euroa. Turku Ratapiha -hanke on 2020-luvun kiinteistö- ja kaupunkikehityskonsepti, jossa huipputeknologia ja palveludesign yhdistyvät maailmanluokan elämyksiä ja tapahtumia, mutta varsinkin turkulaisten arkea varten.

Turku Ratapiha -hankkeen esiselvitys on valmistunut. Hankkeen tavoitteena on luoda Turkuun kansallisesti ja kansainvälisesti houkutteleva elämys- ja tapahtumakeskittymä. Suunnitelmien keskiössä on perhematkailuun suunnattu elämyskeskus sekä uusi, noin 10 000 katsomopaikan monitoimiareena, erityisesti jääurheilun käyttöön. Urheilutapahtumien lisäksi areenalla järjestettäisiin konsertteja ja muita suuria yleisötapahtumia. Matkailua tukemaan alueelle aiotaan rakentaa tornihotelli.

– Haluamme olla monipuolisesti mukana kehittämässä Turkua liike-elämän, kaupan, asumisen, kulttuurin ja matkailun vetovoimaisena keskittymänä. Turku Ratapiha -hanke antaa erinomaisen mahdollisuuden kotikaupunkimme kokonaisvaltaiseen kehittämiseen, sanovat Ilkka Paananen, Mikko Kodisoja ja Saku Koivu.

– Toteutuessaan tämä hanke luo myös HC TPS:n toiminnalle maailmanluokan puitteet ja erinomaiset edellytykset kehittyä Euroopan huippuseuraksi, jonka toimintaympäristöstä tullaan hakemaan oppia läheltä ja kaukaa. Turussa avautuu mahdollisuus ottaa isoja askeleita jääkiekon ja muun urheilun kehittämiseksi, jatkaa kolmikko.

Paananen, Kodisoja ja Koivu kuuluvat hankkeen esiselvityksestä vastanneeseen työryhmään, jonka muut jäsenet ovat Timo Everi ja hankejohtaja Ilkka Kilpimaa. Työryhmä vastasi hankkeen esiselvityksen kustannuksista. Esiselvitys on tehty tiiviissä yhteistyössä hankkeen käynnistäneen VR Groupin kanssa. 

Turun ratapiha-alueesta maailmanluokan tapahtumakeskittymä

Turun kaupunkikeskustan rakenteeseen, kaupungin tulevaisuuden visioon, Logomoon ja Turkuhalliin yhdistettynä Turku Ratapiha -hanke tuo Turkuun kilpailukykyisen kokonaisuuden erilaisten tapahtumien järjestämiseen. Samalla parannetaan entisestään turkulaisten liikuntapaikkaolosuhteita.

– Ratapiha on edelleen Turun keskeisin, osin hyödyntämätön ns. brown field -alue. Turusta puuttuu kansainvälisessä mittakaavassa houkutteleva, erilaisten tapahtumien ja ympärivuotisen perhematkailun keskittymä. Logomo on rakentanut loistavasti Turusta tapahtumien kaupunkia, nyt tätä kehitystyötä on syytä jatkaa eteenpäin, sanoo Turun kaupunginjohtaja Aleksi Randell.

Turku Ratapiha -hankkeen esiselvitys toimii kehityssuunnitelmana, joka käynnistää konkreettisen keskustelun eri osapuolien kanssa hankkeen toteuttamisesta. Kaupunkikeskustan laajeneminen Turun ratapiha-alueelle synnyttää myös uuden noin 1 000 asukkaan kaupunginosan.

– Alue on nyt suurilta osin vapautunut VR Groupin omasta käytöstä ja kaupungin kanssa on tutkittu erilaisia vaihtoehtoja ratapiha-alueen kehittämiseksi. Olemme erittäin tyytyväisiä siihen, että nyt on löydetty toiminnallisesti ja taloudellisesti toteutuskelpoinen ratkaisu, joka samalla tukeutuu vahvasti Turun kaupungin visioihin kaupungin kehittämiseksi, sanoo VR Groupin kiinteistöjohtaja Ari Mäkinen. 

Lisää työpaikkoja ja verotuloa

Hankesuunnitelman mukaan Turun ratapiha-alueen rakentaminen on tarkoitus rahoittaa pääosin yksityisellä rahalla. Kokonaisinvestoinnin suuruus on noin 480 milj. euroa. Vuotuinen käyttäjämäärätavoite on noin 5 milj. käyntikertaa.

Hankkeen työllisyys- ja verovaikutus olisi merkittävä: esiselvityksessä tehtyjen arvioiden mukaan rakennusaikainen tulo kaupungille olisi 17,6 milj. euroa, ja sen työllistävä vaikutus 2 600 henkilötyövuotta. Toiminnan aikainen vuosittainen verotulo kaupungille olisi noin 4,8 milj. euroa, ja sen arvioidaan tuovan noin 790 työpaikkaa.

Hankkeen esiselvitys ja suunnitelma esiteltiin tänään Turun kaupunginhallitukselle ennen sen julkistamista. Seuraavassa vaiheessa tavoitteena on käydä tarvittavat neuvottelut ja sopia alueen maankäytön ehdoista, kaavoituksen käynnistämisestä ja kaupungin roolista hankkeessa muilta osin. Maa-alueen omistaa VR Group ja suunnitelman mukaisesti rakentaminen alueella voisi alkaa vuonna 2020. 

Mistä suunnitelmassa on kyse?

  • Turun ratapiha-alueelle rakennetaan kansainvälisesti merkittävä elämys- ja tapahtumakeskus.
  • Elämyskeskus vahvistaa perhematkailua ja suunnitteilla on mm. sisähuvi- ja leikkipuisto.
  • Tapahtumien keskittymänä on monitoimiareena, jossa on kansallisia ja kansainvälisiä tapahtumia, kuten konsertti-, yritys-, e-sports-, festivaali- ja jääurheilutapahtumia.
  • Lisäksi alueelle tulee mm. toimistotilaa, liikuntatiloja, liiketiloja arjen perustarpeisiin ja hotelli.
  • Alueelle avataan myös Me-talo eli yhteistoimintakeskus, joka ehkäisee lasten ja nuorten syrjäytymistä.
  • Kaupunkikeskustan laajeneminen Turun ratapiha-alueelle synnyttää uuden noin 1 000 asukkaan kaupunginosan.
  • 480 milj. euron hanke on tarkoitus rahoittaa pääosin yksityisellä rahalla.

Lisätietoja:

Ilkka Kilpimaa, Turku Ratapiha -hankejohtaja, puh. 040 743 5223, ilkka.kilpimaa@gsp.fi
Aleksi Randell, Turun kaupunginjohtaja, puh. 0400 500 822, aleksi.randell@turku.fi
Ari Mäkinen, VR Groupin kiinteistöjohtaja, puh. 040 862 0577, ari.j.makinen@vr.fi

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia