Vahvaa journalistista osaamista Groundiin – Annamari Nurminen viestintästrategiksi

Report this content

Annamari Nurminen on aloittanut viestintästrategina Ground Communicationsissa. Bonnier-palkittu toimittaja siirtyi Groundiin Turun Sanomista, jossa hän on työskennellyt toimittajana vuodesta 1998. 

Strateginen viestintätoimisto Ground Communications sai riveihinsä vahvaa journalistista osaamista, kun Annamari Nurminen aloitti viestinnän asiantuntijana syyskuun lopussa. Liki 30-vuotisen toimittajan uransa aikana Nurminen on työskennellyt Turun Sanomien lisäksi muun muassa Ilta-Sanomissa ja Lännen Mediassa. Turun Sanomissa hän on kirjoittavan ja taittavan toimittajan töiden lisäksi toiminut usean eri osaston osastopäällikkönä ja tuottajana.

– On mahtavaa päästä mukaan timanttiseen tiimiin, sillä Ground tekee korkeatasoista, journalistisin perustein tuotettua sisältöä. Siirtymä on minulle luonteva, sillä laadun ja aidon vuorovaikutuksen merkitys ymmärretään myös viestinnän kentällä. Ammattilaisen näkökulmasta raja-aidat viestinnän ja media-alan välillä ovat madaltuneet, Nurminen kertoo.

Nurminen palkittiin vuonna 2018 Bonnierin suurella journalistipalkinnolla yhdessä toimittaja Esko Pihkalan kanssa. Vuoden juttu -kategoriassa myönnetty palkinto jaettiin STT:n työryhmän kanssa.

Groundissa Nurminen tulee vahvistamaan sisältöstrategista suunnittelua, sisällöntuotantoa ja mediayhteistyötä. 

– Journalistinen osaaminen ja näkökulma tuovat valtavasti lisäarvoa viestinnän tekemiseen. Annamari tuo asiakkaillemme lisää sisältöosaamista ja ymmärrystä median roolista osana yhteiskuntaa. Hän vahvistaa myös meidän kriisiviestinnän tiimiämme, Groundin liiketoimintajohtaja Päivi Saarinen kertoo. 

Nurminen on koulutukseltaan filosofian maisteri pääaineenaan journalistiikka, ja hän on valmistunut Jyväskylän yliopistosta. Lisäksi hän on suorittanut kauppatieteen maisterin tutkinnon Turun kauppakorkeakoulussa. Tutkinto on tulevaisuuden tutkimuksen maisteriohjelmasta.

Lisätiedot:

Päivi Saarinen, paivi.saarinen@ground.fi, puh. 040 1962350
Business Director, Ground Communications

Annamari Nurminen, annamari.nurminen@ground.fi, puh. 050 328 3591
Communications Strategist, Ground Communications

Ground Communications on yhteiskunnallisiin teemoihin, brändi- ja mainetyöhön sekä muutoksen ja kriisien hallintaan erikoistunut viestintätoimisto. Ground toimii Helsingissä ja Turussa. Yrityksen liikevaihto kesäkuussa 2019 päättyneellä tilikaudella oli 1,04 miljoonaa euroa. Ground Communications yhdistyi syyskuussa 2019 mainostoimisto Briiffin kanssa ja on sen tytäryhtiö. Uusi yrityspari työllistää yli 30 markkinoinnin ja viestinnän ammattilaista.
www.ground.fi

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia