• news.cision.com/
  • Gummerus/
  • John Ajvide Lindqvist kirjoitti kauniin ja kammottavan romaanin teinitytöistä ja musiikista

John Ajvide Lindqvist kirjoitti kauniin ja kammottavan romaanin teinitytöistä ja musiikista

Report this content

Entinen taikuri ja stand up -koomikko John Ajvide Lindqvist teki kirjallisen läpimurron jo esikoisromaanillaan Ystävät hämärän jälkeen, josta tehtiin myös elokuva sekä Ruotsissa että Yhdysvalloissa. Hänen uusin romaaninsa Kultatukka, tähtönen (Gummerus) on tarina ystävyyden voimasta ja pakkomielteistä, äänestä, joka on kuin toisesta maailmasta sekä huippuunsa viedystä idolienpalvonnasta. Ajvide Lindqvistin kirjoja on julkaistu 29 maassa.

Kultatukka, tähtönen kertoo kahdesta samoihin aikoihin syntyneestä ruotsalaistytöstä. Toinen heistä, Theres, löydetään parin viikon ikäisenä metsään kaivetusta kuopasta. Tyttö kasvaa yksin kellariin teljettynä seuranaan vain cd-soitin ja kasvattivanhempien vierailut. Theresillä on ainutlaatuinen kyky laulaa täysin puhtaasti ja jäljitellä mitä tahansa musiikkia, mutta häneltä puuttuu kokonaan kyky tuntea. Toinen tytöistä, Teresa, kasvaa aivan tavallisessa perheessä. Yksinäisyys ajaa Teresan internetin keskustelupalstoille. Kun tytöt 14-vuotiaana tapaavat, syntyy heidän välilleen erikoinen ystävyys, josta kasvaa jotain täydellisen kauheaa.

Kirjassa kuvataan teini-ikäisten elämää ahdistuksineen ja ryhmän asettamine paineineen. Suuressa roolissa on kirjailijalle tärkeä aihe, musiikki, johon pureudutaan myös bisneksen nurjalta puolelta. Oman osansa saavat Idols-kulttuurin mukana nousevat ja laskevat tähdet sekä heistä kaiken irti repivä musiikkiteollisuus. Kirjailijan kotisivuilla on romaanille oma soittolistansa.

Kaunis, surullinen ja erittäin hyvä. Ja kammottava!”
– Värmlands Folkblad

Aivan kuten edellisistäkin romaaneista, voi Kultatukka, tähtösestä nauttia kuin yliluonnollisilla elementeillä höystetystä trilleristä. Mutta on selvää, että tekijän suuruus on hiljaisemmissa sävyissä.[…] Kaikesta verenvuodatuksesta huolimatta tämä on John Ajvide Lindqvistin lämminhenkisin romaani. Ja taiteellisesti onnistunein.
– Tidningen VI

John Ajvide Lindqvist
John Ajvide Lindqvist on palkittu ruotsalainen kirjailija, joka yhdistää romaaneissaan taiturillisesti realistista kerrontaa fantasia- ja kauhuelementteihin. Ajvide Lindqvistiltä on aiemmin suomennettu romaanit Ystävät hämärän jälkeen (2008), Ihmissatama (2009) ja Kuinka kuolleita käsitellään (2010).

http://johnajvide.com/

John Ajvide Lindqvist, Kultatukka, tähtönen
alkuteos Lilla stjärna
suomentanut Jaana Nikula
575 sivua
Ovh. 33 €

Lisätietoja sekä arvostelukappale- ja kuvapyynnöt
Eeva Herrainsilta, viestintäkoordinaattori, p. 040 514 6360, eeva.herrainsilta@gummerus.fi

Gummerus
Lehtori Kaarle Jaakko Gummerus aloitti kustannustoiminnan yhdessä vaimonsa Gustavan kanssa vuonna 1872. Kaarle Jaakko ja Gustava halusivat kantaa kortensa kekoon kansan valistamiseksi ja julkaista painotuotteita huviksi ja hyödyksi kaikille Suomen kyläläisille.

Gummerus toimii edelleen suomalaisena perheyhtiönä, jonka omistajat ja henkilökunta kunnioittavat Kaarle Jaakon alkuperäistä liikeideaa "huviksi ja hyödyksi". Julkaisemme kotimaista ja suomennettua kaunokirjallisuutta, lasten- ja nuortenkirjallisuutta sekä tieto- ja harrastekirjoja. Kustannusohjelmaamme kuuluvat myös sanakirjat ja kielten kirjat. www.gummerus.fi

Multimedia

Multimedia