Ei avioerolle, kyllä intohimolle!

Report this content

18 vuotta avioliitossa kitkuttanut työnarkomaanin vaimo ja väsynyt kolmen lapsen äiti päättää olla onnellinen. Hän luopuu raatajasukupolven parisuhdemallista ja alkaa elää eräänlaista nykyversiota luolaihmisen elämästä, jossa intohimo ei hiivu eikä stressi vaivaa. Samalla mullistuu koko perheen elämä. Suvi Tirkkonen kertoo omista kokemuksistaan kirjassaan Himoitse, leiki ja rakasta – Avioliiton pelastustarina.

Kirjani kertoo perheestä, jossa äiti ja isä onnistuivat kääntämään keskinäisen parisuhteensa pitkien, vaikeiden vuosien jälkeen hauskemmaksi ja intohimoisemmaksi kuin se oli koskaan ollut”, Tirkkonen kertoo. Myös perheen lapset puhkesivat kukkaan, kun vanhempien suhde alkoi hehkua.” Samalla Tirkkonen tarkastelee suomalaista avioliittoa historiaamme vasten. ”Me suomalaiset saamme kotoamme aika huonot eväät avioliitolle. Yhteiskunnan ja elinkeinorakenteen muutos on ollut niin nopeaa, että emme voi juurikaan ottaa mallia vanhemmistamme, jotka ovat eläneet aivan eri aikakautta kuin me nuoremmat, kaupungeissa syntyneet ihmiset. Me olemme vasta nyt haparoimassa kohti sitä, mitä nainen ja mitä mies tarvitsee ja haluaa nykyaikana parisuhteessa”, hän kuvaa.

Himoitse, leiki ja rakasta tarjoaa ratkaisuja kuolleen avioliiton elvyttämiseksi: kuinka löytää naiseutensa, oppia tunnistamaan halunsa, tuntea kepeän flirtin ihanuus ja ruveta hymyilemään ikiaikaista, vastustamatonta biologista hymyä. Tirkkonen kertoo kirjoittaneensa kirjan kaikille suomalaisille, ”joilla on rasitteenaan parisuhteissaan entisaikojen arvoja ja käyttäytymismalleja. Toivon, että kirja rohkaisee lukijoita uskomaan siihen, etteivät parisuhteet voi olla niin monimutkaisia ja vaikeita kuin joskus annetaan ymmärtää.

Suvi Tirkkonen
Suvi Tirkkonen (FM, MA) on lukioluokkien historianopettaja ja innokas kirjoittaja. Hän on kirjoittanut aiemmin historiikkeja, lehtiartikkeleita sekä useita näytelmiä koulua varten. Kainuussa vuonna 1961 syntynyt Tirkkonen asuu nykyisin Kuopiossa miehensä ja lapsiensa kanssa.

Himoitse, leiki ja rakasta – Avioliiton pelastustarina
201 sivua
Ovh. 30 €

Lisätietoja
Mari Lääperi, tiedottaja, p. 040 561 7472 tai 010 6836 207, mari.laaperi@gummerus.fi

Haastattelu-, arvostelukappale- ja kuvapyynnöt
Eeva Herrainsilta, viestintäkoordinaattori, p. 040 514 6360, eeva.herrainsilta@gummerus.fi

Gummerus
Lehtori Kaarle Jaakko Gummerus aloitti kustannustoiminnan yhdessä vaimonsa Gustavan kanssa vuonna 1872. Kaarle Jaakko ja Gustava halusivat kantaa kortensa kekoon kansan valistamiseksi ja julkaista painotuotteita huviksi ja hyödyksi kaikille Suomen kyläläisille.

Gummerus toimii edelleen suomalaisena perheyhtiönä, jonka omistajat ja henkilökunta kunnioittavat Kaarle Jaakon alkuperäistä liikeideaa "huviksi ja hyödyksi". Julkaisemme kotimaista ja suomennettua kaunokirjallisuutta, lasten- ja nuortenkirjallisuutta sekä tieto- ja harrastekirjoja. Kustannusohjelmaamme kuuluvat myös sanakirjat ja kielten kirjat. www.gummerus.fi

Multimedia

Multimedia