Elisenvaaran pommitushelvetistä haluttiin vaieta
”Pakoon ei ehtinyt. Heittäydyin ainoaan mahdolliseen suojaan, kiskojen väliin. Sinne syöksyivät veturimiehetkin veturin päältä. Sanaakaan ei vaihdettu. Kaikki tajusivat, että nyt on tapahtumassa hirveä tuho. Tiesimme, että asemalla oli ainakin tuhat ihmistä, ja pommien jytke oli käsittämätöntä. Joka puolella asema-alueella tuntui räjähtelevän ikuisuuden ajan, vaikka kuulo meni jo ensimmäisessä räjähdyksessä. Oli kai ollut korva ratakiskoa vasten. Pommiryöppy tuli juuri siihen, mihin se oli tarkoitettukin, eli keskelle junarykelmää. Siellä olivat räisäläisten evakkojuna ja sotilasjunat.”
Näin kertoo Eero Laukkanen kokemuksistaan neljätoistavuotiaana teoksessa Vaiettu Elisenvaaran pommitus – Evakkohelvetti 20. kesäkuuta 1944 (Ajatus Kirjat). Elisenvaaran pommitus oli Suomen kaikkien aikojen tuhoisin siviilipommitus ja uhrit pääsääntöisesti kodeistaan pakenemassa olleita naisia ja lapsia. Neljännestunnin ajan kahdeksankymmentä neuvostokonetta pommitti ratapihalla seisoneita junia silpoen ihmisiä palasiksi ja tuhoten koko Elisenvaaran asemanseudun.
Elisenvaaran pommituksista ei kirjoitettu tapahtuman jälkeen sanaakaan, sillä Päämaja oli ankarasti kieltänyt kertomasta uhreista muille kuin lähiomaisille. Vaikka tiedotusvälineet olisivat tietoja saaneetkin, olisi sensuuri joka tapauksessa estänyt niiden julkaisemisen. Vaiettu Elisenvaaran pommitus lähestyy aihetta uhrien näkökulmasta laajasti nyt ensimmäistä kertaa. Kirjaa varten on haastateltu yli neljääkymmentä Elisenvaaran kauhut kokenutta ihmistä. Pommittajien näkökulma tulee esiin Venäjän sota-arkistosta löytyneistä Elisenvaaraa pommittaneen lento-osaston sotapäiväkirjoista.
Sota-arkiston tietojen mukaan Elisenvaaran pommituksessa kuoli 134 ihmistä, mutta todellinen uhriluku on oleellisesti suurempi. Kirjaan on kerätty nimilista 152 menehtyneestä. Lisäksi pelkästään Kurkijoen hautausmaahan haudattiin pommituksen jälkeen yli 30 tuntematonta pommituksen uhria. ”Tuntematon tyttönen, vaalea tukka. Ei muita tuntomerkkejä, koska vain osa päätä ja toinen olkapää jäljellä”, kuvailee sota-arkiston uhrilista erästä kuollutta. Pommituksessa katosi jäljettömiin useita ihmisiä, ja todellinen uhriluku jää ikuisesti epätarkaksi.
Muun muassa Maire Suutari (nykyään Virtanen) menetti yhdeksänvuotiaana koulutyttönä koko jäljellä olleen ydinperheensä: äitinsä, pikkusiskonsa ja -veljensä. Hänen isänsä oli kaatunut jatkosodan alussa, ja koti oli jätetty edellisenä päivänä. Hän menetti silmiensä alla kaiken tärkeän, mutta tukea hän ei saanut keneltäkään, kriisihoidosta puhumattakaan. ”Yksin olen taakkani kantanut”, Suutari tiivistää 65 vuotta tapahtuman jälkeen.
”Karjalaiset ovat sitkeää kansaa. Virallinen Suomi jätti Elisenvaaran helvetistä selviytyneet yksin traumoineen. Moni lapsi menetti silmiensä alla koko perheensä, mutta kriisihoitoa heille ei annettu, käsitettä ei silloin edes tunnettu. Ei sitä tosin ole tarjottu myöhemminkään. Tässä jos missä kriisihoidolle olisi ollut tarvetta ja on yhä. Sen olemme huomanneet, kun olemme käyneet pitkiä keskusteluja pommituksessa mukana olleiden kanssa.” –Erkki Rahkola ja Carl-Fredrik Geust
ERKKI RAHKOLA
Erkki Rahkola on työskennellyt yli 30 vuotta Ylen toimittajana radiossa ja televisiossa. Hän on tehnyt muun muassa dokumentin Vaiettu murhenäytelmä, joka oli vuoden 2006 katsotuin ykkösdokumentti.
CARL-FREDRIK GEUST
Tekniikan tohtori Carl-Fredrik Geust on sotahistorian asiantuntija. Hän on ollut kirjoittamassa muun muassa teoksia Suomen museolentokoneet (1981) ja Mannerheim-linja (2006).
ERKKI RAHKOLA JA CARL-FREDRIK GEUST, VAIETTU ELISENVAARAN POMMITUS
288 sivua + kuvaliite
Ovh. 38,00 €
