Viiniammattilaiset arvioivat viinien ikääntymistä: Errázurizin Seña voitti arvoviinien sokkotastingin

Report this content

Chilen johtava viinitila Viña Errázuriz jatkaa maailman klassikoiden haastamista. The Berlin Tasting konseptista tuttu viinitila kutsui tällä kertaa viiniammattilaisia eri puolilta maailmaa sokkotastingiin, jossa arvioitiin viinien ikääntymistä. Errázurizin Seña-vuosikerrat veivät kaksi ensimmäistä sijaa.

Viime keväänä Helsinki sai kunnian isännöidä The Berlin Tasting -tapahtumaa, jossa Suomen viinialan asiantuntijat pääsivät arvioimaan huippuviinejä. Sokkotastingissä vastakkain olivat chileläisen Errázurizin huiput ja Vanhan maailman klassikot Ranskasta ja Italiasta. Helsingissä voitto meni Ranskaan, mutta kolmannelle sijalle nousi Errázurizin Viñedo Chadwick.

Lokakuussa kuusitoista Master of Wine -viiniammattilaista kokoontui Santiagoon. Tällä kertaa Errázuriz halusi haastaa omilla viineillään Euroopan viinejä nimenomaan ikääntymisen näkökulmasta. Maistettavana oli kaksitoista viiniä ja kutakin maistettiin täysin sokkona, eli osallistujilla ei ollut mitään tietoa viinien alkuperästä tai vuosikerrasta. Tavoitteena oli antaa eri maiden Master of Wine -ammattilaisille mahdollisuus arvioida Chilen viinien parhaimmiston ikääntymispotentiaalia ja laatua. Maistettavana oli chileläisviinien ohella mm. Bordeaux’n parhaita Grand Cru -viinejä.

Tastingin voitti Seña 1997 ja toiselle sijalle nousi kaksi vuotta vanhempi Seña 1995. Kaksi seuraavaa sijaa menivät Bordeaux’n viineille Château Latour 1988 ja Château Haut-Brion 2000. Viides sija tuli jälleen Chileen Errázurizin Seña-viinille, tällä kertaa uudempaa vuosikertaa 2008.

Errázurizin Seña on Cabernet Sauvignon, Carmenere, Merlot, Cabernet Franc ja Petit Verdot -rypäleiden sekoitus. Rypäleet tulevat Aconcaguan laaksosta, joka tunnetaan yhtenä maailman parhaista viinialueista.

–Seña luotiin vuonna 1995, ja se oli Chilen ensimmäinen ikoni-viini. Kuten tämäkin tasting näyttää, Seña osoittaa erinomaista potentiaalia ikääntymiseen, Errázurizin toimitusjohtaja Eduardo Chadwick iloitsi.

Viinien ohella kiitosta maailman viiniammattilaisilta sai myös Eduardo Chadwickin väsymätön työ ja sitoutuminen chileläisten viinien maailmanluokan laadun eteen.

Seña 2007 on saatavilla Alkon tilausvalikoimasta hintaan 79,90 €. 

Lisätietoja

Wennerco, Brand Manager Laura Tirronen, laura.tirronen@wennerco.fi, puh. +358 40 737 0450
Viña Errazuriz, Regional Director Rodrigo Plass, rplass@chadwickwines.cl, tel. + 49 173 316 7893

Liitteet & linkit