Elämäkerta syväluotaa Mick Jaggerin uskomattomaan uraan ja elämään

Report this content

Mick Jagger on elävä rocklegenda, joka nosti The Rolling Stonesin yhdeksi maailman vaikutusvaltaisimmista bändeistä. Tunnettu elämäkertakirjailija Philip Norman valottaa Jaggerin matkaa bluesia rakastavasta koulupojasta kansainväliseksi idoliksi elämäkertateoksessa Mick Jagger (Gummerus). Matkan varrelle mahtuu skandaalinkäryisiä naissuhteita, huumehuuruista rock-kukkoilua sekä ammattimaista liiketoimintaa musiikkimaailmassa.

Mick Jaggerin loistelias ura ulottuu yli neljän vuosikymmenen ajalle. Kun muut 60-luvun huippubändit ovat hajonneet yksi toisensa jälkeen, on The Rolling Stones jatkanut vaikeista ajoista huolimatta voittokulkuaan tähän päivään asti. Se on kestänyt yhden jäsenen sensaatiomaisen kuoleman ja kahden muun katkeroituneen eroamisen, jättänyt jälkeensä niin vaimoja, rakastajattaria kuin managerejakin ja pysynyt omalaatuisena yleisten musiikkitrendien vaihtuessa. Myös Mick Jagger on pysynyt kasvoja lukuun ottamatta muuttumattomana siitä päivästä lähtien, kun hän ensimmäistä kertaa nousi lavalle. Hän on edelleen täydessä iskussa, ja johtaa historian parhaiten ansaitsevaa bändiä.

Jagger tuli tunnetuksi ”rocktähden” käsitteen keksijänä – hänen esiintymistyylinsä teki hänestä enemmän kuin vain bändin laulusolistin. Esiintyessään hän pyörittää lantiotaan, hänen käsivartensa vavahtelevat ja sotkuinen tukka tärisee ekstaattisesti. Esiintymisessä on aavistus parodiaa ja itseironiaa, mutta hän tuntuu silti omistautuneen asialleen täydellisesti.

Siitä huolimatta, että Jaggerilla on miljoonia ihailijoita ja hän on hyvin älykäs ja menestynyt, on hän hämmästyttävän epäkiinnostava avatessaan suunsa. Hän on esittänyt muistinmenetystä paetakseen hankalia tilanteita ja toimittajien kysymyksiä. Kaikessa ristiriitaisuudessaan Jagger on persoonana äärimmäisen mielenkiintoinen. Hän on täydellinen suorittaja, mutta hänen omat valtavat saavutuksensa eivät tunnu merkitsevän hänelle mitään. Hän on täydellinen ekstrovertti, joka vaalii hienotunteisuutta. Hän on ylimmän kastin egoisti, joka ei pidä itsestään puhumisesta.

Teos Mick Jagger valottaa myös Jaggerin henkilökohtaista elämää ja kurkistaa maineen ja rikkauksien sävyttämän julkisivun taakse.

Philip Norman
Philip Norman (s. 1943) on englantilainen kirjailija ja toimittaja. Häneltä on aiemmin ilmestynyt useita musiikkiaiheisia teoksia myös suomeksi, muun muassa John Lennonista; Elton Johnista, Beatlesista ja Rolling Stonesista.

Mick Jagger
alkuteos Mick Jagger
suomentanut Pekka Raittinen
727 sivua
Ovh 40 €

Lisätietoja sekä haastattelu-, arvostelukappale- ja kuvapyynnöt
Eeva Herrainsilta, viestintäkoordinaattori, p. 040 514 6360, eeva.herrainsilta@gummerus.fi

Gummerus
Lehtori Kaarle Jaakko Gummerus aloitti kustannustoiminnan yhdessä vaimonsa Gustavan kanssa vuonna 1872. Kaarle Jaakko ja Gustava halusivat kantaa kortensa kekoon kansan valistamiseksi ja julkaista painotuotteita huviksi ja hyödyksi kaikille Suomen kyläläisille.

Gummerus toimii edelleen suomalaisena perheyhtiönä, jonka omistajat ja henkilökunta kunnioittavat Kaarle Jaakon alkuperäistä liikeideaa "huviksi ja hyödyksi". Julkaisemme kotimaista ja suomennettua kaunokirjallisuutta, lasten- ja nuortenkirjallisuutta sekä tieto- ja harrastekirjoja. Kustannusohjelmaamme kuuluvat myös sanakirjat ja kielten kirjat sekä digitaaliset- ja mobiilituotteet. www.gummerus.fi

Liitteet & linkit