Gummerukseen kaksi kuudesta Finlandia-ehdokkuudesta

Report this content

Gummeruksen esikoiskirjailija Turkka Hautalan Salo ja rikoskirjailija Marko Kilven Kadotetut on valittu Finlandia-palkintoehdokkaiksi. Lautakunta valitsi kuusi hienoa ehdokasta yhteensä 130 romaanin joukosta. Lopullisen valinnan tekee kulttuurineuvos Tuula Arkio, ja Finlandia-palkinto jaetaan 2. joulukuuta.

Turkka Hautalan Salo on episodiromaani 2000-luvun Suomesta. Kyseessä voisi olla mikä hyvänsä pikkukaupunki, mutta samalla Salo on myös koko Suomen kuva. Se kertoo jälkiteollisesta yhteiskunnastamme, jossa äkilliset muutokset ovat sysänneet ihmisiä vaikeisiin asentoihin. Tehtaanpomo tietää, että tehdas suljetaan ja kaupunki kuolee. Maahanmuuttajaisä vaatii suomalaistunutta poikaansa puhumaan murtaen, sillä suomalaiset haluavat kebabinsa mausteeksi eksotiikkaa. ”Romaani on kirjoitettu notkealla kielellä eri rekistereitä, kuten murretta, hyödyntäen. Salo rakentaa mosaiikkimaisesti täydentyvän kuvan tämän päivän lama-Suomesta, ja kirjailijan katse on tarkka ja tuore”, palkintoraati perustelee valintaansa. Marko Kilven Kadotetut on poliisiromaani, joka havahduttaa ajattelemaan elämänarvojen tärkeysjärjestystä ja vastuun kantamista. Konstaapeli Olli Repo huomaa siivoavansa työkseen yhteiskunnan jälkiä maailmassa, jossa vanhemmilla ei ole aikaa lapsilleen ja kuuluisaksi yritetään päästä hinnalla millä hyvänsä – vaikka laittomin keinoin. ”Kilven teos räjäyttää dekkarilajin konventiot, koska huomio ei siinä kohdistu rikoksen selvittämiseen älyllisenä pulmana ja rikollisen takaa-ajoon, vaan rikos otetaan siinä vakavasti psykologisena, humaanismoraalisena ja yhteiskunnallisena ilmiönä. Väkivaltarikollinen nähdään psyykkisesti epänormaalina, samalla kun hän saa yllykkeen toimintaansa yhteiskuntaamme leimaavasta mediajulkisuuden tavoittelusta”, palkintoraati sanoo Kadotetuista. Palkintolautakunnan puheenjohtajana toimi professori Liisa Steinby ja jäseninä kriitikko Olavi Jama sekä yhteyspäällikkö Saara Vesikansa. Lopullisen palkinnonsaajan asetetuista ehdokkaista valitsee kulttuurineuvos Tuula Arkio. Hän kertoo päätöksestään 2. joulukuuta. TURKKA HAUTALA Turkka Hautala (s.1981 Salossa) on opiskellut kirjallista alaa sekä elokuvatiedettä Englannissa, Kreikassa ja Suomessa. Matruusi ja maisteri on työskennellyt muun muassa grillimyyjänä, päiväkodin setänä ja lehtimiehenä. Hän debytoi Martti Joenpolven novellikilpailun antologiassa 2008 ja tuli samana vuonna toiseksi J.H. Erkon kirjoituskilpailussa. Hautala on nyttemmin pysähtynyt rakkaudellisista syistä Ranskaan. MARKO KILPI Marko Kilpi (s. 1969 Rovaniemellä) on kuopiolainen vanhempi konstaapeli. Hän sai 2008 Vuoden johtolanka -palkinnon esikoisromaanistaan Jäätyneitä ruusuja (Nemo, 2007). Esikoiskirjan filmatisointioikeudet on ostanut Asko Apajalahden Rainbow Productions. Kilpi toimi aiemmin elokuva-alalla, kunnes hän päätti kypsällä iällä hakea poliisikouluun. Hän ei ole katunut.

Multimedia

Multimedia