Vaativia betonivaluja Samppalinnan maauimalatyömaalla

Report this content

Turun Samppalinnan maauimalan peruskorjaus on valmis. Valtakunnallisesti ainutlaatuisessa ja poikkeuksellisen vaativassa remontissa uimastadionille valettiin lähes tuhat kuutiota betonia.

Samppalinnan maauimalan alkuperäinen ilme on palautettu: uima-altaista on poistettu keraamiset laatat ja betonipinta on käsitelty 1950-luvun tyyliin pinnoitteella.

 Remontissa palautettiin myös loiskekourut, ja altaiden reunat valettiin erikoistyönä ns. mosaiikkibetonilla. Kyse on erikoisbetonista, jonka valmistuksessa on käytetty mustaa betonimassaa. Betonin pinnan hiomisella saatiin näkyviin kiviaines, jolloin päästiin mahdollisimman lähelle allasosaston alkuperäistä ulkonäköä.

– Kyseistä betonilaatua ja työmenetelmää ei tiettävästi ole aiemmin käytetty muissa ulkona tehtävissä paikallavalukohteissa, kertoo pääurakoitsijana toimineen Consti Korjausurakointi Oy:n Varsinais-Suomen aluejohtaja Jukka Lehtonen.

Mosaiikkibetonin lisäksi valuissa käytettiin myös muita erikoismassoja. Käytettyjen betonilaatujen on kestettävä kemikaaleja, pakkasta, vettä ja vaihtelevia sääolosuhteita.

Tehokas sääsuojaus pintavaluissa

Viime syksyn ja talven aikana uimastadionilla tehdyt pintavalut vaativat tehokasta sääsuojausta ja lämmittämistä. Myös betonin laadunvalvontaan kiinnitettiin erityishuomiota. Työmaa osallistui Talonrakennusteollisuus ry:n järjestämään betonin laaduntarkkailuprojektiin.

Altaiden pintarakenteiden lisäksi remontissa uusittiin allaslaitteet. Samalla parannettiin myös maauimalan esteettömyyttä. Rakennushankkeen hyväksytty kustannusarvio on 7,75 miljoonaa euroa, josta Constin urakan osuus on 5,5 miljoonaa.

Arkkitehti Abel Sandelinin suunnittelema Samppalinnan maauimala valmistui vuonna 1955. Ennen peruskorjausta se oli kaikin tavoin käyttöikänsä päässä. Maauimala on luokiteltu kulttuurihistoriallisesti ja rakennustaiteellisesti arvokkaaksi kohteeksi, minkä vuoksi Turun Museokeskus oli mukana peruskorjaushankkeessa.


Lisätiedot:

Consti Korjausurakointi Oy, aluejohtaja Jukka Lehtonen, puh. 050 432 2685, jukka.lehtonen@consti.fi


Consti on yksi Suomen johtavia korjausrakentamiseen ja taloteknisiin palveluihin keskittyneitä yhtiöitä. Consti tarjoaa kattavasti talotekniikan, linjasaneerauksen, korjausurakoinnin, julkisivusaneerauksen sekä muiden vaativien kohteiden rakennus- ja huoltopalveluita sekä asuintaloille että toimitiloille. Yhtiöllä on kolme liiketoiminta-aluetta: talotekniikka, julkisivut ja korjausurakointi. Vuonna 2016 Consti-konsernin liikevaihto oli 262 miljoonaa euroa, ja se työllistää noin 1 000 korjausrakentamisen ja talotekniikan ammattilaista. Consti Yhtiöt Oyj on listattu Nasdaq Helsinki Oy:n pörssilistalla, ja sen kaupankäyntitunnus on CONSTI. www.consti.fi 

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia