Gummerus julkaisee Pohjois-Korean vankileiriltä paenneen järkyttävän tarinan

Report this content

Shin Dong-hyuk (29) on tiettävästi ensimmäinen ihminen, joka on päässyt pakenemaan Pohjois-Korean vankileireiltä. Samanlaisia tuhansien vankien kidutusleirejä on olemassa Pohjois-Koreassa edelleen kymmenittäin. Gummerus julkaisee Shinin järkyttävän tarinan yhteistyössä Suomen Amnesty Internationalin kanssa. Leiri 14 – Pako Pohjois-Koreasta ilmestyy suomeksi elokuussa. Shin Dong-hyuk ja Leiri 14 -kirjan kirjoittaja Blaine Harden vierailevat Suomessa alkusyksyllä.

Shin Dong-hyuk syntyi vankileirillä numero 14 vuonna 1982. Hän kasvoi 23 vuotta suljetulla leirillä ja omaksui sen kauheudet ihmisen normaaliksi käyttäytymiseksi. Hän oppi, että elämässä pärjää parhaiten, kun pettää perheensä ja vankitoverinsa. Teini-ikäisenä hän joutui seuraamaan, kun hänen oma äitinsä ja veljensä teloitettiin. Shin ei tiennyt mitään leirien ulkopuolisesta maailmasta kunnes hän ystävystyi erään uuden vangin kanssa. Häneltä Shin kuuli ensimmäistä kertaa, että Pohjois-Korean lisäksi on olemassa muitakin maita ja että maapallo on pyöreä. Vuonna 2005 ainaisen nälän ajama Shin pääsi ihmeen kaupalla pakenemaan ensin Kiinaan ja sieltä Yhdysvaltoihin, missä hän elää nykyään.

Leiri 14 on sekä uskomaton selviytymistarina sekä kertomus ihmisen psyyken hämmästyttävästä voimasta ääriolosuhteissa. Jokaisesta myydystä kirjasta lahjoitetaan yksi euro Amnestyn ihmisoikeustyöhön. Kirja julkaistaan Yhdysvalloissa huhtikuussa.

Lisätietoja sekä haastattelu-, arvostelukappale- ja kuvapyynnöt
Mari Lääperi, tiedottaja, p. 040 561 7472 tai 010 6836 207, mari.laaperi@gummerus.fi

Gummerus
Lehtori Kaarle Jaakko Gummerus aloitti kustannustoiminnan yhdessä vaimonsa Gustavan kanssa vuonna 1872. Kaarle Jaakko ja Gustava halusivat kantaa kortensa kekoon kansan valistamiseksi ja julkaista painotuotteita huviksi ja hyödyksi kaikille Suomen kyläläisille.

Gummerus toimii edelleen suomalaisena perheyhtiönä, jonka omistajat ja henkilökunta kunnioittavat Kaarle Jaakon alkuperäistä liikeideaa "huviksi ja hyödyksi". Julkaisemme kotimaista ja suomennettua kaunokirjallisuutta, lasten- ja nuortenkirjallisuutta sekä tieto- ja harrastekirjoja. Kustannusohjelmaamme kuuluvat myös sanakirjat ja kielten kirjat sekä digitaaliset- ja mobiilituotteet. www.gummerus.fi