Huippujännittävä rikosromaani Vanki aloittaa tanskalaisen menestyssarjan

Report this content

Tanskalaisen Jussi Adler-Olsenin taitavasti kudottu rikosromaanisarja on noussut ilmiöksi eri puolilla Eurooppaa. Vakuuttavia henkilöhahmoja, kirpeää yhteiskuntakritiikkiä ja mustaa huumoria sisältävällä sarjalla on jo paljon uskollisia lukijoita muun muassa Tanskassa, Englannissa ja Saksassa. Nyt päähenkilö Carl Mørckin ja Osasto Q:n erikoisia toimeksiantoja päästään seuraamaan myös Suomessa, kun sarjan aloitusosa Vanki (Gummerus) julkaistiin suomeksi.

Murharyhmäetsivä Carl Mørck oli yksi Kööpenhaminan parhaista poliiseista, kunnes sai osuman luodista työtehtävässä.  Töihin palannut, itsesyytösten kanssa painiva Mørck kärsii motivaation puutteesta, ja kollegat alkavat saada hänestä tarpeekseen. Mørck sysätään poliisilaitoksen kellaritoimistoon sillä verukkeella, että hän saa toimia uuden Osasto Q:n johtajana. Hänen tehtävänään on selvittää vanhoja rikoksia, ja avustajakseen hän saa omalaatuisen ja salaperäisen, mutta ahkeran Hafez el-Assadin. Kaksikko alkaa ensi töikseen selvittää nuoren ja kauniin poliitikon Merete Lynggaardin katoamista. Naisen epäillään kuolleen, joko murhan tai itsemurhan seurauksena, mutta totuus on jotain aivan muuta. Lukijalle selviää pian, että Merete istuu pimeydessä vankina, mutta miksi ja missä?

Yhtäkkiä hänen silmilleen räjähti valkoinen aurinko. Se sai hänet hoipertelemaan taaksepäin silmät ummessa. Kyyneleet valuivat silmäkulmista. Tuntui kuin valo olisi pommittanut hänen verkkokalvojaan ja lähettänyt kipuimpulssien aaltoja aivoihin. Hän ei voinut muuta kuin vaipua kyykkyyn ja pidellä silmiään. […] ’Hyvää syntymäpäivää, Merete Lynggaard. Onnittelut kolmekymmentäkaksivuotispäivänäsi. Niin, tänään on heinäkuun kuudes päivä. Olet istunut täällä nyt satakaksikymmentäkuusi päivää, ja syntymäpäivälahjamme on se, ettemme nyt sammuta valoa vuoteen.’

"Epätavallisen hyvä ja kiehtova rikosromaani, jonka lukee henkeään pidättäen viimeiseen sivuun asti."
– Politiken.dk

Jussi Adler-Olsen
Jussi Adler-Olsen on työskennellyt muun muassa kustannustoimittajana, näytelmäkirjailijana, kitaristina, säveltäjänä ja kääntäjänä. Ensimmäisen romaaninsa Alfabethuset hän julkaisi vuonna 1997.

http://www.jussiadlerolsen.com/

Jussi Adler-Olsen, Vanki
alkuteos Kvinden i buret
suomentanut Katriina Huttunen
424 sivua
Ovh 32 €

Lisätietoja sekä haastattelu-, arvostelukappale- ja kuvapyynnöt
Mari Lääperi, tiedottaja, p. 040 561 7472 tai 010 6836 207, mari.laaperi@gummerus.fi

Gummerus
Lehtori Kaarle Jaakko Gummerus aloitti kustannustoiminnan yhdessä vaimonsa Gustavan kanssa vuonna 1872. Kaarle Jaakko ja Gustava halusivat kantaa kortensa kekoon kansan valistamiseksi ja julkaista painotuotteita huviksi ja hyödyksi kaikille Suomen kyläläisille.

Gummerus toimii edelleen suomalaisena perheyhtiönä, jonka omistajat ja henkilökunta kunnioittavat Kaarle Jaakon alkuperäistä liikeideaa "huviksi ja hyödyksi". Julkaisemme kotimaista ja suomennettua kaunokirjallisuutta, lasten- ja nuortenkirjallisuutta sekä tieto- ja harrastekirjoja. Kustannusohjelmaamme kuuluvat myös sanakirjat ja kielten kirjat sekä digitaaliset- ja mobiilituotteet. www.gummerus.fi

Multimedia

Multimedia